Näkökulma: Spagettipistooli ja ihmiseilyä –poptaidetta lasten silmin

Kutsuin helsinkiläiset Heiskalan sisarukset Kiasmaan katsomaan ja kommentoimaan taidetta. Olin valmistautunut Sonjan (12), Villen (10) ja Antin (5) haastatteluun laatimalla Kiasmaan ja taideteoksiin liittyviä kysymyksiä, joihin olin suunnitellut heidän vastailevan näyttelysaleissa. Toisin kävi. Kysymykset unohtuivat. Kierros Popcornia ja politiikkaa -näyttelyssä herätti vieraissani niin kiinnostavia ajatus- ja idearyöppyjä, että varsinainen haastattelu tyrehtyi alkuunsa. Sen sijaan teosten äärellä syntyi vilkasta keskustelua. Ja uusia kysymyksiä.

Aloitamme kierroksen kolmannen kerroksen ensimmäisestä näyttelysalista, jossa sijaitsee useita poptaiteen klassikkoja, Oldenburgia, Lichtensteinia, Reuterswärdiä.
Ville: Hieno pistooli toi. (Osoittaa Reuterswärdin litografiaa, jossa aseen piippu on kietaistu solmuun.)
Antti: Sehän on James Bondin spagettipistooli!
Ville: Makee tulitikku (Oldenburg). Olis kiva nähdä se jättiläinen, jolta toi on pudonnut.
Antti: (Seuraavasta salista.) Hei tulkaa katsomaan! Auto on menny romuks, kun bussi on ajanut sen päälle. Täällä on se kolarikuva ja se romukasa. Hei, mikä toi kuva on?

Pisarailmiö

Keräännymme Antin johdolla Heikki Ryynäsen Pisaran äärelle. Lapset kiertävät teosta ja tutkivat sitä eri puolilta kommentoidessaan.
Antti: Ei tää pallo ollutkaan leijuva. Kaukaa se vaan näytti leijuvan, mutta se roikkuu siimalla katosta.
Ville: Aa, kato nää on järjestyksessä. Niinku elokuvassa.
Minna: Mistäs arvasit, siinä kuvataan vaihe kerrallaan sitä kun pisara osuu pintaan.
Ville: En mä kyllä usko, että se pisara pysyy pyöreänä, kun se nousee takas pintaan. Ei millään pahalla taiteilijaa kohtaan, mutta tässä olis voinut olla pisaroita lisää. Näyttäis uskottavammalta.
Sonja: Toi sama pisarailmiö tapahtui, kun mä tein kotona Sacher-kakkua. Mutta se tapahtui eri päin. (Kallistaa päätään ja katsoo teosta nurinpäin.) Suklaakastike valui siihen toiseen nesteeseen ja se näytti samalta.
Antti: Musta toi yks kohta muistuttaa kuninkaan lautasta. Siinä on se kruunu ja se lautanen.
Ville: Mistä toi puhelimen ääni kuuluu?

Haloo

Seuraamme puhelimen soittoääntä ja päädymme seuraavaan saliin katsomaan Christian Marclayn videoteosta Puhelimet. Video koostuu Hollywood-elokuvista leikatuista puhelinkohtauksista. Lapset liimautuvat pitkäksi aikaa ruudun ääreen. Kukaan ei sano mitään pitkään aikaan.
Antti: (Nauraa.) Tää on hyvä! Helou, helou.
Ville: Mä tiedän monta näistä leffoista. Ton mä oon nähny! Ja ton. Ja ton!
Sonja: Mä en oo ikinä kiinnittänyt huomiota kuinka paljon elokuvissa puhutaan puhelimessa.

Ikäraja kuvien katsomiselle?

