Coco Fusco – Elämää verkossa

New Yorkissa asuva performanssitaiteilija, monia taiteidenvälisiä projekteja toteuttanut Coco Fusco esittää ARS 01:ssä kaksitoistatuntisen, suorana Internetiin välitettävän performanssin, johon yleisö voi monin tavoin osallistua. Performanssi esitetään draamadokumentin muodossa, ja tyylillisesti tulos on valvontanauhan ja saippuaoopperan risteytys. Tekninen toteutus on Ricardo Dominguezin käsialaa. Coco Fusco vastasi muutamiin performanssiaan käsitteleviin kysymyksiin.

Miten kuvailisit lyhyesti performanssin pääteemaa?

Haluamme Ricardon kanssa tutkia kahta asiaa: sitä miten valvonnasta tehdään normaalia nyky-yhteiskunnassa ja nettikulttuurissa, ja sitä millä tavoin body art ja taylorismi sivuavat toisiaan. Yritämme muistuttaa, että nykyisellä valvonnan ihannoinnilla, jota uusi mediakulttuuri romantisoi, on myös kääntöpuoli – alistettujen ihmisruumiiden kouliminen globaalin talousjärjestelmän tarpeisiin. Internetiin välitettävä näytelmä perustuu tositapahtumiin eräässä halpatuotantotehtaassa Tijuanassa Meksikossa. Naistyöntekijää syytettiin ammattiyhdistysaatteen levittämisestä tehtaalla, ja häntä rangaistiin lukitsemalla hänet kahdeksitoista tunniksi huoneeseen ilman ruokaa ja vettä. Häntä ei päästetty vessaan eikä puhelimeen, ja tarkoitus oli pelotella hänet allekirjoittamaan oma irtisanoutumisensa.

Mitä performanssissa tapahtuu?

Minä näyttelen naista, jota valvotaan lukitussa ja vartioidussa huoneessa. Ricardo esittää vartijaa, joka edustaa sekä tehtaan johdon taholta tulevaa painostusta että naisen ainoaa yhteyttä ulkomaailmaan. Kolme valvontakameraa kuvaa koko ajan minua, ja performanssia voi seurata suorana Internetissä. Mitään ruumiillisia tarpeitani ei tyydytetä – toisin sanoen minua ei päästetä vessaan eikä pesulle, minulle ei anneta ruokaa eikä juotavaa. Myöskään emotionaalisia tai sosiaalisia tarpeitani ei tyydytetä – vartija ei vastaa kutsuihini, enkä voi käyttää puhelinta kertoakseni tilanteestani kenellekään.

Oletko jo miettinyt, miten aiot kuluttaa aikaa huoneessa?

Olen, eikä siellä ole paljon tekemistä, sillä huoneessa on vain pöytä, tietokone, tuoli ja roskakori. Koetan herättää vartijan huomion ja asioida välillä hänen kanssaan, yritän olla sekoamatta ja pysytellä hereillä.

Oletko huoneessa koko ajan yksin?

Vartija tulee sisään tietyin väliajoin ja yrittää pakottaa minua tekemään asioita vasten tahtoani, esimerkiksi tunnustamaan tekoja, joita en ole tehnyt tai allekirjoittamaan papereita, joissa minun väitetään rikkoneen sääntöjä, joita en ole rikkonut.

Onko performanssi mielipiteenilmaus ihmisoikeusrikkomuksia tai kidutusta vastaan?

Kyllä. Monia USA:n ja Meksikon rajalla olevia halpatuotantolaitoksia on haastettu oikeuteen työpaikalla tapahtuneista ihmisoikeusrikkomuksista. Monet amerikkalaiset mielipidevangit ovat sanoneet, että ympärivuorokautinen kameravalvonta on henkistä kidutusta.

Miten interaktiivisuus toteutuu esityksessänne?

Internetiin välitettyä performanssia seuraavat ihmiset voivat kommentoida tapahtumia ja keskustella muiden katsojien kanssa siitä, mitä videolla tapahtuu. Tapahtumiin voi myös vaikuttaa interaktiivisesti, ja Ricardon käynnit huoneessa voivat määräytyä sen perusteella, miten paljon meillä on yleisöä ja mitä linjoilla tapahtuu performanssin aikana. Toisin sanoen tietty kriittinen massa voi käskeä vartijaa kuuntelemaan minua ja esimerkiksi tuomaan minulle lasillisen vettä, kun pyydän.

Tämän performanssin ja muutamien suosittujen, suoraa videokuvaa lähettävien verkkosivujen tai ”Selviytyjien” tapaisten tv-ohjelmien välillä on nähtävissä yhteneväisyyksiä. Mistä mielestäsi tällaisten mediatuotteiden suosio johtuu?

Me yritämme saada aikaa kritiikkiä ”Selviytyjiä” ja ohjelman haltioitunutta yleisöä kohtaan. Puoli maailmaa on sitä mieltä, että ihmisten yksityiselämän tarkkailu on upeaa ja eroottista, kun taas toinen puoli yrittää päästä eroon kameroista, saada ne pois omasta elämästään, kotikulmiltaan, kouluista ja vankiselleistä. En usko, että kaikkein etuoikeutetuimmat, hypermediaan suuntautuneet ihmiset tajuavat millaisia yhteiskunnallisia ja poliittisia vaikutuksia sillä on, että valvonnasta tehdään normaalia, että hyväksytään ihmisten jatkuva vakoileminen, yksityisille elämänalueille tunkeutuminen, tarkkailtavien kaikkien tapojen selvittäminen ja heikkouksien kirjaaminen jne.

Oletko huolestunut julkisilla paikoilla ja työpaikoilla lisääntyvästä valvonnasta? Siis sellaisesta valvonnasta, josta ei voi olla varma vaikkakin voi olettaa olevansa tarkkailun alaisena.

Totta kai. Meksikon rajaseudun ja Karibian halpatuotantolaitoksissa naistyöntekijöillä ei ole minkäänlaista yksityisyyttä, ei aikaa käydä vessassa, eikä tilaisuutta jutella työaikana. Heillä on vain vähän taukoja eikä juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa työtilanteeseensa tai parantaa sitä. Useimmissa yhdysvaltalaisissa laitoksissa ihmiset eivät omista omaa sähköpostiaan, jos se on työnantajan palvelimella, eikä heillä myöskään ole kirjesalaisuutta – pomo voi lukea kaiken. Minusta nämä ovat karmaisevia näkymiä.