ARS Fennica -ehdokkaat esittäytyvät

Neljä nuorta kuvataiteilijaa kilvoittelee Suomen merkittävimmästä kuvataidepalkinnosta ARS Fennicasta. Ars Fennica 2007 -palkinnon saajan valitsee tammikuussa lontoolainen kuvataideasiantuntija Glenn Scott Wright. Myös näyttelyn yleisö voi antaa äänensä omalle suosikilleen. Huolimatta kilpailutilanteesta, on hyvän ryhmäntyön tuloksena syntynyt näyttely, jolla on paljon annettavaa. Kuvataiteilijat Elina Brotherus (EB), Markus Kåhre (MK), Elina Merenmies (EM) ja Anna Tuori (AT) ovat vastanneet taiteen tekemisestä usein esitettyihin kysymyksiin.

Mitä taiteilijana oleminen merkitsee sinulle?

EM: Taloudellisesti, terveyden, työtahdin ja monen muun asian kannalta sitoutuminen taiteeseen merkitsee jonkinasteista luopumista yleisestä mukavuudesta, ihmismäisistä työajoista, ja usein jopa työturvallisuudesta. Kaiken kaikkiaan taiteilijana oleminen merkitsee kuitenkin työn iloa.
AT: Mahdollisuutta käsitellä minulle tärkeitä asioita. Vapautta määrätä aika paljosta arkeni suhteen, mikä on toisinaan mahtavaa ja toisinaan raskasta.
EB: Työtä ja vapautta, tässä järjestyksessä.
MK: Tärkeintä on älyllinen haaste. Ja mielekkään kertomuksen löytäminen. Taiteilijana oleminen merkitsee myös paljon työtä ja monesta muusta asiasta luopumista.

Mistä teostesi aiheet tulevat?

EM: Innostumisesta. Sillä on varsin vähän tekemistä inspiraation kanssa, mutta innostus ja usko työhön säilyy. Olen hyvin kiinnostunut ihmisen todellisuudesta maailmassa, ja toisaalta minulla on paljon visioita ja näkyjä, jotka liittyvät siihen, tai ainakin johonkin osaan sitä.
AT: Kokemuksistani.
EB: Siitä mitä näen ja mitä olen lukenut tai kokenut.
MK: Yhtäkkiä tulee niin voimakas visio että se on pakko toteuttaa. Tiedän että ”Tuon haluan itse kokea.” Visio syntyy liikkeessä, ei koskaan työpöydän ääressä.

Miten työskentelet?

EM: Hullun lailla, heh. Yritän työskennellä siten, että minulla säilyy vahva tunne siitä, että elän. Että osaan elää. Että osaan nauttia siitä, mitä teen, kahvitauoista, tai vaikkapa sateen äänestä ja siitä kokonaisuudesta, jota taiteilijan työ on. Eli työskennellessäni elän.
AT: Monin tavoin, työhuoneella maalaan ja istun ja tuijotan maalauksia ja koitan ratkaista toteutusta, teemoja voin miettiä missä vain.
EB: Hitaasti. Kuvaan suurella kameralla, ja annan ajan kulua. Mietin ja katselen pitkään joka vaiheessa: kuvatessa, ennen kuin päätän vedostaa, ja pimiössä. Painavan kaluston kanssa liikkuminen vaatii epämukavuuden sietämistä. Vedostaminen taas kysyy tarkkaa silmää ja muistia.
MK: Minä kävelen. Istumalla ei tule ideaa. Maaretta Jaukkuri onkin osuvasti sanonut että taiteilijalla pitää olla hyvät kengät. Kysymyksen löytäminen on vaikeampaa kuin kuin siihen vastaaminen. Vasta idean jälkeen istun työpöydän ääreen. Siitä alkaa raaka työ. Eniten aikaa vie tylsä käytännön toteuttaminen.

Mikä merkitys on käyttämälläsi tekniikalla?

