Läpi kuvien

Missä olet syntynyt? Ensimmäinen kysymys saa taiteilijan hämmentymään, tämä on niin vaikea kysymys. Nämä ovat niin vaikeita asioita. Siis mitä, ihmettelee toimittaja. Taiteilija selkiyttää kuitenkin ajatustaan kysymyksen vaikeudesta sanomalla, ettei tällainen kysymys ole tärkeä, kun on kysymys taiteesta. Se vain vie huomion epäolennaiseen eli Nina Roosin mielestä taiteilijaan itseensä silloin, kun kaiken huomion keskiössä pitää olla teokset.

Hän kuitenkin jatkaa - mitä kysyitkään? Ja vastaa saman tien:

Porvoossa. Helsinkiin muutin aloittaessani taidehistorian opinnot yliopistossa. Sitten olin välillä Ruotsissa muutamia vuosia kypsyttelemässä ajatuksiani. Sen jälkeen palasin Helsinkiin opiskelemaan silloiseen Ateneumiin nykyiseen Kuvataideakatemiaan.

Koska tiesit, että sinusta tulee taiteilija?

Ihan pikkuhiljaa kypsyin siihen.

Oliko sinulla esikuvia?

Ei varsinaisesti, opiskelin alkuun yliopistolla taiteen teoriaa ja sitten oivalsin, että on parempi tehdä itse. En halunnut vain lukea taiteesta.

Miten tulit valinneeksi juuri maalauksen omaksi ilmaisumuodoksesi?

Kun opiskelin 80-luvulla, oli varsin luonnollista valita näin. Kaikki opettajat Ateneumissa olivat silloin maalareita, veistäjiä ja graafikoita. Silloin oli rajoituttu näihin kolmeen alueeseen. Tämä oli varmasti yksi syy että valitsin maalaamisen. Olisinhan toki voinut vuosien mittaan vaihtaa johonkin toiseen. Toisaalta on myös niin, että kun ajatus alkaa sujua omassa välineessä, on vaikea vaihtaa johonkin toiseen esimerkiksi videotaiteeseen, koska se vaatii aivan toisenlaista ajattelua. Minun aivoni jotenkin toimivat niin. Kun olen päässyt yhteen alueeseen sisään haluan mieluummin kehittää ja laajentaa sitä kuin että vaihtaisin sen johonkin toiseen. Vaikka aika moni nykyään tekee videota tai valokuvaa samaan aikaan. Mutta se ei minulla toimi. Ajatteluni toimii parhaiten tässä välineessä, maalauksessa.

Millainen on suhteesi vanhempaan taiteeseen?

Pidän paljon vanhasta taiteesta. En ole kiinnostunut niinkään modernismista vaan pikemminkin renessanssin ja barokin ajan maalareista. Heissäkin on kiinnostavaa lähinnä miten niin paljon voi sanoa niin rajoitetussa muodossa. Kuinka he rakentavat merkityksiä kuviin.

Miten oma tapasi maalata on muotoutunut, olethan maalannut jo pitkään?

No vasta 13 vuotta. Kuin olisin vasta aloittanut. Se tuntuu todella lyhyeltä ajalta.
Itse asiassa kysymys on siitä, että maalaamisessa tulee aina uusia ongelmia eteen. Kun niitä yrittää ratkoa, muoto tavallaan kehittyy ja vie eri suuntiin. Maalausteni erilaiset "paikat" vaativat eri ulkonäköä.

Olet hauskasti jossain tekstissä puhunut työprosessistasi siten, että maalatessasi tietyn punaisen olet samalla tuntenut Marianne-karamellin maun suussa.

Jossain vaiheessa nämä asiat olivat jotenkin pinnalla. Lähestyin tekemistä jotenkin aistien kautta. Nyt se on taka-alalla. Olen aina käsitellyt kuvan problematiikkaa töissäni myös välttämällä sitä. Tahdoin kuvan syntyvän vasta katsojan mielessä. Nyt maalaukseni pikemminkin esittävät kuvia. En näe rajaa esittävän ja ei-esittävän taiteen välillä ja siksi en oikeastaan halua lainkaan käyttää näitä termejä. Kaikki kuitenkin on nimenomaan ajattelua, eri tasoissa. Maalauksissa aiheenani ei ole figuuri, auto tai mitä lieneekin, vaan se mitä haluan ilmaista ja sanoa, tarvitsee näitä "kanavia".

