Turistina nykytaiteen maisemassa
Kiasma on suosittu vierailukohde Suomessa vieraileville turisteille. Minkälaisia ajatuksia Maisema-kokoelmanäyttely herättää Suomesta ja suomalaisesta nykytaiteesta?
Sukellus suomalaisuuteen
"Tyypillistä!"huudahtaa Jean-Jaques Gabas nähdessään Taneli Eskolan valokuvateoksen Lusikkaniemi kaamoksessa. Gabasin mielestä valokuvassa esittäytyvä Aulangon maisemapuisto on suomalaista luontokuvaa juuri sellaisena kuin se Suomessa vierailevan ranskalaisen mielessä piirtyy. Rouva Gabas on samaa mieltä; esitteleehän kuva harmaassa valossa kylpevän jäisen järvimaiseman. Paksu luminietos mäntypuiden oksilla luo hyisen, mutta kauniin tunnelman. "Tämähän on kuin postikortista!".
Herra ja rouva Gabas ovat tulleet Helsinkiin osallistuakseen Eurooppalaisen yhteistyö - ja kehitysverkoston seminaariin. Esitelmien ja kokousten ohella aikaa jää myös tutustua paikalliseen kulttuuritarjontaan. Kiasmaan he tulivat ensimmäiseksi, sillä he kiertävät matkoillaan mielellään taidemuseoita. Myös Kiasman arkkitehtuuri herättää nykytaiteen museossa ensikertaa vierailevissa ihastusta. "Meillä on sellainen mielikuva, että olette hyvin omavaraisia täällä Suomessa. Teillä on hyvin omalaatuinen tyyli, joka näkyy etenkin muotoilussa ja taiteessa. Se on oikein hyvä." tuumaavat Gabasit näyttelykierroksen alussa.
Näyttelyssä on useita teoksia joissa pohditaan ympäristöongelmia ja luonnon saastumista. Tuula NärhisenSenne-teoksessa seuraillaan belgialaisen jokiveden saastekuormitusta. Mitä lähemmäs Brysseliä joki virtaa, sitä kiinnostavammaksi käyvät Närhisen vesinäytteistä maalaamat pienet akvarellit, sillä epäpuhtauksissa on enemmän kuvattavaa. "Teillä Suomessa on vähemmän saasteita kuin Keski-Euroopassa. Tosin kun olimme täällä edellisen kerran 30 vuotta sitten, ilmassa oli saasteita. Nyt ei ole, tai on ainakin vähemmän. Teillä on myös vähemmän ihmisiä, ehkä se johtuu siitä. Olimme eilen Suomenlinnassa ja kiinnitimme huomiota siihen, miten paljon roskalaatikoita siellä oli. Ihmiset käyttävät niitä, eivätkä jätä roskia luontoon. Suomessa painotetaan myös kestävää kehitystä, eikö?" ranskalaisvieraat pohtivat.
Vaihtuvia vuodenaikoja
Australialainen Larissa Cox on myös kiinnittänyt huomiota suomalaisen luonnon puhtauteen. Jukka Mäkelän suurikokoisisten maalausten valkoiset ja harmaavoittoiset sävyt tuovat mieleen kylmän talven, sinisen pilkahdus taas kirkkaan ja puhtaan taivaan. Cox vierailee Suomessa asuvan äitinsä luona nyt kolmatta kertaa. Edellisillä kerroilla hän on ollut Suomessa talvella, jolloin lumi ja pimeys ovat erityisesti jääneet mieleen. "Suurin ero Australian luontoon on varmaankin se, että Suomessa vuodenajat tuovat suurempaa vaihtelua. Kun lentää Suomen yli ja näkee kaiken sen jäätyneen veden ja jotkut puut, varmaankin männyt, ovat vihreitä, mutta koivuissa ei ole lainkaan lehtiä. Olen nähnyt kuvia kesästä, jolloin luonto näyttää hyvin erilaiselta."
Santeri Tuorin teos Vesiputous tuo Larissa Coxin mieleen pohjoisen talven pimeyden ja lumen. Mitä Cox sitten odotti suomalaisesta talvesta? "Olin täällä kerran juuri ennen joulua, jolloin tiesin talven olevan kovimmillaan ja päivät ovat hyvin lyhyet. Mutta vaikka äitini oli kertonut minulle tästä, päivän lyhyys oli silti melkoinen shokki. Olin tullut aurinkoisesta Australiasta, jossa oli kesä ja aurinko laski yhdeksän aikaan. Täällä taas seitsemältä aamulla oli pilkkopimeää ja aurinko laskee uudelleen neljän maissa iltapäivällä. Onneksi on lunta heijastamassa valoa talvisin. Ja sitten taas kesällä yöt ovat valoisia." Cox muistelee. Tuorin teoksen virtaava vesiputous on esillä myös matalana äänimaisemana: "Ääni on tässä teoksessa uhkaava. Eikö Suomessa ole paljon alkoholismia? Tämä pimeys tekee ihmisten elämän varmasti vaikeaksi. Sellaisen mielikuvan minä saan tästä teoksesta."
