Aarnen ja Arjan arjessa

Keski-ikäisellä miehelläkö kurjaa? Ainakaan kohta viisikymppisen Aarne Jämsän maailmassa ei soi vain pakkopärjäämisen ikivinkuva virsi. Siellä maistuu täysi elämä. Vai mitä muuta sanoisitte piirrossarjasta Aarne ja Arja?

Sarjan nimi vihjaa vahvaan omaelämänkerrallisuuteen. Aarne siinä kuvaa Arjansa kanssa jaettua arkea kuuden viime vuoden ajalta (1998–2004). Kiasman kokoelmiin näitä tussilla ja vesivärillä tehtyjä maalauksia on kertynyt jo useampi kymmenen. Neliön muotoisina ne ovat kuin sarjakuvan ruutuja, joissa seurataan erään aviosuhteen muuttuvia tilanteita. Aarne Jämsän oma kertojanääni on voimakas, mutta silti eivät omalaatuiset koh-taukset tahdo avautua Aarnen ja Arjan elämän ulkopiiriläisille. Katsoja saa itse keksiä sarjan puuttuvat puhekuplat.

Aarnen ja Arjan arki ei ole vain kuvakirjankaunista koti-idylliä. Päinvastoin, kuvista aistii niin rakkautta kuin raivoakin kotirintamalla. Siellä lemmitään, pidetään mykkäkoulua tai roikutaan toinen toistensa kurkuissa. Siellä katsotaan sylitysten lomadioja laavalampun loisteessa. Siellä myös tuijotetaan tietokonetta puolison huomiontarvetta laiminlyöden ja vellotaan kaiken vääristävässä vihassa ja darrassa. Kuvien mehevissä kotikoristeissa näkyy viittauksia taiteilijaelämään: seinillä on Aarnen piirustuksia, kaapistojen päällä pienoisveistoksia. Todellisuuden painovoimalait tai perspektiiviopit eivät kuvien luomia näkymiä kavenna. Muodot vääntyvät ja vääristyvät, jos kuvan tunnelma niin vaatii.

Kuvasarjan ainekset ovat ilmiselvän aistilliset. Aarne ja Arja kulkevat kotioloissaan paratiisillisissa puvuissaan, alasti Aatamin ja Eevan tapaan. Mutta syntiinlankeemuksen jälkeiseksi para tiisiksi saavat kelvata keltaisiksi kuihtuneet ruukkukasvit, eikä viattomuuden tilakaan ole enää puhtoinen. Kuvissa näkee – niin halutessaan – aineksia myös kolmiodraamaan.

Hykerryttäviä he silti ovat, Aarne ja Arja pulleina ja pehmoisina; oudosti samannäköisinä, toinen toisensa kuvaksi kasvaneina. Antisankariparin olemus on veistoksellinen. Taiteilijamatrikkeleissa Jämsä esitelläänkin ensisijaisesti kuvanveistäjänä. Titteli ei silti kerro kaikkea miehen taiteellisesta toiminnasta.

Hänen käsiensä kautta on saanut hyvin monipuolinen materiaalipohja uuden, hulvattoman elämän taideteoksena. Jämsä myös opettaa taidetta, ja viimeisimpänä hän on voinut liittää ansio-listaansa ehdokkuuden Ars Fennica 2005 -kuvataidepalkintoon.

Mitä tekee yhden pariskunnan elämää kertaava teossarja yhteiskunnan uutta poliittisuutta pohtivassa kokoelmanäyttelyssä? Sarja ei välitä vakavaa maailmankuvaa eikä huou huolta muusta kuin omasta jokapäiväisyydestään. Mutta se vie meidät juuri sinne mistä suvaitsevaisuus alkaa – omiin olohuoneisiimme.

Riikka Haapalainen
Vastaava museolehtori

Murtumia – arki toisin katsoen
2.4.–20.11. 2. ja 3. krs