Mikä se ajatus on?

Sitä on vaikea sanoa ääneen. Yritän ja haluan, että maalauksessani on monta kerrostumaa. Kerrostumat purkautuvat ajan mukaan ja katsojasta riippuen, sillä niissä ei ole yhtä selkeää sanomaa. Se on keskeistä maalausteni kuvissa. On kiinnostavaa, miten pystyy rakentamaan kerrostumaa enemmän kuin esimerkiksi median kuvissa. Esimerkiksi mainoksen täytyy tehdä vaikutus moneen ihmiseen niin lyhyessä ajassa kuin mahdollista. Liikutaan siis eri alueilla.

Katsojat haluavat nähdä tunnistettavuutta, hahmoja, asioita?

Jotkut työni on rakennettu juuri sen ajatuksen pohjalta, että abstrakti kuva ei tavallaan ole olemassa. Maalauksissa, joita tein 90-luvun puolivälissä on juuri sitä. Ne eivät ole abstrakteja, ne vievät aina johonkin suuntaan ja ne ovat tavallaan vuorovaikutuksessa katsojan kanssa. Nykyään on vaikea maalata, koska tämän hetken maalauksia luetaan niin voimakkaasti perinteen kautta. Lähestymistapaa on hankala muuttaa. Jos ajatellaan esimerkiksi videotaidetta, siinähän ei ole lainkaan tällaista pitkää, raskasta tulkinnan perinnettä.

Kuinka olet valmistunut tähän retrospektiiviseen näyttelyysi?

Yrittämällä saada viimeisiä töitä valmiiksi. Koska näyttely sisältää niin paljon uusia töitä, voidaan kokonaisuus nähdä enemmänkin vanhojen ja uusien teosten vuoropuheluna.

Onko sinulla ollut suuria vaikuttajia, jotka olisivat jotenkin ohjailleet elämäsi valintoja?

Tuo on aivan absurdi kysymys. Kaikkihan vaikuttaa. En kuitenkaan voi sanoa että olisi joku tietty taiteilija, johon olisin luonut voimakkaan suhteen. Pikemminkin elämänpiiri. Kaikki, mikä ja ketkä siihen kuuluvat, vaikuttavat kaikkeen. Joku hyvinkin olematon asia saattaa vaikuttaa niihin valintoihin, joita työskennellessäni teen.

Ovatko muut taiteen alat tai alueet lähellä tekemisen tapaasi? Voisiko kuvitella, että esimerkiksi runous voisi olla lähellä teoksiasi?

Voin ymmärtää mitä tarkoitat puhumalla runoudesta. Voin jopa sanoa, että runous on lähempänä maalaustaidetta kuin vaikkapa valokuvaus. Mutta niinhän ihmiset eivät ajattele, on vain visuaalinen taide ja kirjallisuus. Kun käytän sanaa runous, tarkoitan tässä yhteydessä läpikuultavuutta ja liikkuvuutta, sitä, että itse materiaali ei pysäytä. Nyt olen kiinnostunut siitä, mitä yhteyksiä on maalaustaiteella ja elokuvalla. Eiköhän molemmissa ole kyse tiivistetystä kuvakerronnasta. Voi liikkua vapaasti ajassa ja paikassa.

Käytätkö elokuvallisia vaikutteita työskentelyssäsi?

Itse asiassa yritän käyttää. On kiinnostavaa katsoa, mihin tämä linkki johtaa. On siis katsottava toisen taiteenalan suuntaan pikemminkin kuin ammennettava maalaustaiteen perinteestä. Maalaamisessa ja elokuvassa on kuitenkin kysymys eri välineestä eikä keinoja ja menetelmiä voi ottaa sellaisenaan käyttöön. Esimerkiksi sarjani Scenario ja Rotationkuvaa fiktiivistä tapahtumaa. En esitä niissä vain yhtä kuvaa, vaan päällekkäisiä tapahtumia, jotka johdattelevat eri suuntiin. Maalaukset on rakennettu erilaisista "leikkauksista".

Miten jatkat näyttelyn jälkeen?

Toivottavasti kuten ennenkin.

Päivi Oja