Näkökulma: Harro Koskinen

Harro Koskinen: Sikavaakuna (1969), Sikamessias (1969) ja Suomalainen elämänmuoto -sarja (1970-72) Taiteilija Harro Koskinen on joutunut kokemaan kovia. Hänen 1960- ja 1970-lukujen taiteellinen tuotantonsa sohaisi arkaa kohtaa sen ajan Suomessa. Suomalaisuuden virallisten symbolien käyttö taiteessa oli liikaa ja Koskinen joutui oikeuteen. Häntä syytettiin niin jumalanpilkasta kuin Suomen vaakunan ja lipun häpäisystä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Koskisen teosten provokaatio on kenties laimentunut, mutta hänen esiin nostamansa kysymykset ansaitsevat edelleen tulla pohdittaviksi.

Sikailua

Harro Koskinen osallistui 1960- ja 1970-luvuilla aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Underground-liikkeen innoittamana Koskinen piirsi aluksi terävän kriittisiä sarjakuvia, joissa pölyttyneet arvot saivat huutia – usein huumorin siivittäminä. Jo hänen varhaisissa sarjakuvissaan seikkailivat inhimillistetyt siat. Sittemmin siat muuttuivat Koskisen käsittelyssä maalauksiksi ja veistoksiksi. Sikateosten pilkan kohteina olivat välinpitämättömyys ja keskiluokkainen elämäntapa. Kritiikki osui myös valtioon ja kirkkoon. Vuonna 1969 syntyivät Sikavaakuna ja Sikamessias. Samana vuonna Koskinen teki Sikaperheen, joka maailman tapahtumista piittaamatta eleli kahvia juoden ja televisiouutisia katsellen. ”Olen käyttänyt sikaa nimenomaan ihmisen sikamaisuuden symbolina” Koskinen sanoo.

Oikeutta?

Sikavaakuna ja Sikamessias valittiin Nuorten näyttelyyn, mutta niiden julkinen näytteille asettaminen oli Kekkosen Suomessa liikaa. ”Vastaanottohan oli aika sikamainen” Koskinen sanoo. Maallikkosaarnaaja Kyösti Laari teki rikosilmoituksen nähtyään teokset näyttelyssä. Sekä taiteilija Koskista että Nuorten näyttelyn jurya syytettiin jumalanpilkasta ja Suomen valtakunnan vaakunan häpäisystä. Harro Koskinen kertoo: ”Laari oli selvillä siitä, että vuonna 1906 Mauritius-saarella paikalliset asukkaat kantoivat rituaalissaan ristiinnaulittua sikaa. Välittömästi tämän jälkeen kohtasi saarta maanjäristys ja tulivuorenpurkaus, jossa kaikki saaren asukkaat saivat surmansa. Nuorten näyttelyn nähnyt Laari pelkäsi että sama hirveä kohtalo uhkaa myös Helsinkiä.”

Koskinen löysi itsensä keskeltä oikeusprosessia. Hän kirjoittaa: ”Helsingin kaupunginviskaali päätti nostaa ilmoituksen perusteella syytteen. Juttu kävi läpi kaikki oikeusasteet ja lopulliseksi päätökseksi jäi, että vuoden 1969 Nuorten näyttelyn jury sekä taiteilija Harro Koskinen tuomittiin rikollisesta teostaan sakkorangaistukseen. Näyttelyn teoksia ei kuitenkaan takavarikoitu valtiolle vaan ne ovat myöhemmin päätyneet maamme arvostetuimpiin taidemuseoihin.” Oikeudenkäynti johti suureen mediajulkisuuteen. Presidentti Urho Kekkoselta anottu armahdus ei tuonut toivottua tulosta.

Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin Koskisen tuomiot saattavat tuntua kohtuuttomilta. Itse hän toteaa: ”Sikatuotannossa halusin, mielestäni suhteellisen lempeästi, kritisoida porvarillista arvomaailmaa ja niitä tyhjiöitä joita se sisältää.” Nyt hänen idealisminsa on karissut. Hän kertoo nuorena arvioineensa ihmisen mahdollisuudet muutokseen ja joustavuuteen paljon suuremmiksi kuin ne olivatkaan. Koskisen lausunnossa on luettavissa turhautuneisuutta: ”En minä tiedä mikä nykyään olisi samalla lailla provosoivaa. Tuskin mikään tällä hetkellä. Tämä yhteiskuntahan tukahduttaa näennäisellä vapaudellaan kaiken kritiikin.”

Suomi pingottaa

Harro Koskinen jatkoi vastoinkäymisistä huolimatta vallitsevia arvoja kriittisesti tutkailevan taiteen tekemistä. Seuraavaksi syntyi laaja teossarja Suomalainen elämänmuoto, jota esiteltiin taidemuseoissa ja gallerioissa. ”Vuoden 1970 presidentinvaaleissa oikeisto käytti slogania ’Suomalainen elämänmuoto’. Aloin pohtia mitä tämä suomalainen elämänmuoto oikein pitää sisällään muutakin kuin kodin uskonnon ja isänmaan”, Koskinen kertoo.

Teossarjaan kuuluvat installaatiot rakentuvat kahdesta pääelementistä, muunnelluista Suomen lipuista ja suuryritysten liikemerkeistä. Siniristilippu muuttaa teoksissa muotoaan päällisin puolin asiallisen ja arvokkaan oloisissa serigrafioissa, jotka on ripustettu liikemerkkiparodioiden päälle. Tai sitten Suomen lippu tarjoillaan osana suomalaista arkielämänmuotoa lautaselta ja kahvikupista tai pestään puhtaaksi punaisessa muovisangossa. Välillä lippu myös lentää leijana taivaalla tai pingottaa piukeana lattialla.

Suomen valtion virallisiin symboleihin suhtaudutaan nykyäänkin kunnioituksella, mutta 1970-luvun alussa ne olivat lähes pyhiä. Koskisen lippujen lisäksi pingottuivat myös joidenkin kansalaisten arvot niin, että taiteilija joutui jälleen vaikeuksiin. Koskinen sai syytteen Suomen lipun häpäisemisestä. Tällä kertaa kanne hylättiin Turun raastuvanoikeudessa äänin 3-2.

Gulp

Harro Koskinen otti teossarjassa Suomalainen elämänmuoto kantaa myös Suomen taloudellisiin kytköksiin. Hän valjasti poptaiteen hengen mukaisesti iskevät ja visuaalisesti selkeät, tunnetut liikemerkit taiteensa ja asiansa käyttöön. Koskinen muutti logojen sanamuotoja, mutta säilytti visuaalisen asun ennallaan: huoltoasemaketju Gulf oli Koskiselle Gulp. Toinen huoltoasemalogo Esso muuttui Koskisen käsittelyssä muotoon Esto. Tunnettu simpukkalogo sai sekin uuden tekstin: Shellistä tuli Smell.

Jo 1970-luvulla Suomen suurimpiin yksityisiin teollisuuslaitoksiin kuulunut Nokia pääsi sekin Koskisen taiteeseen. Tuolloin kumi- kaapeli- ja paperiteollisuuteen keskittyneen yrityksen tunnettu mustavalkoinen Nokia-logo sai Koskisen taiteessa muodon Noki! Sanaleikin päälle Koskinen ripusti kuvia Suomen lipuista. ”…Ei niistä töistä paljoa ymmärretty siihen aikaan. Liput toki hermostuttivat sen verran että niistä piti nostaa syyte, liikemerkeistä ei ilmeisesti voinut kun ei ollut sopivaa lakia olemassa”, kertoo Koskinen vuonna 2002.

Minna Raitmaa

Lähteet:
Sähköpostiin välityksellä käyty kirjeenvaihto Harro Koskisen kanssa, huhtikuu 2002
Maritta Mellais, 2002: Harro Koskinen, taiteilijaesittely näyttelyssä Popcornia ja politiikkaa
Harro Koskisen www-sivut
Eilispäivän sika on tämän päivän pekoni – viipaleita 70-luvun kuvasta, YLE 1991