Aavan meren tällä puolen

Aavan meren tällä puolen suuntaa huomion kuvan ja kuvataiteen tapoihin ilmaista muuttuvaa käsitystä suomalaisuudesta. Suomalaisuuteen liitetty kuvasto on hyvin hitaasti vaihtuvaa: on järvimaisema, sauna, metsä ja ahkera, silloin tällöin rajuja irtiottoja arjesta harrastava kansa. Kuvasto on läsnä myös nykytaiteessa, mutta toisin kuin ennen. Kuvamaailman pitkä perinne tarjoaa yksilöllisten kertomusten lisäksi avauksia monitasoisimpiin tulkintoihin.

Suomalaisuutta ei enää nähdä yhtenäisenä kertomuksena vaan identiteettien moninaisuus tunnustetaan samalla kun pohditaan mitä yhteistä näissä kertomuksissa on: kieli, kulttuuri, vuodenaikojen rytmit, asenteet, huumorintaju, ruumiinkieli. Kuvataiteessa ja kulttuurissa vältellään kliseistä näkemystä suomalaisuudesta, samalla kun juuri näille kliseille ja niiden hilpeyttä herättäville yksinkertaistuksille irvaillaan. Suomalaisuuteen yhdistetty suoruus ja kyky tunnistaa tosiasioita tuntuu avanneen kuvallisen kokemustason, joka paikallisuudestaan huolimatta on yleismaailmallinen. Kuviin usein liitetty "eksotiikka" liittyy vierauden sijaan enemmänkin uusien ihmisryhmien näkyville tuloon ja heidän kertomustensa hyväksymiseen yhteisössä.

Luonto on ollut keskeinen elementti suomalaisessa identiteetin ymmärtämisessä. Sen merkitys suomalaisuudessa tuntuu olevan nyt suureessa muutoksen tilassa. Siinä missä luonto aiemmin nähtiin jonkinlaisena "oikeana" maailmana ja minän peilinä on se tänä päivänä usein kulttuurin läpi nähty kehys. Se on usein myös jo vallattu hyötytarkoituksiin. Siitä on tullut uhattu maailma, jonka mahdolliset vastareaktiot luovat epävarmuutta. Nykykulttuurissa luonto nähdäänkin mielellään henkisenä arvona, hiljaisuuden ja pohdintojen paikkana. Se tuntuu tarjoavan eräänlaisen henkisyyden keitaan samalla kun se nähdään kehityksen uhrina.

Näyttelyn kuvamaailmassa rakennetaan yhteyksiä luonnosta kaupunkiympäristöön, marginaaleista keskuksiin, yksilöistä yhteisöön ja takaisin yksilöön. Nykytaide laajasti ottaen on kiinnostunut asioiden taustalla olevasta todellisuudesta, liikkuvuudesta pikemmin kuin staattisuudesta, vuoropuhelusta enemmän kuin puhuttelusta, tilaisuudesta määrittelyille pikemminkin kuin määrittelyistä. Näyttelyssä pyritään näyttämään myös suomalaisuuden tarjoamia mahdollisuuksia iloita olemassaolosta, huolimatta sen usein melankolisista sävyistä. Iloita erilaisuudesta ja harjoitella antamaan sille enemmän tilaa kuin mihin olemme luulleet pystyvämme. Teemaa pohditaan niin korkeakulttuurin kuin vaihtoehtokulttuurien piirissä. Näyttely voidaan nähdä merkityksillä ladatuksi kentäksi ja avaukseksi moniin kertomuksiin, jotka odottavat katsojan luovaa läsnäoloa.

Maaretta Jaukkuri