Hurjaa ja herkkää kiasmasta

Kiasma - Nykytaiteen museo -hankkeen puolesta ja vastaan on otettu kantaa, kiihkeästi. Hankkeen edetessä lehtien palstat ovat täyttyneet ihastuneista ja närkästyneistä, perusteellisen perustelluista ja perustelemattomista näkemyksistä.

"Hollin Chiasma on selvästi muodoltaan, kattorakenteeltaan ja muiltakin yksityiskohdiltaan kuva vanhatestamentillisesta kauheasta Leviatanista, maailmanlopun kaaosoliosta, luikertelevasta käärmeestä, joka Jobin kirjan mukaan on kaikkien petojen kuningas, jonka selkää kattavat panssarikilvet kuin piinkovat sinettirivit... sen edellä leviää kauhu. Jesajan kirja tietää sen olevan kiemurtelevan tappavan käärmeen, joka on meressä...Museo on temppeli saatanalle." Näin kirjoittaa Jaakko Puokka Ilta-Sanomien yleisönosastossa kesäkuussa 1994. Tällöin keskustelua Kiasmasta oli käyty lehtien palstoilla jo jonkun aikaa. Ja mitä vielä olikaan tulossa.

Kilpailu Nykytaiteen museon suunnittelemiseksi Helsinkiin julistettiin avatuksi Ateneumissa syyskuisena tiistaina 1992. Lehtien yleisönosastoilla alkoi raivoisa sanasota museon tulevasta sijainnista postitalon kupeessa. Tonttia pidettiin liian pienenä, se oli väärässä paikassa tai tontille ei pitäisi rakentaa lainkaan ennen kuin Kamppi-Töölönlahti -suunnitelma on kokonaisuudessaan valmis. Nykytaiteen museon tarpeellisuutta ei kyseenalaistettu, vaikka lukuisia vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja ehdotettiinkin. Museon paikaksi olisi kelvannut jokin jo olemassaoleva tila, Tennispalatsi, Lasipalatsi, Koffin hylkäämä kaljatehdas Bulevardilla, tai voisihan museon sijoittaa Itä-Pasilaan, siellähän on jo muitakin taidelaitoksia, kuten pääkirjasto.

Arkkitehtikilpailun voitti amerikkalainen arkkitehti. Helsingin Sanomat viritteli aiheesta keskustelun johon osallistui eturivin suomalaisia arkkitehtejä ja museoväkeä.

Samaan aikaan kun arkkitehdit mittelivät käsityksiään kilpailun voittajasta, antoi kansa Chiasmalle lehtien palstoilla uusia nimiä: teräsmakkara, merimakkara, imurin suutin. Siinä missä lehdistö esitteli hankkeen etenemistä, yleisönosastot ja kuumat linjat kuohuivat Mannerheimin ratsastajapatsaan vuoksi. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth sai joukkonsa koottua. Isänmaallisuus ja Nykytaiteen museon sijainti liian lähellä Marskia joutuivat vastakkain. Patsasta ei vastustajien mielestä tulisi siirtää metriäkään, puhumattakaan kokonaan uudesta paikasta. Mm. taiteilijaprofessori Laila Pullinen otti patsaan puolesta kantaa vedoten tekijänoikeuslakiin. Monet medioiden haastattelemat julkkikset olivat patsasasiassa ehdottomia. Vaadittiin kansanäänestystä. Mannerheimin perinnesäätiö keräsi uuden Nykytaiteen museon vastustamiseksi yli 23 000 nimen adressin. Yhdistys vetosi myös presidenttiin. Lopulta kuitenkin virallisestikin todettiin, että taidemuseo on parempi tausta patsaalle kuin ratapiha.

Suomen keskeisimmän rakennustyömaan vaiheita seurattiin laman varjossa erityisen kiinnostuneena. Työmaan ympärille rakennettiin suoja-aita, kuten tapana on rakennustyömaille keskellä kaupunkia tehdä. Tylsännäköisen aidan komistamiseksi järjestettiin kilpailu. Sen voitti Nanne Praudan ehdotus. Kesäkuussa 1996 aita maalattaisiin aniliinin punaiseksi. Uusi yleisönosastotaisto saattoi alkaa. "Pinkin punaista niin lähelle Marskia. Röyhkeätä, Halusiko arvostelulautakunta ärsyttää, Mauton värivalinta, Vastoin ihmisyyden rakentamista", otsikoivat lehdet yleisönosastokirjoituksiaan. Ministeriö rauhoitti keskustelun määräämällä Marskia lähinnä olevan aitaosuuden miehekkään harmaaksi.

Nyt, keväällä 1997, kun museo on jo saanut selkeän ulkoisen hahmonsa, uskaltaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinenkin huokaista helpottuneena."Kun melkein koko arkkitehtikunta itki, että tontti on liian ahdas, aloin jo itsekin epäillä. Yllättävän hyvin se siihen kuitenkin mahtuu ja sopii. Patsaskin saa arvoisensa taustan" (HS 18.2.97).

Onneksi Jari Tervon "Tervoa ja höyheniä"-palstaa ei luettu liian tosissaan. Hän nimittäin ehdotti että:
"Patsas keskipisteenä piirretään säteeltään kymmenen kilometrin ympyrä. Siltä alueelta siirretään ja/tai hajotetaan kaikki rakennukset ja suljetaan tiet. Töölönlahti täytetään sementillä lennosta sontivien lintujen karkottamiseksi. Alueen ympärille rakennetaan panssariaita. Patsas nostetaan kilometrin pituisen kaiverretun kultapylvään nenään niin, että se näkyy sekä Hankoon että Petsamoon. Ilmailu kielletään." (IS)
Arkkitehti Reijo Perko kirjoitti Helsingin Sanomissa otsikolla "Nykytaiteen museo onnellisten tähtien alla" ettei "mikään kulttuuritapahtuma tai kulttuurirakennushanke ole saanut aikaan niin särmikästä, laajapohjaista ja pitkään kestävää mielipiteiden vaihtoa. Kiistanalainen hanke on toiminut katalysaattorina moneen hedelmälliseen keskusteluun". Toivottavasti keskustelu kaikessa hurjuudessaan ja herkkyydessään jatkuu. Paljon on vielä puimatta: mitä mahdollisuuksia yhteistyökumppanuudet yritysten kanssa antavat, onko kaikki pinkki nykytaidetta - onko nykytaide pelkkää pinkkiä.

Päivi Oja

Valtion taidemuseon kuvataidearkisto ylläpitää leikearkistoa kuvataiteen alaan liittyvistä lehtiartikkeleista. Sieltä löytyi Kiasma-keskustelunkin aineistoa mm. Helsingin Sanomista, Ilta=Sanomista, Iltalehdestä, Kauppalehdestä, Aamulehdestä, Suomen Kuvalehdestä, Kansan Uutisista, Kalevasta, Savon Sanomista, Pohjalaisesta, Alueuutisista, Töölöläisestä yms. yms. yms.