Kerro, kerro kuva(stin)

Nykytaiteen katsominen ei ole koskaan pelkästään puhdasta taiteen havaitsemista. Taidekokemus värittyy katsojan omista tunnelmista, käsityksistä ja tiedoista. Nykytaiteen museoon mentäessä on rakennettu ennakko-oletuksia nähtävistä näyttelyistä ja taideteoksista. Toisinaan museoon ajautuu hieman epävarmana siitä mitä tuleman pitää - nykytaiteella kun on maine olla katsojalleen haasteellista katsottavaa.

Katse kuvaan päin!

Ensimmäisellä silmäyksellä taideteokseen hahmotetaan sen kokonaisuus. Tarkastelun kohteena on teoksen muoto, koko ja värimaailma. Katseen keskittäminen taideteoksen pintaan tuo esiin sellaisia yksityiskohtia kuten materiaali ja kuva-aiheet. Silmä etsii aktiivisesti tunnistettavia muotoja ja mahdollisia kirjoitettuja sanoja. Katsoja tulkitsee, hahmottuuko teoksesta tarina vai pysyykö sommitelma maalauspohjan pinnassa ei-esittävinä muotoina?

Kuvataidetta ei havaita koskaan vain katseen kautta, vaan sen äärellä syntyy aina monenlaisia aistikokemuksia. Nykytaiteen teoksiin liittyy usein ääniä ja toisinaan myös tuoksuja. Teokset herättelevät koskemattakin tuntoaistia. Maalipinnan karheutta tai valokuvan sileää pintaa ei tarvitse erikseen testata tietääkseen miltä ne tuntuvat. Aistien kautta saatava tieto sulautetaan aiempiin tietoihin, tuntoihin ja kokemuksiin.

Taideteoksen kieltä pyritään lukemaan vertaamalla sen tunnistettavia piirteitä aiemmin opittuihin merkityksiin ja siihen, mitä teokselta odotamme. Katse käytännössä korjaa puutteellista tietoa: nähdessämme kaksiulotteisella maalauspinnalla syvyysvaikutelman, katsomme oikeastaan vain kankaalle rakennettua sommitelmaa.

Taideteoksissa esiintyvät ihmiset tuovat teoksen helposti lähelle katsojaa. Julian Schnabel on maalannut muotokuvia perheenjäsenistään. Kankaan pinnalla liikkuneen siveltimen jäljet yhdistyvät katsojan mielessä ihmishahmoiksi vaikka itse kohteet olisi esitetty vääristyneinä mittasuhteiltaan tai väritykseltään. Taiteilija ei ole halunnut esittää hahmoja sellaisina, miltä ne todellisuudessa näyttäisivät, vaan kuten hän itse ne haluaa esittää. Kankaalle tallennetut jäljet kertovat siis taiteilijan tavasta hahmottaa ja kuvallistaa asioita omalla kielellään. Tämä kieli voi olla katsojalle helposti luettavissa, mutta myös ennennäkemättömänä outo ja etäinen.

Lähellä ja kaukana, sisältä ja ulkoa

Toisinaan teos sanelee sanattomat ehdot kuinka sitä tulee tarkastella. Hanna Haaslahden White Square vaatii katsojan menemään osaksi tietokoneperustaista varjoleikkiä. Katsojan kehosta tulee osa taideteosta ja jopa edellytys sen toiminnalle. Teos voi paitsi houkutella puoleensa, myös työntää kauemmas. Anu Tuomisen pienikokoista Mittausopin alkeita -teosta on pakko tarkastella aivan läheltä, jotta yksityiskohdat ja mittojen täsmällisyys kävisi selväksi. Toisten teosten kohdalla on pakko peruuttaa useampikin askel, jotta saa jonkinlaisen käsityksen kokonaisuudesta. Julian Schnabelin maalausten valtaisa koko voi olla kokonaisvaltainen kokemus, joka tuntuu imaisevan katsojan sisuksiinsa liian lähelle mentäessä.