"Tämä on hieno!" Cox hihkaisee Heli Hiltusen Herneet silmien edessä yhdeksänosaisen teoskokonaisuuden äärellä. "Tämä on kuin siirtymä kesästä talveen... ja tämä yksi osa tuo mieleen kun olimme käymässä Järvenpäässä Sibeliuksen kotipaikassa. Siellä on järvi, jonka ympärillä asui käsittääkseni monia muitakin taiteilijoita. Pysähdyimme järven rantaan katsomaan auringonlaskua; lehdettömät puut heijastuivat veden pinnasta ja värit olivat hienon purppuraiset. Se oli hyvin kaunista."
Turistina nykytaiteen äärellä
Voiko Maisema-näyttelyn teoksista sitten tunnistaa, että ne ovat suomalaista nykytaidetta? "Luulen, että minun pitäisi nähdä enemmän teoksia, jotta voisin tunnistaa ne suomalaisiksi. Kävin neljä vuotta sitten Ateneumissa katsomassa vanhempaa suomalaista taidetta ja olen menossa sinne huomenna. Ehkä minun olisi pitänyt käydä siellä ennen kuin tulen tänne", Cox naurahtaa. "Nykytaide voi olla niin monenlaista... mutta ostin eilen Marimekko-kangasta sängyn päällykseksi ja se näyttää minusta suomalaiselta. Siinä on koivupuita; mustaa, valkoista ja sinisiä sävyjä, jotka muistuttavat minua Suomesta."
Suomalaisen nykytaiteen piirteitä pohtivat myös kaksi pietarilaista elokuvaopiskelijaa Ekaterina Potekhina ja Anna Kudnyavtseva. He osallistuvat Helsingissä pidettäville lyhytelokuvafestivaaleille. Potekhinan mielestä nykytaide on erilaista kuin vanha taide: "Mietitään paljon ongelmia ja sanoja, taideteosta ei vain katsota. Se on hyvin urbaania."
"Olemme nähneet monia suomalaisten opiskelijoiden tekemiä lyhytelokuvia, mutta niissä aiheet ovat usein hyvin masentuneita. Niissä on vain ongelmia, mutta nyt näemme, että suomalaiset ajattelevat paljon sydämellä. Se on oikein mukavaa", tytöt miettivät Tuula Närhisen Tuulipiirtureiden ääressä. Närhisen puunoksiin kiinnittämät kynät piirtävät tuulen liikkeitä paperille ja tallentavat pitkällä valotusajalla tuulessa heiluvan lampun liikkeet valokuviin. "Meillä on usein sama ongelma; kuinka kuvata tuulen liikettä animaatiossa. Tämä on erittäin hyvä idea. Kuvat ovat outoja, mutta kauniita!"
"Miksi tässä on kaksi kopiota samasta kuvasta?" Kudnyavtseva pohtii Marko Vuokolan The Seventh Wave teoksen ääressä ja huomaa pian, etteivät kuvat olekaan ihan samanlaisia. "Paikka on sama, mutta kuvat on otettu eri aikaan... luonto muuttuu koko ajan." "Teosta pitää miettiä...en ajatellut, että suomalainen taide on näin vakavaa!" Ekaterina Potekhina nauraa, mutta toteaa sitten: "Myös venäläiset menevät mielellään luontoon puhtaan ilman ääreen pakoon suurkaupunkielämää."
Viereiselle seinälle ripustetut Teuri Haarlan teokset saavat Potkhinan ja Kudnyavtsevan innostumaan. Taiteilija on valokuvannut vuodenaikojen tuomia vaihteluita kotipihalleen rakentamansa pellon kautta. Pellolla kasvaa paitsi kasveja, myös värikkäitä kankaita ja kiviä. "Todella kiinnostava idea. Suomalaisilla ihmisillä on hyvin vapaa mielikuvitus. Luonnon kanssa tekemisissä olevat ihmiset luovat kauniita kuvia", Potekhina kiteyttää mielikuviaan Maisema-näyttelystä.
-Päivi Matala
