Luoti läpi toiseen todellisuuteen

Salla Tykän videoteokset ovat lyhyitä kohtauksia, joissa tunteet jylläävät näyttelijöiden pinnan alla. Kiasman Kontissa esillä oleva Thriller on toinen osa nuoren tytön kehitystä tutkivalle trilogialle.

Mitkä asiat saivat sinut tekemään Thrillerin?

Thriller kertoo varhaispuberteettisen tytön näkökulmasta hänen sieluntilastaan. Siinä kuvataan murrosvaihetta, ja musta tuntuu, että itselläni oli sellainen vaihe ja halusin kuvata jotain siitä. Thrilleriin liittyy jotain omia suruja, mitä koin lapsena – sellaisia maailmanhahmottamisongelmia. Halusin pukea sen tällaiseen tarinattoman tarinan muotoon.

Halusin liittää siihen myös eläimen maailman mukaan. Siksi siinä on se lammas. Mulla on itselläni kokemuksia siitä, kuinka julmia lapset voivat olla eläimiä kohtaan jo pelkästään sen takia, että etiikan säännöt eivät koske niitä. Kuitenkin lapset tietävät tuottavansa kipua ja tekevänsä väärin. Koska he tietävät etteivät ole rangaistavissa, heillä on oikeus toimia näin. Esimerkiksi tällaisia tietoisia ajatuksia minulla oli, mutta sitten teoksessa on paljon sellaista tiedostamatonta ja paljon sellaista, mikä on syntynyt siinä vaiheessa kun tehtiin kuvaajan, Samuli Saastamoisen kanssa kuvakäsikirjoitusta ja olen valinnut kuvakulmia tiettyjen tunnelmien saavuttamiseksi. Samuli on mielettömän herkkä ja hyvä kuvaaja, ja musta tuntuu, että sillä on äärimmäisen suuri merkitys teosten kannalta.

Millaisessa maailmassa ja mentaalisessa todellisuudessa Thrillerin teinityttö elää?

Se on tietysti pois urbaanista, sille tytölle vieras maailma. Thrillerissä on vähän sellainen välivuodenaika, likainen syksy ja kaikki on ränsistynyttä. Se kuvaa 80-luvun alun ihmisiä, jotka eivät pysty hallitsemaan luontoa. Ja näyttää, että niiden vanhempien, miehen ja naisen, toimet ovat niin veltostuneita, että ne eivät ikinä pysty hallitsemaan omia tekojansa, mutta eivät myöskään ympäristöään. Minulle se talo ja luonto ovat jotenkin villiä. Thriller kuvaa aikuisuuteen ehtineiden ihmisten tilaa. Tytön olemus yläkerran huoneessaan on erillään kaikesta liasta ja ränsistyneisyyden tilasta, rappiosta.

Eli Thrillerissä nähdään lapsuus tai nuoruus kulta-aikana?

Vaikea sanoa, onko se kulta-aikaa. Teoksessa on ne molemmat todellisuudet ja isot erot niiden välillä. Tytön huoneen sijainnilla ja sen suhteella ympäröivään todellisuuteen olen ehkä halunnut korostaa erillisyyttä, vaikka ne ovat paralleeleja todellisuuksia, mutta eivät kohtaa millään tavalla. Kaikki siellä ulkona on jotenkin jäähtynyttä.

Mitä tunteet merkitsevät sinulle taiteen tekemisen välineinä?

Tunteet ovat varmaan koko sen prosessin alku, ainakin tietyllä tavalla voimavara. Musta jotenkin tuntuu – taas tuntuu! – että joskus tunteet ovat ihan kaikki. Kun haluan jakaa niitä tunteita, niin mun on pakko tehdä teoksia. Mutta onhan siinä prosessissa paljon muutakin, valitsemista ja älyllistä ja tietoista toimintaa eikä pelkästään tunteenpaloa. Koen tunteen suorana minulle läheisenä vaikutuskeinona. Toivon jättäväni jäljen johonkin katsojaan, ja yleensä muistoon liittyy jokin tunne – ainakin omalla kohdallani.

Miten tarkkaan mietit niitä asioita tai tunteita, joita teos mahdollisesti herättää?

