Kehyksenä urbaani äly

Näyttelyarkkitehdit Sari Anttonen ja Nicholas Favet seisovat Kiasman viidennessä kerroksessa ilmastointiputkivuorien ja seinälevyröykkiöiden keskellä niitä näkemättä. Ajatukset ovat reilun puolen vuoden päässä, jolloin tilaa hallitsee suomalaisia taiteilijoita esittelevä "Aavan meren tällä puolen"-näyttely. Visioiden virtaa ilmentää osuvasti työparin projektisuunnitelmaa otsikoiva arkkitehti Toyo Iton leikillinen lausahdus: "nykytaiteilijat ovat mediaviidakon Tarzaneita".

Anttonen ja Favet työstävät Aavan meren näyttelyarkkitehtonista ratkaisua jatkuvassa vuorovaikutuksessa näyttelyn taiteilijoiden ja museon kanssa. Lähtökohtana on tietenkin taide ja näyttelyyn tulevien töiden luonne, joka vaikuttaa tilaan, toisiinsa ja yleisöön. Näistä tekijöistä muodostuu yhtälö, jonka ratkominen on jo hyvässä vauhdissa.

"Projektin kiehtovuus on sen avoimuudessa, keskustelut ja vuorovaikutus eri tekijöiden kanssa hahmottelevat ratkaisuja eteenpäin. On sekä antoisaa että vaikeaa, että niin monet usein hyvin eriävätkin ajatukset ja mielipiteet kohtaavat. Menossa on ajatusten ja ideoiden keräilyvaihe, prosessin seuraavassa vaiheessa kitetytetään kokonaisuudelle paras ratkaisu. Odotukset ovat suuret, koska kyseessä on museon suuri avajaisnäyttely, mutta tähän asti töitä on tehty erittäin hyvissä tunnelmissa. Ideoille on tilaa, tietyissä rajoissa kaikki on mahdollista. Tietenkin vapaus tuo myös suuren vastuun."

"Kun näimme vaihtuvien näyttelyiden tilan ensi kerran, yllätyimme siitä, että se oli itsessään niin voimakas. Sen muodot ja olemus "imaisevat" sisäänsä. Tämä näkymä ja tilantuntu haluttiin säilyttää, joten näyttelyrakenteet "leijuvat" jättäen tilan mahdollisimman avoimeksi. Lattiaan, seiniin ja kattoon koskematta näyttelyarkkitehtoniset ratkaisut jakavat ja rytmittävät tilaa taideteosten ympärillä," Favet kuvailee.

TILANteen herrat

Avajaisnäyttelyssä viidennen kerroksen näyttelysali on yhtä suurta tilaa. Arkkitehdit puhuvat "ylösalaisin käännetystä laivanpohjasta".

Visuaalinen ja akustinen urbaani häly luo näyttelylle kokonaishahmoa, jossa näyttelyvieraalle jätetään vapautta valita, löytää ja kokea. Myös teosten väliset tilat ovat osa kokonaistunnelmaa. Tilan vaihtuessa ei saa tulla tyhjiä hetkiä, vaan kokonaiselämykseen kuuluvat myös kokemukset, jotka syntyvät yleisön siirryttäessä tilasta toiseen.

Urbaaneja tilanteita

Näyttelyn suomalaisuus ei ole siihen perinteisesti liitettyä järven sineä tai honkametsien huminaa vaan urbaania maisemaa ja koodeja, elämää, josta nykytaide syntyy ja johon se viittaa. Näyttelytilassa syntyy samanlainen tunne, kun kaupungin katuja kävellessä. Se on täynnä hälyä, tapahtumia ja tilanteita, joista yhdessä muodostuu kokonainen kertomus.

"Tarkkaan harkittu visuaalisuus sekä teoksista ja urbaanista ympäristöstä kerätty informaatiokudelma muodostavat ytimen. Näyttelysvieras kohtaa museo- ja näyttelytilan kautta erilaisia teostiloja, äänitiloja, valotiloja, kokemustiloja, esittelytiloja. Taideteosten ympärillä vallitsee rakennettu hiljaisuus, jossa häly on painettu alas, niin ettei se häiritse yleisön ja taiteen kohtaamista. Salitekstit ja muu informaatio noudattelevat urbaania mainoskoodia," Anttonen hahmottelee.

"Tärkeää on, ettei näyttelyssä tarvitse tuntea itseään epävarmaksi tai eksyneeksi, että siitä muodostuu hyvä kokemus", Favet jatkaa. "Näyttelyarkkitehtuurin kaupunkikokemukseen rinnastuva luonne tekee lähestymisen helpoksi. Taidetta ei ole asetettu luoksepääsemättömästi jollekin korkealle jalustalle."

Prosessi jatkuu. Niin taideteokset kuin niiden esittämiseen valitut ratkaisutkin muotoutuvat kevään kuluessa kokonaisuudeksi, joka avaa Kiasman vaihtuvien näyttelyiden ensimmäisen kauden.

Jaana Hirvonen