Uuden museorakennuksen avautumisen yhteydessä mietimme mitä me teemme ja miksi, mikä on asemamme Suomessa ja laajemmin kansainvälisesti.
Katsoja saapuu Kiasman kaartuvien seinien syleilyyn. Alakerrasta aukeaa tie teatteriin, kahvilaan, lasten ja koululaisryhmien tilaan sekä seminaarihuoneeseen, joissa kaikissa on tarjolla hengen ja ruumiin ravintoa eri tarpeisiin. Kävijä voi tutustua museon tarjontaan myös sähköisten ilmoitustaulujen ja interaktiivisten info-kioskien avulla.
Museon ylemmissä kerroksissa kävijä voi etsiä näkökulmia näyttelyihin keskustelemalla museo-oppaiden kanssa tai lueskelemalla näyttelytekstejä. Opastuskierroksen seuraaminen on helppo tapa saada yleissilmäys museoon tai sen kokoelmiin. Kokoelmateosten taustoihin voi tutustua museoon sijoitetuista info-kioskeissa pyörivien multimedia-ohjelmien avulla. Näyttelyiden teemoja ja taiteilijoita käsitteleviä elokuvia ja videoita esitetään säännöllisesti ja työpajassa paneudutaan ajankohtaisiin kysymyksiin käytännön tekemisen kautta. Oheismateriaali pyrkii esittelemään taidetta niin, että sen voisi kokea merkitykselliseksi oman elämänsä kannalta.
Kesää vasten avautuvan Aavan meren tällä puolen -näyttelyn yhteyteen kootaan sen teemoja sivuava keskustelutilaisuuksien ja tapahtumien sarja. Syksyn Bruce Nauman -näyttely tarjoaa lähes ehtymättömän valikoiman lähestymistapoja nykytaiteeseen. Niitä kartoitetaan julkaisujen, filmien ja keskusteluiden kautta. Koulujen ja museon yhteistoiminnalle Bruce Nauman on erinomainen aloitusnäyttely, eräänlainen johdatus nykytaiteen moninaisuuteen.
Ja mitä museopedagogiikka sitten on? Se on toimintaa ja ohjelmaa näyttelyiden ja esitysten ohessa. Se on myös itsenäisesti järjestettäviä tilaisuuksia tai taidetta käsittelevän aineiston tuottamista.
Museopedagogisen yksikön toiminta on yhteistyötä museon muiden yksiköiden kanssa. Itse asiassa haluamme nähdä koko museon "pedagogisena" siinä mielessä, että kaikki museon toiminta tähtää ymmärryksen kasvamiseen, koski se sitten museon erikoisalaa, taidetta, tai jotakin muuta ajankohtaista tai ikuista teemaa. Tämän ymmärryksen pohjana on taiteesta käytävien keskustelujen ylläpitäminen ja uusien keskustelutilaisuuksien luominen. Tartumme aktiivisesti julkisuudessa esiintyviin ilmiöihin, tarjoamme tietoa taiteesta ja sen taustoista sekä rohkaisemme lähestymään taidetta: nykytaide ei suinkaan ole vaikeaa!
Uuden museorakennuksen avautumisen yhteydessä mietimme mitä me teemme ja miksi, mikä on asemamme Suomessa ja laajemmin kansainvälisesti. Yksi eri yksiköiden välisen yhteistyön tulos on heti museon avajaisten jälkeen toteutettava yhteispohjoismainen seminaari, joka käsittelee - mitäpä muuta kuin museota. Kiasmassa hanketta toteuttavat Kiasma-teatteri, museopedagoginen yksikkö ja näyttelyosastolta mediakuraattori. Seminaari suunnitellaan toteutettavaksi videokonferenssina kahden muun pohjoismaisen museon kanssa.
Kaija Kaitavuori ja Jyrki Simovaara