Nro 2 Vol 1

mis-en-scene

Tämän päivän taide on harvemmin taulu seinällä, ikkuna katsojalle toiseen todellisuuteen. Taiteen todellisuus onkin usein sama kuin katsojan. Olemme olemassa samassa maailmassa, suorassa yhteydessä taiteen kanssa ja usein osana niin sen fyysistä kuin käsitteellistä tilaa.

Tämä kokemus on läheistä sukua perustavanlaatuisiin filosofisiin ajatuksiin ihmisen suhteesta ympäröivään maailmaan. Jos modernismin ajatus esteettisestä kokemuksesta oli lähtöisin kartesiolaisesta kehon ja mielen jakautumisesta ja perustui silmän ja järjen ensisijaisuudelle, niin tänään vaikuttavat ennemminkin fenomenologiaan nojautuvat ajatukset ruumiin ja tunteiden kokemuksesta. Kokemusta ei rajata silmään ja järkeen vaan ulkomaailma alkaa ihon pinnalta, sen kohtaaminen on välitöntä ja vuorovaikutus sen kanssa on myös fyysistä.

Näyttely on ollut tavallisin tapa esitellä taidetta laajalle yleisölle viimeisen kahden vuosisadan aika-na. Esillepanon traditio - näyttelymuoto - on käynyt läpi monet muutokset viimeisen vuosisadan ja varsinkin viimeisten 30 vuoden aikana. Näyttelyn kautta ihmiset ovat saaneet käsityksen siitä miltä taide juuri sillä hetkellä näyttää. Se mitä yleisölle on esitetty on pitkälti ohjannut taidekäsitystä ja -käsitettä. Modernismin ihanteiden mukaan taiteen esityspaikaksi on kehittynyt valkoinen kuutio, tila joka pyrkii sulkemaan ulkopuolelleen kaiken muun paitsi taideteoksen. Valkoisella kuutiolla on sukulaisuutta niin kirkkohuoneeseen, oikeussaliin kuin laboratorioon. Sen arkkitehtoniset ratkaisut ja modernismin ajatus taiteen puhtaudesta ovat ohjanneet yleisön käyttäytymistä ja vaikuttaneet käsitykseen esteettisestä kokemuksesta.

Taiteilijat ovat kauan olleet tietoisia esillepanon ja näyttelymuodon merkityksestä ja reagoineet viha-rakkaus -suhteella myös valkoiseen kuutioon. Tilataiteen osuuden räjähdysmäinen lisääntyminen viimeisten kahden vuosikymmenen aikana juontaa juurensa jo 20-luvulle. Tutkijat löytävät tilan merkityksen korostumisessa yhteyksiä jopa aikaan ennen renessanssia. Tilallisten edellytysten mukaan ottaminen taiteeseen on vienyt taiteen tekemisen niin erämaahan kuin kaupunkitiloihin ja taas poispäin fiktiivisyyteen, virtuaaliseen todellisuuteen ja "cyberavaruuteen".

Taidenäyttelyiden spektri on näin huomattavasti laajentunut ja muoto on kehittynyt monivivahteiseksi mediaksi, kommunikaation ja elämysten lähteeksi. Tämän päivän näyttelyt ovat sisällöltään erittäin vaihtelevia. Lähtökohtina voivat olla niin teema-ajattelu, syvempi analyysi kuin prosessin esittelykin. Muodollista esillepanoa on vaikeata järjestelmällisesti kategorisoida; näyttely toimii usein veistoksellisuuden, arkkitehtuurin ja lavastuksellisuuden risteyksessä. Samalla monet asiat kietoutuvat toisiinsa riippuen kokonaisuuden laajuudesta, teoksien ja arkkitehtuurin suhteesta ja muiden tilallisten ja käsitteellisten elementtien yhteistoiminnasta. Näyttelytilanteella on myös yhteyksiä muihin tapoihimme järjestää tilaa, muotoja, suhteita, värejä ja materiaaleja, sisä- ja ulkotilojen eroja. Tämä tapahtuu myös muissa fiktion esityspaikoissa, julkisissa ja sosiaalisissa yhteisissä tiloissa sekä suhteessamme luontoon. Kulttuurisesti näyttelymedia on myös osa nk. näkyvyyskulttuuria jonka avainsanoja ovat esilläolo ja näytteillepano.

Kiasman vaihtuvat näyttelyt

Taiteella on monet kasvot, yleisöllä on monia odotuksia. Näyttelyiden suunnittelemiseen ei ole olemassa vahvistettuja metodeja, ei ole valmiita laatukriteereitä, ei lukkoon lyötyjä oikeita ratkaisuja, ei myöskään varmoja keinoja onnistua. Työ on jännittävää, haastavaa ja vaikeata. Se edellyttää tiivistä yhteistyötä taiteilijoiden ja muiden taiteen parissa työskentelevien kanssa. Kaikki valinnat ovat sidoksissa monipuoliseen tarjontaan ja tähän aikaan, samalla kun verkostoituminen ja yhteistyö ovat työn yksi tärkeä pohja. Uudessa rakennuksessa saamme mahdollisuuden esittää yleisölle pyrkimystä syvempiin analyyseihin samalla kun voimme nopeammin reagoida ilmiöihin, olla jatkuvassa dynamiikassa taiteen moninaisuuden ja ajan kanssa.

Lähtökohta näyttelysuunnittelulle Kiasmassa on suhteemme paitsi museoinstituution esillepanemisen perinteisiin ("show and tell") myös itse rakennuksen antamiin puitteisiin. Taiteelle ei ole yhtä ihanteellista tilaa. Arkkitehtuuri on yksi näyttelyyn vahvasti vaikuttava tekijä, mutta taideteosten luonne, taiteilijoiden ideat ja kuraattorin ajatukset toimivat yhdessä kokonaisuudessa. Taide ottaa tilalliset edellytykset, merkitykselliset olosuhteet, ilmiöt ja prosessit haltuunsa ja reagoi niihin omalla ainutlaatuisella tavallaan. Näyttelyn lopputulokseen vaikuttavat myös muut tekniset edellytykset ja luonnollisesti taloudelliset resurssit.

Näyttelysuunnitelmat ovat aina tekijöidensä näköiset. Kiasman ohjelmistosta löytyy rinnakkaisia kokonaisuuksia jotka mahdollistavat niin taideilmiöiden kuin esillepanemisen ratkaisujen vertailuja. Suunnitelmissa liikutaan niin tilassa kuin ajassa, tietyt rytmit rakentuvat tiettyjen tilojen perusteella.

Kiasman näyttelyiden dramaturginen kokonaisuus elää yhdessä katsojan kanssa. Kokemus on katsojan käsissä.

Maria Hirvi

Kirjallisuutta:
Beck, Ingamaj & Lynge, Claus (red.): Det andra rummet, en nordisk antologi om scenografisk konst, 1997
Bennett, Tony: The Birth of the Museum, 1995
Cooke, Lynne & Wollen, Peter (ed.): Visual Display, Culture Beyond Appearances, 1995
De Oliveira, N, Oxley, N, Petry, M (ed.): Installation Art, 1994
O"Doherty, Brian: Inside the White Cube, The Ideology of the Gallery Space, 1986
Persson, Eva: Utställningsform, 1994
Serota, Nicholas: Experience or Interpretation, The Dilemma of Museums of Modern Art, 1996
Wallenstein, Sven-Olof: TheSite of the Work of Art, MLN, 1994

TAKAISIN