Levoton koreografi

Tomi Paasosen ohjaama Usherin talon häviö sinkoaa yleisönsä pimeään ja peitettyyn

”Mulla on kaappi Berliinissä, siellä mä aina käyn matkalaukkua pakkaamassa”, juttelee joulukuussa Kiasma-teatterissa ensi-iltansa saavan Usherin talon häviön koreografi ja ohjaaja Tomi Paasonen, 32. Hän jatkaa: ”Mutta nyt olen vuoden loppuun asti Suomessa, ensimmäistä kertaa näin pitkään sen jälkeen, kun lähdin. Tuntuu hyvältä.”
Paasonen aloitti tanssiharrastuksen kahdeksanvuotiaana. Innostus tanssiin kumpusi omasta itsestä – ja televisiosta. 17-vuotiaana hän lähti Hampurin balettikouluun, josta matka jatkui myöhemmin Yhdysvaltoihin. Vuonna -97 Paasosen tanssijanura päättyi loukkaantumiseen: ”Se oli aika äkkinäinen lopettaminen, ei ollut tarkoitus lopettaa niin aikaisin.” Epäonnisen tapaturman jälkeen Paasosella on kuitenkin ollut mahdollisuus toimia menestyksekkäästi täysipäiväisenä koreografina.

Kauneuden ihanteet

Paasosella on otollinen lähtökohta tarkastella tanssikulttuuria kansainvälisestä perspektiivistä. Suomalaisen nykytanssin hän sanoo kehittyneen huimasti viimeisten 15 vuoden aikana. Ennen Usherin talon häviöä Paasonen on itse ohjannut Suomessa vain Olotila-teoksen, joka tehtiin yhdessä vammaisten kanssa.

”Olotila oli tärkeä teos siinä mielessä, että se muutti työtapaprosessiani hirveän paljon, rohkaisi lähtemään vielä enemmän irti klassisen baletin maailmasta. Se on ollut todella rakas.”

Kauneuden ihanteet ovat olleet Paasosen töissä usein temaattisesti keskeisiä. Ensi vuonna hän on mukana Lontoossa Skin- eli Iho-projektissa, joka kertoo kauneusleikkauksista. Englantiin on suunnitteilla myös amputoituihin kehoihin keskittyvä tanssiteos. Henkisesti vaikeimmaksi työkseen Paasonen nimeää Saksan suurimpaan vankilaan vankien kanssa toteutetun teoksen.

”Siinä oli kyseessä voimakas teatraalisuus, mutta toisaalta siitä ilmapiiristä ja vankilamaailmasta ei päässyt millään eroon. Eikä ollut tarkoituskaan, vaan nimenomaan saada siitä tilanteesta paljon irti. Se oli sen prosessin aikana hyvin epäkiitollinen tehtävä, mutta lopputuloksen kannalta yleisölle todella kiinnostava.”

Kohti yhä monipuolisempaa ilmaisua

Tanssi ei ole Paasosen ainoa intohimo. Vuonna -98 hän oli perustamassa Kunst-Stoff -ryhmää San Franciscoon. ”Siinä oli hirveän tärkeää kaikkien eri taiteen- ja tieteenalojen läsnäoleminen, yhteistyö eri ihmisten kanssa.” Monialainen yhteistyö on tuonut Paasosen teoksiin ennen kaikkea dokumentaarista tasoa, jotakin omaa ja erilaista.

Hyvän koreografin ominaisuuksiin kuuluu Paasosen mielestä kyky pitää katsojan kiinnostus valppaana liikekielen avulla. Hyvä koreografi pystyy luomaan kuvia katsojan mielessä, saamaan esiin voimakasta ilmaisua. ”En tiedä, olenko itse hyvä koreografi. Teen hirveän paljon muitakin juttuja. Olen niin levoton”, Paasonen toteaa.

Kiasma-teatterin Paasonen kokee tärkeäksi areenaksi, vaikka teatteri itsessään ei olekaan ihan niin monipuolinen ja muunneltava kuin hän osasi toivoa. ”Nimenomaan nykytaiteen näkökulmasta on tärkeää, että on teattereita, joissa ei ehkä tehdä oikeaoppisesti, vaan kokeilumielellä. Yritetään etsiä uutta. Tai käytetään perinteisiä keinoja ja tehdään niiden avulla uutta.”

Yhden unelman täyttymys

Usherin talon häviössä yhdistyvät ooppera, elokuvataide ja multimedia. Paasonen on ensimmäistä kertaa tekemässä koreografiaa teokseen, johon on jo paljon aineistoa valmiina.

”Tässä on tämä Edgar Allan Poen mieletön kertomus, joka on tietenkin hirveän jännittävää materiaalia, koska siinä vihjaillaan niin paljon, peitetään niin paljon ja se on niin täynnä paradokseja, että mielikuvitus singahtaa pimeyteen, mätään ja peitettyyn. Meidänkään lopputuloksessamme ei tulisi olla liian paljon tulkittua, se saa elää katsojan omassa mielikuvituksessa.”

Claude Debussyn keskeneräiseksi jäänyt ooppera on Usherin talon häviössä kieli, jolla puhutaan. ”Se on mielettömän kivaa musiikkia, todella kaunista ja tarpeeksi vaikeaa myöskin. Se kestää hyvin sen, että sitä voi toistaa teoksen aikana monta kertaa uudelleen, muunnettuna.” Koska ooppera lauletaan ranskaksi, tuodaan suomen kieltä mukaan muun äänimaailman ja projisointien yhteydessä.

Vaikka ooppera on Usherin talon häviössä keskeinen elementti, Paasonen hahmottaa teoksen ennen kaikkea audiovisuaaliseksi tanssiteatteriksi. Pimeyden kanssa piehtaroiva teos ei ole tunnelmaltaan kuitenkaan täysin synkkä. ”Vääjäämättä se huumori aina nostaa kättään siellä horisontissa”, Paasonen keventää.

Tulevaisuuden unelmiakin Paasosella on, vaikka toistaiseksi konkretia tuntuu hukkuvan kaaokseen. Laaja-skaalaisuutta, vaihtelua ja vuorovaikutusta hän aikoo suosia myös jatkossa. ”Ehkä avarakatseinen on vähän arrogantti sana sanoa, mutta on ihmisiä, jotka tekevät yhden asian, jota he rakastavat ja he tekevät sen hirveän hyvin. Minun mielestäni on kiinnostavaa tehdä monia asioita. Toivottavasti näin käy. Tämä on nyt ensimmäinen ooppera. Se on yksi unelma, joka täyttyy.”

Tiia Teronen