Kuka oli Kolja?

Jan Kailan Porkkala-sarjan poliittisuus kytkeytyy suoraan Suomen poliittiseen historiaan ja sen tabuihin. Kaila puhui kesäkuussa Kiasmassa järjestetyssä filosofian ja kirjallisuuden kansainvälisen yhdistyksen, IAPL:n kongressissa taiteen poliittisuudesta.

Kolja ja koivu -puheenvuorossaan Jan Kaila tarkasteli Arjen murtumia -kokoelmanäyttelyssä esillä olevaa Porkkala-teossarjaansa: ”Jos katsoo tarkkaan, venäläisistä kirjaimista muotoutuvan nimen K O L J A voi yhä erottaa kaiverrettuna koivunrunkoon Torsvik-nimisessä pikkukylässä, kaksikymmentä kilometriä Helsingistä. Kuka oli Kolja, miksi ja milloin hän jätti jälkeensä nimikirjoituksensa? Arvattavasti politiikka on vahvasti sotkeutunut Koljan eleeseen.”

Kun Suomen Tasavallan Presidentti vuonna 1944 ilmoitti yllättäen, että Porkkalan niemi, johon Kirkkonummen, Inkoon ja Siuntion kunnat kuuluivat, vuokrataan Neuvostoliitolle 50 vuodeksi, joutuivat alueen yli 8000 asukasta jättämään kotinsa kahden viikon sisällä. He tekivät parhaansa säilyttääkseen omaisuutensa. Tavarat, joita ei voinut ottaa mukaan, joko poltettiin tai kaivettiin maahan. Moni ajatteli, ettei enää koskaan näe kotiaan. Noin 25 000 – 40 000 neuvostosotilasta perheineen ja joukko siviileitä saapuivat suomalaisten tilalle työskennelläkseen tukikohdassa. Porkkalasta tuli eräänlainen ulkopuolisilta suljettu musta aukko. Helsingin ja Turun väliset junat saivat ajaa alueen läpi, mutta ikkunat täysin peitettyinä. Reittiä alettiin kutsua Porkkalan tunneliksi.

Kuitenkin 50 vuoden vuokra-ajan sijaan alue palautettiin Suomelle jo 1956. Asukkaat saattoivat palata alueelle keväällä. Kaikki oli muuttunut. Taloja oli poltettu ja uusia rakennettu tilalle. Paikka oli saanut jonkinlaisen maagisen tai pahan luonteen.

MINUN PORKKALANI

Omasta suhteestaan Porkkalaan ja samalla teoksensa motiiveista Kaila kertoi: ”Asetuin itse asumaan Porkkalaan 1980. Pian kävi selväksi, että alue on täynnä piilotettua historiaa. Kun uusin taloamme, löysin satoja 1940-luvun Pravdan sivuja tapettien alta. Kun kävelin pelloilla, saatoin yllättäen törmätä ammusten jäännöksiin. 1980-luvun lopulla päätin tehdä teoksen vuosien 1944-56 välisestä ajasta. Pyysin paikallislehdessä niitä asukkaita, joiden hallussa oli neuvostosotilaiden jälkeensä jättämiä esineitä, ottamaan yhteyttä. Sain useita vastauksia, ja jonkin aikaa kuljin talosta taloon kuvaamassa esineitä venäläisistä koruista henkilökohtaisiin päiväkirjoihin ja kirjeisiin. Tämä johti myöhemmin teokseen 150 venäläistä objektia.

Vuonna 1994 olin vihdoin valmis esittämään näyttelyn, joka pohjautui Porkkala-projektiini. Useita poliittisia muutoksia oli tapahtunut projektin aloittamisen ja näyttelyn välisenä aikana. Neuvostoliitto oli hajonnut ja avoin keskustelu myös Porkkalan ajasta oli nyt mahdollista. Porkkalan tarina ei enää ole tabu vaan pikemmin päinvastoin: kunta yrittää kääntää koko tarinan turistinähtävyydeksi.

Entä sitten Kolja? Jos hän on elossa, jos hän on selvinnyt hengissä Stalinin ajasta ja sopeutunut kapitalismin aikakauteen, hän on tänään ehkä noin 75-vuotias. Mietin, mahtaako hän yhä muistaa tallin luona olevan koivun.”

KIASMAATTISIA KOHTAAMISIA

Filosofian ja kirjallisuuden kansainvälisen yhdistyksen, IAPL:n, Helsingissä 2.-7. kesäkuuta 2005 järjestämä kongressi kokoontui aurinkoisena sunnuntaina Kiasmaan pohtimaan kiasmaattisia kohtaamisia. Päivä rakentui kahdesta seminaarikokonaisuudesta, joista ensimmäisessä pohdittiin Kiasman suunnitelleen arkkitehdin Steven Hollin rakentamiseen liittyviä ajatuksia, toinen puolestaan keskittyi käsittelemään taiteen ja politiikan kohtaamista.

Iltapäivän seminaarikokonaisuus kiertyi Arjen murtumia -kokoelmanäyttelyn teemojen ympärille. Puheenjohtajana toimi the Slade School of Fine Arts’in tutkimusohjelman johtaja Penny Florence, jonka artikkeli Suomi-asemaa etsimässä on julkaistu Arjen murtumia -näyttelykirjassa. Puhujina olivat myös filosofian professori Joanna Hodge Manchesterin Metropolitan yliopistosta, taidemaalari ja professori Jeremy Gilbert-Rolfe Pasadenan taidekeskuksesta sekä taiteilija Jo Baer, jonka taiteen poliittisia ulottuvuuksia puheenvuorot käsittelivät. Tauon jälkeen suomalaiset taiteilijat Jan Kaila ja Pekka Niskanen puhuivat Arjen murtumia -näyttelyssä esillä olevien teostensa kautta taiteen poliittisuudesta.

Marja Sakari
kokoelmaintendentti

ARJEN MURTUMIA – Nykytaide ottaa kantaa Kiasman kokoelmissa
2.4.–27.11., 2. ja 3. krs