Kun Ateneum-rakennuksessa Nykytaiteen museon käytössä olevat tilat tyhjenevät, täyttyy Kiasma. Jotta talo täynnä nykytaidetta voidaan avata yleisölle toukokuun lopussa, on näyttelyitä ja muita tuotantoja valmisteltu kuumeisesti jo pitkään.
Pian vuodenvaihteen jälkeen vastavalmistunut museorakennus tulvahtaa täyteen toimintaa, joka tähtää toukokuun lopun avajaisjuhliin, näyttely yms. toiminnan käynnistämiseen. "Uusi rakennus on ladattu täyteen tietotekniikkaa ja sen toimivuutta on tarkoitus testata kevään aikana, kertoo Nykytaiteen museon uusi mediateknikko Esa Niiniranta. "Merkittävä tehtävä kevään aikana on huolehtia siitä että bitit kulkevat ja verkot toimivat. Näyttelypuolen tekniikkahan voi olla mitä tahansa, itse asiassa todennäköistä on ettei se taatusti ole viimeisintä tekniikkaa, vaan jotain mitä taiteilijat aina kehittelevät, rajanahan on taiteessa vain mielikuvitus. Ja näyttelyt rakennetaan sitä mukaan kun ne eteen tulevat. Omanlaisensa haasteet ovat edessä, kun pohditaan talon sisäistä informaation kulkua. Ateneum-rakennuksessa Nykytaiteen museo on ollut jo ihan fyysisesti pieni, tiivis, ihmiset toimivat lähekkäin ja kommunikaatio on ollut varsin helppoa, mutta miten kehitellään järjestelmiä toimiviksi silloin kun rakennus on suuri, toisistaan riippuvaisia toimintoja on paljon ja kaikki ihmiset ovat levällään pitkin taloa. On jännittävää kehitellä uuden tekniikan avulla keinoja, joilla voi pitää ihmiset, eli näyttelysuunnittelu, tekniset, tiedotus, teatterilaiset sekä kaikki lukemattomat tehtävät ajan tasalla. Tulevaisuus on mielenkiintoinen, puitteet upeat ja henkilökunta professionaalia", hehkuttelee Niiniranta.
Konservaattori Siukku Nurminen odottaa Kiasman rakennuspölyn laskeutumista. Keväällä muuton organisoinnin lisäksi on hoidettava normaalit konservaattorin tehtävät. On ylläpidettävä teosten kuntoa, inventoitava sekä pohdittava uuden rakennuksen laitehankintoja, sillä ala on kehittynyt paljon. Lisäksi uusia pohtimisen aiheita antavat Valtion taidemuseon jo vakiintuneiden ja Kiasman uusien käytäntöjen yhdisteleminen, esimerkiksi kuljetusten ja teosten varastoinnin osalta. Uudessa rakennuksessa ei ole liikaa tiloja, mutta nykytekniikka ja toimivuus on hyvin ajateltua. Esimerkiksi teosten, suurienkin, kulku talossa on valmiiksi mietitty. "On ihanaa aloittaa työt niinsanotusti puhtaalta pöydältä, uudessa, niukan kauniissa rakennuksessa."