Pääkirjoitus: kohdata Anne

Yhtenä Kiasman tärkeimmistä tehtävistä on alusta lähtien pidetty sitä, että se tarjoaa mahdollisuuden nykytaiteen ja yleisön kohtaamiselle. Jo lanseerausvaiheesta lähtien museosta on haluttu tehdä paikka, jota on helppo lähestyä; jonne voi tulla, jossa voi etsiä ja löytää asiat omana itsenään, omista lähtökohdistaan käsin.

Muutama viikko avajaisten jälkeen museossa kävijöiltä kysyttiin, miltä Kiasman yleisilmapiiri tuntuu. Suurin osa haastatelluista vastasi positiivisesti. Suosituimmat kommentit olivat "avoin", "avara", "vapaa", "valoisa", "mukava" ja "mielenkiintoinen". Moni kertoi viihtyvänsä Kiasmassa nimenomaan tilan vuoksi, näyttelyt herättivät odotetusti moniulotteisempia reaktioita: kysymyksiä, pohdintaa, ahaa-elämyksiä, närkästystä, ihastusta...

Paula Jaakkolalla alias aerobic-ohjaaja Anne Nybergillä oli tilaisuus seurata yleisön ensiaskelia uudessa museossa osana Eija-Liisa Ahtilan taideteosta "Aki, Anne ja Jumala". Jaakkolan päiväkirja kertoo elävästi paitsi taideteoksena olemisen arjesta, myös museosta kohtauspaikkana:

"Nimeni on Anne Nyberg. Olen aerobic-ohjaaja. Minua ei oikeasti ole olemassa, sillä olen Akin skitsofreenisen mielen luoma naiskuva, fantisoitu tyttöystävä. Täällä Kiasmassa, Akin hämärässä huoneessa olen tullut lihaksi ja vereksi - eläväksi ihmiseksi. Minä liikun, istun, loikoilen, luen, kirjoitan, hypin narua, nostan käsipainoja, venyttelen ja oleskelen. Väsyneenä otan kursailematta päivänokoset Akin sängyllä ja toisinaan keskustelen uteliaan museoyleisön kanssa. Olen liikkuva, interaktiivinen taideteos 20 tuntia viikossa.

Sadat ihmiset kohtaavat minut päivittäin. Saan osakseni yliolkaista hymähtelyä, hölmistynyttä tuijotusta, varovaista sormella osoittelua, huvittuneita hymyjä ja suorasukaisia naurun röhötyksiä. Joskus joku uskalias voittaa ujoutensa. Hän rikkoo yleisesti omaksutun, kohteliaan välietäisyyden ja rohkenee lähestyä minua kysymyksillään: Pitääkö sinua katsoa ihmisenä vai taideteoksena?, Tienaatko hyvin?, Saako sinuun koskea?, Voinko käydä viereesi lepäämään?, Pitääkö sinun lukea kirjan samaa sivua uudelleen ja uudelleen?, Joudutko sinä raukka nostelemaan puntteja kellon ympäri?, Tunnetko itsesi seksiobjektiksi?, Nouseeko kunto?, Missä käyt vessassa?, Saatko sponsoritukea lenkkitossujesi avulla?, Uskotko Jumalaan?.

Yhden mielestä minulla on liikaa läskiä vatsassa ollakseni aerobic-ohjaaja, toisen mielestä olen sievä, kolmannen mielestä olen ehdottomasti kaunein taideteos museossa. Minua pyydetään kaljalle, saan ruusuja ja märkiä poskisuudelmia. Eteeni kyykistytään silmät ihastuksesta loistaen. Joskus taas päälleni istutaan epähuomiossa tai muuten vain kiusallaan. Joku uskoutuu minulle ja kertoo elämäntarinansa, joku vaihtaa kanssani analyyttisiä ajatuksia nykytaiteesta ja suomalaisuudesta. Joku kysyy kartan kanssa tietä Helsingin hyville kirpputoreille, joku puolestaan pyytää pitämään pikaisen hikijumppatunnin. Nukkuessani minua luullaan vahanukeksi, mutta narua hypellessäni minulle taas luvataan menestystä televisiossa Speden Speleissä.
Tätä riemukasta huvia ei riitä ikuisesti, sillä lakkaan olemasta 13. syyskuuta. Palaan pienestä, mutta niin viehättävästä maailmastani takaisin keskinkertaiseen arkitodellisuuteen."

Jaana Hirvonen

PS: Paula jatkaa työtään taideteoksessa "Akin, Annen ja Jumalan" siirtyessä näyttelyyn New Yorkiin