Teokset saattavat myös leikitellä etäisyydenottamisella ja saada katsoja huomioimaan omaa havaitsemisenprosessiaan. Sami Lukkarisen irc-galleriasta poimima kuva-aihe esittää etäältä tarkasteltuna vartaloaan vilauttelevaa miestä. Lähempää katsottuna teos hajoaa pinnaksi, jossa pienikokoiset neliöt muodostavat kirjavan, mutta säännönmukaisen kokonaisuuden.

Merkitysten metsästystä

Taiteen ääressä voi herätä tuntemuksia, joita ei ole helppo sanallistaa. Teokset saattavat laukaista katsojassa yllättävän mielentilan, tunteen tai fyysisen reaktion - tai vain aavistuksen edellisistä. Heikkona viestinä mielleyhtymät ja kuvat saattavat jäädä kokonaan huomaamatta mikäli teosten kanssa ei malta syventyä vuoropuheluun ja kuulostella omia kokemuksiaan ja ajatuspolkuja.

Toisinaan esittävyyden välttäminen voi olla taiteen taustalla vaikuttanut lähtöajatus. Joskus punaisen langan pää saattaa löytyä teoksen nimestä. Ylipäätään kaikkinainen sanojen käyttö toimii voimakkaana teoksen tulkintaa ohjailevana tasona. Sanoilla tuntuu olevan vakiintuneempia merkityksiä kuin monia yhtäaikaisia viestejä välittävällä kuvalla. Kuvataiteen kohdalla sanat ovat kuitenkin vain osa teosta, kuva ei siis toimi välttämättä sanojen kuvituksena vaan omana kielenään. Teoksessa voidaan nähdä kuvan sijasta kirjainsommitelma, jolla houkutellaan katsojaa tarttumaan ajatuskoukkuun. Syöttinä toimivat sanat ja saaliiksi saadaan mielleyhtymiä.

Nykytaiteen kieli on moninaista ja usein sen luonteeseen kuuluu hämmentää eri paikoista tuttuja kuvanlukutapoja. Taiteeseen aiemmin liitetty pyrkimys kauneuteen saattaa olla nykytaiteilijan välittämän viestin kannalta toissijainen tai epäolennainen. Näin tapahtuu esimerkiksi Nan Goldinin valokuvia katsoessa. Esillä olevissa kuvissa on tavallisia ihmisiä arkipäiväisissä tilanteissa. Kuvat näyttävät huolettomasti räpsityiltä muistoilta, joita kenen tahansa valokuva-albumista saattaisi löytyä. Taidemuseossa kuvat on kuitenkin kehystetty ja nostettu seinille. Nykytaiteen museossa niitä luetaan siis taiteen kielen kautta. Kuvat eivät nouse jokapäiväisyyden yläpuolelle vaan pysäyttävät arjen taiteen nimissä katsojan tarkasteltavaksi.

Kuuntele kuvia, näet itsesi

Elämme nykyisin varsinaisen kuvatulvan keskellä. Katseemme on tottunut seulomaan erilaisia kuvia hyvin nopealla tahdilla. Kuvataiteen syvällisempi ymmärtäminen vaatii kuitenkin pysähtymistä ja syventymistä kuvan kielen lukemiseen. Taideteosta voisikin ajatella mahdollisuutena tutustua uuteen tuttavuuteen, jonka kanssa käydään vuoropuhelua, jotta vieras opittaisiin tuntemaan. Teokset tarjoavat kuvallisia vihjeitä ja jutun juurta, joista katsoja poimii itselleen tutuimmat viestit ajatuskulkunsa lähtöpisteeksi. Se, koska ja miten saavutaan maaliin, on katsojan itsensä päätettävissä. Joskus teokset saavat jäädä myös mysteereiksi.

Katsoja peilaa nykytaiteeseen omia kokemuksiaan, asenteitaan ja tapojaan havainnoida ympäristöään. Katsomisessa ja näkemisessä on mukana tunteita ja tuntemuksia, jotka ovat kullakin katsojalla yksilöllisiä. Taideteoksen "ymmärtämisessä" on siis olennaista omien ajatusten ja mielenliikkeiden kuunteleminen. Tässä valossa taide ja sen tulkinta toimii kuvastimena katsojalle itselleen.

-Päivi Matala