Konservaattorin tehtävä taidemuseoissa on varmistaa, että taideteokset voivat hyvin ja ovat nähtävissä mahdollisimman alkuperäisessä asussaan myös tulevaisuudessa. Kiasmassa työskentelee päätoimisesti kaksi konservaattoria.
”Valo on usein taideteosten vihollinen numero yksi. Erityisen herkkiä ovat valokuvat ja paperipohjaiset työt. Uv-säteily ja suuret valomäärät edistävät paperin hajoamista ja pigmenttien haalistumista. Kuvan jälkeen -näyttelyssä olleiden, jo aiemmin vaurioituneiden ja näyttelyä varten konservoitujen Joseph Kossuthin suurten valokuvien ripustusta oli rajoitettava. Ne siirrettiin kesäksi varaston pimeyteen. Kesän aikana niiden tilalla on ollut Kristján Gudmundssonin piirrokset. Kossuthin teokset on tarkoitus tuoda myöhemmin syksyllä jälleen yleisön nähtäväksi. Teosten kunto on tarkastettava ennen kuin tehdän päätös jatkoesittämisestä.” kertoo konservaattori Siukku Nurminen.
”Nykytaiteella on periaatteessa aivan samat uhkatekijät kuin vanhemmallakin taiteella: väärät säilytys- ja esittelyolosuhteet, ihmiset, hyönteiset. Näyttelyvieraat saattavat kompastua lattialla oleviin veistoksiin tai lapset innostua koskettelemaan herkkiä teoksia. On myös teoksia, jotka syystä tai toisesta herättävät jossain katsojassa tuhoamisvimman. Nämä tapaukset ovat onneksi hyvin harvinaisia. Hyönteisiä vastaan on jouduttu taistelemaan esim. Simryn Gillin yli 600-osaisen, kävyistä ja siemenistä rakennetun teoksen kanssa. Myös taiteilija saattaa valita teokseensa materiaaleja, jotka ovat jo lähtökohtaisesti konservoinnin kannalta haasteellisia.”
Siukku Nurminen on työskennellyt konservaattorina Valtion taidemuseossa vuodesta 198 ja Kiasmassa sen perustamisesta lähtien. ”Nykytaiteen parissa toimimisessa on se etu, että saa mahdollisuuden keskustella taiteilijan kanssa teoksen tekohistoriasta ja materiaalien mahdollisesta korvattavuudesta.”
Kaija Suni