KIASMA
Kiasma-lehti | Kiasma Magazine
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999 1998 1997
Kiasma-lehti 31 | Kiasma Magazine 31
Nro 31 Vol 9

Ötököitä kolossa! Tämä on söpöä!

Lapset valtasivat Kiasman Nurinkurin-päivänä maaliskuussa ja roolit pantiin karnevalistisia perinteitä seuraten kerralla ylösalaisin. Vironniemen päiväkodin lapset kertoivat omia näkemyksiään ARS 06 -teoksista ja kysyivät yleisöltä visaisia kysymyksiä.

Chloe Pienen piirrokset innostivat 5-vuotiaan Matiaksen kertomaan taulusta toiseen etenevän tarinan luurangosta ja sen ihmisystävästä.

Suvi tulkitsi Walter Martinin ja Paloma Muñosin teosta, jossa lasipallon sisään lumimaisemaan on sijoitettu pienoismalli toisiinsa nilkoista kahlituista ja selän kääntäneistä miehestä ja naisesta: "Tässä on onnellinen rakkaustarina. Niillä on kahleet siksi, että ne pysyisivät yhdessä". Hänen tarhaystävänsä selitti puolestaan asiantuntevasti, kuinka Jake ja Dinos Chapmanin Sex I -veistos, jossa ötökät ovat syöneet ihmiset luurangoiksi, on tehty kalliista pronssista, ja että taiteilijat tekivät sen ARS-näyttelyyn, koska mitään muuta pelottavaa siellä ei vielä ollut. Vieressä polvenkorkuinen tyttö kiljahteli: "Ötököitä kolossa! Tämä on söpöä!".

Gerda Steinerin ja Jörg Lenzlingerin Joutsenlammen luona pieni keskusteluopas Nanouk ihmetteli puolestaan täytetyn kissan kuvajaista öljylammikossa: "Miksi kissa ui lammikossa?".

Varjotanssia

Hieman vanhemmat lapset vetivät taidepajoja. Vantaan kuvataidekoululaisten ja Vantaan tanssiopistolaisten yhteisessä pajassa leikittiin varjoilla. Siellä esitettiin muun muassa hurjaa varjotaistelua lakanalle heijastetun AES+F –ryhmän Viimeinen kapina -teoksen läpi. Lisäksi tehtiin risuista ja heinistä varjotaidetta, tanssittiin varjotanssia ja piirrettiin vapaaehtoisille uudet asusteet piirtoheittimen avulla.

Espoon kuvataidekoululaisten pajassa tehtiin puolestaan ARS-teeman mukaan Hyvät ja Pahat -teokset, jotka koostuivat pajaan osallistuneiden keksimistä moraalia pohtivista sanaletkoista.

Hissi onneen (epäkunnossa)

Yleisö sai myös keksiä uusia nimiä ARS 06 -näyttelyn teoksille.Espanjalaisen El Perro -ryhmän Security on Site tilataideteos vääntyi Pseudoturvaksi, Hissiksi onneen (epäkunnossa) ja Vankilaksi. Angelo Filemenon kirjontatyö Tähtisumu muuttui Kotkan kynneksi, Kuoleman kyyneleeksi, Pääkalloksi ja Älä yritä tätä kotona -nimeksi. Joutsenlampi kirvoitti lukuisia uusia nimiehdotuksia muun muassa: Romuläjä, Viattomat, Sotkettu luonto, Mustameri, Puhtauden ristiriita, Kaunistettu massamurha ja Lopun alku.

Kiasma-teatterissa esiintyi kolmeen otteeseen Äänima Jänis -yhtye, joka lauloi ja laulatti tuttuja lastenlauluja hämmästyttävällä taidolla nurin perin, lopusta alkuun laulettuna ja soitettuna. "Öyl neethy tedäk niin no itsyl nus soj…"

Parasta oli ruokatauko

Lapsilta kuuli päivän aikana monta oivaltavaa, pysähdyttävää ja välillä aikuisen korvissa myös hieman vinksahtanutta kommenttia. Mahtavaa on, kuinka avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti lapset suhtautuivat – heti alkujännityksestä päästyään – teoksiin ja tekemiseen.

Ja kuinka totuudenmukaisesti he vastailivat heille esitettyihin kysymyksiin. Esimerkiksi oman vuoronsa lopulla hieman väsähtänyt Ahti-poika kertoi, millaista keskusteluoppaana oli olla: "Aika raskasta, kun joutui koko ajan puhumaan. Parasta kaikesta oli ruokatauko".

Näinhän se on: oppaana olo ei varmasti ole aikuisillekaan aina helppoa. Hatunnosto Nurinkurin-päivästä kuuluukin jokaiselle siihen osallistuneelle lapselle!

Jonna Strandberg

TAKAISIN
TAKAISIN
Kiasma-lehti ilmestyi vuosina 1997 - 2012. Kiasman ajankohtaiset tiedot löydät verkkosivuiltamme.
Sivusto on arkistoitu 13.9.2017