Näkökulma: Digikehdon piippilaulu

Pieni poika, nykyisin yhä enemmän myös tyttö, näpelöimässä addiktiivisen keskittyneesti näppäimistöä tai ohjainta. Katse on täysin uppoutunut ruudun tapahtumiin, muu maailma on suljettu ulos. Hei, me pelataan.

Tietokonepelit (kaikkine muotoineen alkaen pieniruutuisista konsolipeleistä jatkuen PC-peleihin ja verkkopelimaailmaan) ovat ehdottomasti nykyisen visuaalisen kulttuurin ja elämäntapamme mediamuotoja, jotka tulevat muuttamaan meidän suhtautumistamme elämysmaailmaamme, kulttuuriimme, historiallisten askelien tavoin. Harvinaista että voimme katsoa sitä niin läheltä mutta täysin ymmärtämättä.

Elektroniset pelit ja niiden taustalla oleva kokeellinen demokulttuuri ovat 1960-luvulta lähtien olleet ehkä ainoa todellinen tietokonekulttuurin osa-alue, joka on todella aidosti kasvanut. Toinen on itse asiassa toimistotyön muutos – tietokone hallitsee kaikkea nykyistä informaatiotuotannon ketjua.

Tietokonepohjainen elämysmaailma on ollut kulttuurissamme heikon lapsen asemassa, koska sen visioita on pelätty samalla kun arvoa on aina mitattu sen oman kulttuurisen todellisuuden ulkopuolelta; kulttuurisen ensiyden näkökulmasta; ei e-elämykseen liittyvien kulttuurituotannon määrien, ei tekijöiden ja käyttäjien kulttuurisen sitoutumisen, ei e-maailman todellisen vaikutuksen perusteella. Nyt on havaittu niiden taloudellinen painoarvo, ehkä myös sosiaalinen ja pedagoginen. Sisällöllinen arvottaminen ja sen kautta taiteeksi tuleminen, kulttuuriksi tekeminen, odottaa vielä Suurta Hyväksymistä

Perttu Rastas
Erikoissuunnittelija