EM: Iso merkitys. Käytän monenlaisia eri tekniikoita. Maalin, materiaalin, jonkun sideaineen tai värin käyttö merkitsee konkreettisia asioita. Materiaalin leviävyys, tai muu merkillinen ominaisuus, mikä vaikuttaa sattumanvaraiseen liikehdintään kuvan sisällä on keskeistä. Varsinkin temperamaalauksissa orgaanisuus on tärkeää.
AT: Maalaus on tekniikkana osa sisältöä. Irrallisina sen elementit kuten väri tai siveltimenveto eivät merkitse paljoakaan, mutta kuva aihe, väri, vedot, pinnat jne. muodostavat sisällön.
EB: Filmin hitaus vaatii että malli on suht staattinen. Pitkähköt valotusajat tuottavat joskus visuaalisia yllätyksiä. En käytä digitaalitekniikkaa, koska nautin filmin ja valokuvapaperin jäljestä.
MK: Tekniikka palvelee ideaa, ei muuta.

Milloin teoksesi on valmis?

EM: Jotenkin se on aina erilaista. Ehkä sitten kun teos näyttää olevan oma itsensä, se on valmis.
AT: Kun se ei enää häiritse, teos saa sisällöltään olla häiritsevä tai ambivalentti, mutta toteutuksen pitää olla täsmällinen.
EB: Kun se on kehystetty.
MK: Vaikea tietää. Toteutusvaiheessa sokeutuu niin että ei tiedä kuinka ensikertalainen kokee teoksen. Siksi käytän koeyleisöä, joka kertoo milloin kokemuspuoli on valmis. Visuaalisesti ja teknisesti tiedän itsekin milloin se toimii.

Miten nimeät teoksesi?

EM: Yleensä yritän rajata aihetta tai jotenkin laajentaa sitä, nimeämisessä on runouttakin. Teoksillani on melkein aina nimi. Huomaan, että monet aiheet palaavat uudelleen. Joskus käy niin, että nimikin on sama.
AT: Yritän saada samaa tunnelmaa nimeen kuin olen hakenut teokseen. Pyrin siihen ettei nimestä synny lukutapaa teokselle tai ettei nimi alista maalausta kuvitukseksi – sanan kuvaksi.
EB: Lakonisesti.
MK: En nimeä ollenkaan. Nimi toisi teoksiini vain turhaa tietoa tai johtaisi harhaan. Haluan että merkitys tulee pelkästään kokemuksen kautta.

Onko taiteellasi jokin päämäärä?

EM: Myönnän, että on tietty eettisyys.
AT: Päämäärä on suunta. vähän kuin pakopiste, jota ei näy. Jos pääsisi päämäärään, voisi lopettaa. Etsiminen ja hakeminen ovat olennainen osa taidetta.
EB: Rajata pala järjestystä visuaalisesti kaoottisesta ympäristöstä.
MK: Jokaisella teoksella on toki päämäärä, mutta en halua lukita koko tuotantoani palvelemaan yhtä päämäärää. Se olisi liian yksinkertaista. Siinä vaiheessa kun alan kopioda itseäni voin kertoa mikä päämääräni on.

Mikä on taiteilijan rooli yhteiskunnassa

EM: En oikein tiedä, sivullisen rooli, jossa on omat etunsakin. Tehdä 15 vuotta pitkää päivää ilman palkkaa, toimeentuloa…Ei se ainakaan helppoa ole, ja syrjäytymisen riski on suuri. Enemmistö elää hirvittävässä köyhyydessä. Olen byrokratiasta myös huomannut, että moni taiteilija joutuu yhä uudestaan jotenkin perustelemaan ammatinvalintaansa.
Brysselissä asuessani muistan, kuinka kerran noin kello 4 iltapäivällä kaikki virkamiehet tulivat ulos virastoistaan, kun itse olin vasta matkalla työhuoneelle. Valtava ihmisseinämä käveli salkkuineen kohti Keskusasemaa, kun minun piti yrittää pujotella vastavirtaan. Kafkamainen tilanne kuvastaa ehkä yksinkertaisuudessaan taiteilijan roolia yhteiskunnassa.
AT: Vaikea sanoa, mikä se on. Ajattelen että taiteilijan rooli yhteiskunnassa on jollain tavalla puolustaa merkityksiä ja arvoja, joita on vaikea mitata, mutta jotka kuitenkin ovat ja vaikuttavat. Taiteen riippumattomuus on sitä että voidaan ilmaista yhteiskunnan
epäkohtia tai hellepäivän ihanuutta.
EB: Nyky-yhteiskunnassa taiteilija puolustaa kulttuurillisia ja ei rahassa mitattavia asioita.
MK: Taiteilijakunta näkee itsensä mielellään vaihtoehtoisena hyvänä. Taiteilijuus voi myös olla kannanotto hyvän elämän puolesta.