Realistinen sukupolvi

Liettualaistaiteilijat Arunas Gudaitis, Egle Rakauskaite
ja Laura Stasiulyte käsittelevät tavalla tai toisella kansallisuutta ja yhteiskuntaa teoksissaan.

Onko nuorten liettualaisten taiteilijoiden töissä nähtävissä jokin ominaispiirre?

Laura: Meidän aikamme ei koskaan ole pysähtynyt. Elimme elämäämme niissä puitteissa mitä meillä oli. Emme olleet koskaan eristyksissä, fyysisesti ehkä, mutta emme muuten. Liettualaiset taiteilijat ehkä kiinnittävät enemmän huomiota yhteiskunnallisiin muutoksiin kuin pohjoismaiset taiteilijat. Olemme historiasta huolimatta samanlaisia ja meillä on paljon yhteistä.
Egle: Totta kai on olemassa ero taiteella ennen ja jälkeen Neuvostoliiton romahtamisen. Olemme nuoria ja edustamme uudenlaista suuntausta. Sitten on olemassa sukupolvi, joka kasvoi suljetussa yhteiskunnassa. He ovat nyt keski-iän ylittäneitä ja jämähtäneitä siihen tilanteeseen.

Liettuan tavoin myös Viro ja Latvia ovat muuttuneet paljon 1990-luvun alusta. Koetteko edustavanne baltialaista taidetta?

Laura: Aikaisemmin emme olleet niin kiinnostuneita siitä, mitä rajanaapurimaissa tapahtui. Kiinnostuksemme kohdistui kauemmaksi länsimaihin. Nyt me arviomme uudelleen suhteitamme esimerkiksi Latviaan ja Puolaan. Olemme kiinnostuneempia ja osallistumme entistä aktiivisemmin kulttuuriseen vaihtoon.
Egle: Me kaikki olemme kokemustemme perusteella kuitenkin samaa mieltä siitä, ettemme voi identifioitua kovin vahvasti Baltiaan tai baltialaiseen taiteeseen. Työskentelemme paikallisella tasolla. Taiteessamme heijastuu kansallisuutemme ja myös äidinkielemme.

Kuinka Liettuan nopea yhteiskunnallinen muutos on vaikuttanut taiteen tekemiseen?

Egle: Berliinin muurin kaatumisen jälkeen aloimme matkustaa Liettuan ulkopuolelle ja paikallinen mentaliteettimme on muuttunut kansainvälisemmäksi. Tämä muutos on nähtävissä töissämme, koska ne ovat heijastumia itsestämme ja meitä ympäröivästä tilanteesta.
Arunas: Vuosikymmenen aikana tilanne on muuttunut todella paljon. Vielä 1990-luvun alussa veimme taidettamme länteen, mutta nykyään otamme vaikutteita lännestä päin.

Tapahtuivatko muutokset liian nopeasti?

Egle: Konkreettiset muutokset eivät koskaan voi mennä nopeammin kuin tahto ja halu niihin. Kaipasimme aina näitä muutoksia. Vanhemmalle sukupolvelle tosin muutos voi olla hämmentävää. Koska… tämä on hyvin banaalia… me kaikki tiedämme miksi. Tämä on heidän aikansa loppu, eivätkä he halua hyväksyä uusia sääntöjä.

Haluavatko Liettuan nuoret unohtaa historiansa?

Laura: Miksi Neuvostoliiton vallan alainen aika pitäisi muistaa?
Egle: Suhtaudun joskus varauksella kansanperinteiden vaalimiseen. Ihmiset jotka vaalivat vanhoja tapoja ja kansallisuutta elävät pysähtyneessä ajassa ja luulevat että se on hyvä selviytymiskeino.

Entä Liettuan tulevaisuus? Millaisena näette sen?

Egle: Tämä kysymys kuulostaa hyvin neuvostoaikaiselta. Luulenpa, että emme ole kovin optimistisia enää, koska kuulimme niin paljon katteettomia lupauksia. Meidän sukupolvemme on realistinen. Emme voi teeskennellä, että meillä menee hyvin, ja että meillä on tiettyjä erikoisominaisuuksia, joiden avulla pärjäämme muita paremmin. Ymmärrämme, että meidän täytyy tehdä kovasti töitä ja luoda oma tulevaisuu-
temme.

Maria Isohanni