NÄKÖKULMA: Markus Copper: Seitsemän meren arkkienkeli
Markus Copper sai sukunimensä performanssista, jossa hänen ihonsa kärventyi kuparinpunaiseksi kun hänen päälleen roiskui palavaa spriitä. Siihen aikaan Copper etsi taiteessaan vaaran tunnetta ja altisti myös yleisönsä sille. Performanssien jälkeen veistokset korvasivat esiintyjän läsnäolon, mutta nekin reagoivat katsojaan erilaisten sensorien välityksellä. Useimmat veistokset olivat myös koneita, joiden ei missään tapauksessa toivoisi toimivan: giljotiini, räjähtävät veistokset, kidutusvälineet…
Viiden tonnin painoinen motorisoitu Juggernaut oli katsojaa metsästävä teräspallo, jonka Copper tuhosi avajaisyönä 1995, koska se ei toiminut tarpeeksi hyvin. Vaara oli Copperin mukaan suorin keino vaikuttaa katsojaan ja saada aikaan vahva tunnekokemus. “Seitsemän meren arkkienkeli” on askel toiseen suuntaan. Vaaran sijaan valasveistos on rauhallinen ja myönteinen teos. Urkupillien matala humina ja kybervalaan hämmästyttävä rakenne tuovat tähänkin veistokseen Copperin tavaramerkiksi muodostuneen moniaistillisen vuorovaikutuksen teoksen ja katsojan välillä sekä vahvan tunnelatauksen. Valas syntyi visiosta, jonka Copper näki sairaalassa olleessaan parantumassa häneltä vasemman käden vieneestä onnettomuudesta. Näyssä sairaalahuoneen läpi lipui massiivinen ryhävalas, huoneen numero oli seitsemän, oktaavissa on seitsemän säveltä ja huoneen ikkunasta näkyi meri… Tästä visiosta käynnistyi kahden vuoden kiihkeä prosessi, jonka aikana Copper otti selvää valaista, urku- ja sähkötekniikasta, osti osan Kotkan kirkon uruista ja ahersi työhuoneellaan massiivisten metallisten ja puisten veistosrakenteiden parissa.
Suunnitelmissa valaan urkuja soittavat palkeet ja niitä liikuttamaan tarvitaan evät, mutta lopulta urkupuhallin korvasi palkeet eikä enää tarvittu eviäkään. Laulu jäi jäljelle näyssä nähdyn valaan ominaisuuksista ja siitä muodostui veistoksen keskeinen ominaisuus. Muodot, johdot, putket ja koko rakenne ovat rakentuneet valaan laulun ympärille. Samalla tavoin kuin veistäjää kiehtoneissa valaan luurangoissa jokaisella luulla on tarkoitus, on myös Seitsemän meren arkkienkelin osilla tarkoituksensa laulun aikaansaamisessa. Kaikista eläinkunnan yhteydenpitokeinoista ryhävalaiden laulu on yksi monimutkaisimpia. Kullakin ryhävalaspopulaatiolla on oma 10–20 minuuttinen laulunsa, jonka jokainen parven jäsen pystyy toistamaan ja tunnistamaan. Laulu kehittyy hiljalleen ajan kuluessa ja kukin laulaja lisää melodiaan myös omia muunnelmiaan ja kokonaan uusia sävellyksiä. Harvalukuisten valaiden selviytyminen suurissa valtamerissä vaatii kehittyneen kommunikaatiojärjestelmän, sillä esimerkiksi lisääntymiskumppanin kohtaaminen sattumalta on kovin epätodennäköistä. Saman populaation valaat saattavat liikkua tuhansien kilometrien päässä toisistaan ja silti laulaa samaa laulua. Yli sadan desibelin voimakkuudella jylisevät äänet voivat teoriassa kulkeutua merten syvyyksissä maapallon ympäri niin sanotuissa syvänmeren äänitunneleissa, joita valaiden on huomattu käyttävän hyödykseen. Mitä matalampi ääni, sen pidemmälle se kuuluu. Copperia ryhävalaiden laulu kiinnosti juuri sen vuoksi, että se on kuin täydellinen kieli, mutta ihminen ei pysty sitä tulkitsemaan. Puolen tunnin laulu sisältää yhtä paljon informaatiota kuin Homeroksen Odysseus. Valastutkijat olettavat laulujen välittävän ruokaan, vaaratekijöihin ja pariutumiseen liittyvän informaation lisäksi tunnetiloja, historiaa ja älyllistä perintöä.
Aivokapasiteettinsa puolesta valaat kykenevät korkeaan älylliseen toimintaan, sillä ne ovat ajatelleet vähintään ihmisen aivojen kokoisilla aivoilla kohta 30 miljoonaa vuotta, kun ihmisen aivokapasiteetti on ollut nykyisellä tasolla noin 100 000 vuotta. Valaiden laulusta ei tunneta edes äänenmuodostuksen tekniikkaa. Äänihuulien sijaan valailla on venttiilien, lihasten ja kammioiden systeemi, jossa äänet syntyvät toistaiseksi tuntemattomalla tavalla. Seitsemän meren arkkienkeli laulaa viidenkymmenen magneettikytkimen ohjaamana, joita puolestaan säätelee kuusi sattumanvaraisesti pyörivää magneettikiekkoa. Magneetit ryhmittyvät muutaman minuutin välein uusiin yhdistelmiin, joiden mukaisesti valas laulaa. Erilaisia yhdistelmiä on noin puolitoista miljoonaa ja näitä toistamassa on Kotkan kirkon urkujen alimmainen äänikerta. Eri yhdistelmien systemaattisuus on tahallaan sekoitettu niin, että kukaan ei tiedä, mitä valas seuraavaksi laulaa. Laulujen välillä kuuluu dissonanssihuminaa, riitasointuja, jotka Copper löysi heti ensimmäisenä iltana kun hän kytki urkupuhaltimen pilleihin kiinni. Urkupillien päästellessä työhuoneella ensimmäisiä ääniään Copper tärisytti seiniä etsimällä mahdollisimman tehokkaita riitasointujen yhdistelmiä: “kunnon jytinöitä herkistämään ihmisiä silloin tällöin.”
Jyrki Simovaara, museoassistentti