Antti huomaa Markus Heikkerön maalaukset Mikki Hiiren 40-vuotispäivät, Aku masturboi ja Pegasoksen salaliitto. Hän siirtyy katsomaan niitä. Muut katsovat vielä Puhelimet -videota. Sonja huomaa, että Antti on vaihtanut kiinnostuksen kohdetta.
Sonja: Antti katsoo noita maalauksia, koska niissä on paljon värejä ja vähän kummallisia elementtejä. (Siirtyy itsekin katsomaan Heikkerön maalauksia.) Onko tossa maalauksen pinnassa vernissaa, kun se kiiltää noin?
Minna: Ehkä, tai ehkä se kiiltää, kun valo osuu maaliin. Mutta mitä niissä maalauksissa on?
Ville: Näissä tauluissa on mitä vaan. Kaikkia tunnettuja hahmoja.
Minna: Mitä hahmoja sä tunnistat?
Ville: No vaikka mitä. Mikki ja Jeesus.
Antti: Täällä on Aku Ankka!
Sonja: Onks toi Jeesus?
Ville: Tosta Jeesuksen kuvasta olis voinu johonkin toiseen aikaan saada kuolemantuomion.
Sonja: Taiteilijasta mahtaa tuntua hyvältä, jos onnistuu provosoimaan. Kyllä taiteilijalle kelpaa mikä tahansa julkisuus, myös huono julkisuus.
Ville: Eiks tolla taiteilijalla ollu ku yks asia mielessä?
Minna: Niin mikä?
Ville: -
Minna: Tarkoitatko noita peniksiä?
Ville: Joo.
Minna: Oli sillä varmaan aika paljon muutakin mielessä. Mulle tulee mieleen, että sillä olis voinut olla tämmöinen absurdi uni, jossa voi tapahtua mitä vaan. Ootteko joskus nähneet hulluja unia?
Sonja: Joo, mutta ei samanlaisia kuin toi taiteilija. Mua näiden maalausten sisältö ei haittaa, mutta on ne toisaalta ahdistavia siksi, että ne on ylivärikkäitä ja epäluonnollisia.
Minna: Pitäisikö niiden katsomiselle asettaa ikäraja?
Sonja: Musta lapset saa katsoa näitä kuvia ihan vapaasti aikuisten seurassa. Ei sitä, että näissä sinänsä olis mitään pahaa, mutta jos lapsen mielestä niissä on jotain kummallista, voi keskustella aikuisen kanssa.
Ville: Mä oon samaa mieltä.

Jatkamme kierrosta kohti Harro Koskisen Sikaperhettä. Matkan varrella osuu silmään kiinnostavia teoksia. Ensin pysähdymme Heli Rekulan Hyperventilaation edessä.
Ville: Vähän hämmentävän näkönen.
Antti: Avaruusolio.
Sonja: Jos se puhaltais, niin se joko halkeis tai pyörtyis.
Antti: Sen vatsaan tulis reikä.

Seuraavassa huoneessa Tiina Ketaran maassa makaava nukke huutaa apua.
Antti: Eikä auteta!
Sonja: Jos toi tulis puistossa vastaan, mä hakisin äidin paikalle.
Ville: Mäkin etsisin jonkun järkevän aikuisen. Toi on ihan seonnut.
Antti: Tosi seonnut.

Ihmiseilyä

Saavumme Sikaperheen olohuoneeseen, jonne olin suunnitellut päättäväni kierroksen.
Minna: Muistuttaako tää sikaperhe teidän perhettä?
Antti: Muistuttaa. Tossa on äiti ja tossa isä ja Ville ja Sonja ja…mä löysin vielä viidennen!
Ville: Antti on toi pieni musta möhkiäinen.
Sonja: Silleen se ei muistuta meidän perhettä, että meillä on vähän epävärikkäämpi sisustus ja arkisempi maisema.
Ville: Niin, tosta maisemasta tulee mieleen Lapin Kulta -mainos.
Sonja: Noilla sioilla on jotenkin mielipuoliset silmät. Levittääkö ne suu- ja sorkkatautia?
Ville ja Antti: (Nauravat) Varmaan levittävät.
Sonja: Ville haukkuu mua joskus siaksi… jos on olemassa sikailua, voisi olla myös ihmiseilyä.
Antti: Joo, ehkä ihmiseilyä on se, kun äiti ja isä tekee spagettia…
Ville: …Eikä kukaan röyhtäise.
Antti: Niin. Ja sitten joku sikaperheessä sanoo: ”Senkin siat, eiku ihmiset”.
Sonja: Yhdessä telkkariohjelmassa laitettiin yhdelle pojalle sian sydän.
Antti: Jos sian sydän olis rikki, se vois ottaa ihmisen sydämen…

Minna Raitmaa

Lähde: Keskustelu Sonja, Ville ja Antti Heiskalan kanssa Popcornia ja politiikkaa –näyttelyssä 13.6.2002.