Ihmiset käsittelevät asioita eri tavoin, toiset haluavat keskustella näkemästään, jotkut taas haluavat kommentoida näkemäänsä kuvin. Kiasman Paja tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja käsitellä näyttelyä ja jättää oma jälki näyttely- tai pajatilaan.
Kiasman viidennen kerroksen Pajassa järjestetään työpajoja päiväkodeille, koululuokille sekä lapsille ja aikuisille yhdessä. Työpajat liittyvät aina kiinteästi esillä olevaan näyttelyyn ja sen teoksiin. Niissä pohditaan oman tekemisen kautta näyttelyiden herättämiä ajatuksia. Lisäksi joissain työpajoissa lapset suunnittelevat tehtävänantoja ja vetävät niitä itse. Työpajojen kaltaista toiminnallisuutta saattoi viime keväänä kokeilla näyttelytiloissa myös aistilaukun avulla.
Toiminnallisuudessa korostuu myös yhdessä tekeminen, omien ajatusten ilmaiseminen ja niiden jakaminen muiden kanssa. Tämä kaikki syventää kävijän suhdetta taiteeseen, taideteoksiin ja rohkaisee häntä antamaan niille omia merkityksiä.
Koululaispajoja
ARS 06 –näyttelyn aikana järjestettyihin Neljästi Kiasmassa -työpajoihin osallistui peruskoulun tois-, neljäs- ja kuudesluokkalaisia. Ensimmäinen käynti oli opastettu kierros näyttelyyn. Loput kolme käyntiä oli työskentelyä, jossa syvennyttiin näyttelyn eri teemoihin. Yhdellä näistä käynneistä tarkasteltiin erityisesti teosta, johon liittyy ajatus muistamisesta. Jun Nguyen-Hatsushiba on luonut Muistomerkkiprojektin katoaville ammateille. Pajassa puolestaan pohdittiin toisen muistamista ja lahjan antamista. Tehtävänä oli suunnitella valitsemalleen henkilölle lahjasaippua, jonka sisälle laitettiin yllätys.
Lapset suunnittelijoina
Sen lisäksi että lapset osallistuivat työpajoihin, he saivat myös suunnitella pajoja. Nurinkurin-perhetapahtumassa järjestettiin viisi lasten suunnittelemaa työpajaa. He aloittivat suunnittelun tutustumalla kuvien avulla näyttelyn teoksiin jo marraskuussa. Tämän jälkeen lapset vierailivat Kiasmassa seuraamassa näyttelyn ripustamista ja lopuksi katsomassa valmista näyttelyä. He valitsivat lähtökohdakseen itseään kiinnostavan teoksen ja suunnittelivat siihen liittyvän tehtävän.
Näistä yhden työpajan lähtökohtana oli teos, jossa taiteilija on kuvannut videolle riksojen vetämistä meren pohjalla. Lapset kuvailivat teosta unenomaiseksi, yksinäiseksi ja hiukan surulliseksi, mutta jännittäväksi, koska siinä oli niin hieno musiikki. He halusivat toteuttaa työpajan, jossa vedellä täytettyyn akvaarioon rakennetaan pienoismaailma rautalangasta, ruo’oista ja muovailuvahasta. Lopuksi akvaario valaistaan asianmukaisesti. Pajaan osallistui sekä lapsia että aikuisia.
Aistit laukussa
ARS 06 -näyttelyssä kokeiltiin ensimmäistä kertaa lapsiperheille ja erityisryhmille suunniteltua Aistilaukkua. Pienen matkalaukun sai ottaa mukaan kierrokselle näyttelyyn. Aistilaukku esitteli viisi teosta. Se sisälsi opasvihkon, jossa oli taustatietoa teoksista, pohdittavia asioita sekä pieniä tehtäviä. Aistilaukkuun oli kerätty teosten tekemiseen käytettyjä materiaaleja, joita saattoi myös kosketella. Osa laukun teksteistä oli pistekirjoituksella, joten se sopi myös näkövammaisille.
Kalle Hamm
museolehtori