Thriller syntyi sellaisesta epämääräisestä kauhuntunteesta, ei varsinaisesti kauhuleffan kauhusta vaan vierauden kauhusta, että olet yhtäkkiä vieras omassa itsessäsi tai omassa ympäristössäsi. Ja sen lähtökohdan tunteen toivon pystyneeni saamaan siihen lopulliseen teokseen.
Kerro jotain tavastasi tehdä käsikirjoitusta, ja siitä, miten luot tunnelmia ja tarinoita ilman repliikkejä?

Se onkin ihan mahdoton prosessi. Thrillerissä mä hirveen pitkälle sidoin ne kuvauspaikkoihin. Ne on mulle sellaisia näynkaltaisia tilanteita, joissa aktit rakentuvat muutamien kuvien ympärille. Sen jälkeen mietin ne elementit, ne paikat, missä tarina, hetki tai tunnelma luodaan. Sitten näyttelijät, millaiset olemukset haluan niille, sitten sen jälkeen kaikki se tavallinen kuten kulkureitit. Mun työt on tavallaan kuin nukkeleikkejä. Tää nyt voi kuulostaa jotenkin alentavalta, mutta mä näen ne hahmoina sellaisessa isossa tilassa. Mä en pysty näkemään, että se tehtäisiin studiossa.

Yhtenä lähtökohtana oli kuva, jossa tyttö juoksee sitä kujaa. Mulla oli ajatus siitä tytöstä, joka hyväilee itseään siellä ylhäällä, ja että sen vanhemmat ovat sellaisia tiedostamattomia siellä alhaalla. Näiden muutamien kuvien ympärille rakentuu melko löyhä juoni.

Videoteoksissasi musiikki luo osaltaan tunnelmaa ja samalla kannattelee kertomusta eteenpäin ja toimii vuorosanojen tilalla. Millainen suhde sinulla on Michael Jacksonin kappaleeseen Thriller?

Voidaan sanoa, että tuo työ voidaan omistaa Michael Jacksonille. Työn nimi tulee siitä, ja mun Thriller sijoittuu sinne 80-luvun alkuun jollain tavalla epämääräisesti. Silloin, sen ikäisenä muistan miten tärkeää musiikki oli ja nimenomaan Thriller-albumi. Michael Jacksonissa yhdistyy sukupuolettomuus, ja se oli siinä mielessä älyttömän hyvä palvonnan kohde nuorelle tytölle, joka ei vielä halua olla täysi nainen ja haluaa kuitenkin tunnustaa myös feminiinisiä piirteitä ihailunsa kohteessa. Lisäksi albumin musiikissa on erotiikkaa yhdistettynä sellaiseen pelottavaan, yliluonnolliseen vahvuuteen liittyvään epäerotiikkaan. Jotenkin siinä albumissa yhdistyi sellaiset perusteemat. Tietenkin vasta näin myöhemmin näkee, miksi se vaikutti niin hyvältä, miksi se sykähdytti ja oli tärkeä.

Harrastat kestävyysjuoksua ja extreme-lajeja. Näetkö sporttisten harrastusten ja teostesi fyysisten kohtausten välillä yhtymäkohtia?

Varmasti, mun mielestä ruumis on se, mikä on fyysisessä todellisuudessa kiinni koko ajan. Se on mulle ainakin ilmaisun väline. Näyttelijöiden vähätkin eleet – niillä on tosi iso merkitys mun töissä.
Juoksuteema on mukana monessa työssä. Mutta se ei ole urheilun merkityksessä, sillä on enemmän sellainen fyysisyyden tai ruumiillisuuden merkitys. Thrillerissä se juokseva tyttö, se liike ja juoksu siinä, on tavallaan muutos paikasta toiseen, mutta myös muuttuminen tytön sisällä.
Tietenkin mun oma elämä on jonkinlainen peili nähdä maailmaa. Juokseminen on ollut mulle tärkeää monella tapaa. Ihmisen kyky käyttää ruumistaan muuhunkin kuin istumiseen, siinä on jotain primääriä ja vapauttavaa. En tiedä, että haaveilevatko muut ihmiset kuin minä siitä, että lähtee vaan juoksemaan niin pitkälle kun jaksaa ja ettei ikinä väsyisi. Se on tietyllä tavalla kanssa tunnetta!

Leevi Haapala
Vt. amanuenssi, Kiasma