Pääosa näyttelyn teoksista on videoita. Se näyttää olevan käyttökelpoisin ja tarkoituksenmukaisin media aina kun taiteen on aika nopeasti siirtyä ajassa eteenpäin, etenkin vaikeiden ja vihamielisten olosuhteiden keskellä. Liikkuva kuva muodostaa neutraalin ja yhteisen kehyksen tarinoille, joiden kertojat puhuvat kukin omaa kieltään.
Kazakstanilaisen Almagul Menlibaevan rituaalinomaisissa videoteoksissa tapahtumapaikkana on usein aava aromaisema - keskiaasialaisen paimentolaiskulttuurin arkkityyppinen 'kansallismaisema' - jossa täsmällinen tieto ajasta ja paikasta muuttuu merkityksettömäksi. Naishahmot esiintyvät kuin myyttisten tarinoiden luonnonhengettäret, liehuviin kankaisiin verhottuina tai täysin alastomina, pidelleen käsissään toteemieläinten kalloja. Arojen barokki (SteppenBaroque, 2003)-teoksessa Menlibaeva käyttää peilikuvaefektiä synnyttämään kuvaan täydellisen symmetrian ja virheettömän kauneuden sekä barokin juhlavaa koristeellisuutta.
Teoksissa elää toisiinsa punoutuneina vaikutteita monista eri lähteistä ja traditioista: shamanismin ohella Menlibaevaa kiinnostaa erityisesti buddhismi ja islamin mystinen suuntaus suufilaisuus. Häntä on kuvailtu 'punk-shamaaniksi', joka palauttaa luonnon ja henkisen etsinnän sekä mystisyyden arvot nykyiseen järkeä ja teknologiaa palvovaan aikaan. Menlibaevan teokset voidaan nähdä myös feministisinä puheenvuoroina, jotka tuovat poikkeuksellisen rohkeasti naiseuden näkyväksi sotureita ja muita miespuolisia sankareita vilisevään perinteeseen.