Liulia on rajannut projektinsa käsittelemään uskontoja sinänsä ja – toisin kuin mediat – keskittynyt niiden positiivisiin pyrkimyksiin. Hän kertoo jättäneensä tietoisesti uskontoihin liittyvän politikoinnin muille, samoin kuin uskonnon ja talouden yhteyksiin liittyvät näkökulmat. Teoksen koodisanat ovatkin ”kauneus ja viisaus”.
Taiteilija hyödyntää valokuvissaan, maalauksissaan, installaatioissaan ja mediateoksissaan uskontojen keskeisiä symboleja, värejä, muotoja ja kertomuksia. Hän tarjoaa omintakeisen ja erityisesti naisen näkökulman eri uskontoihin. Suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta korostavassa näyttelyssä uskontoja tarkastellaan tasavertaisina valinnan mahdollisuuksina.
Katsoja voi vertailla uskontojen yhteisiä päämääriä ja tutkia uskonnollisia järjestelmiä osana inhimillistä kulttuuria. Avaimena näyttelyyn ja eri uskontojen maailmaan on kirjana ja verkkosivustoina julkaistava tietopaketti sekä näyttelyn synnystä kertova dokumentti. Uskonnot ovat syntyneet vastatakseen kysymyksiin, kuten esimerkiksi: Miten maailma on syntynyt? Millainen on jumala? Mikä ihminen on? Mitä on elämä?
NAINEN MIEHEN ROOLEISSA
Laajassa valokuvasarjassa näkökulmahenkilö on taiteilija itse. Marita Liulia on kuvannut itseään eri uskontojen perinteisiin kuuluvissa asuissa tai tunnuksissa, niin miehen kuin naisen rooleissa: ”Choosing My Religion -valokuvateosteni nainen on usein oppinut tai tutkija. Taiteessa tämä on mahdollista, muttei juurikaan uskontojen todellisuudessa. Naisen tärkein tehtävä uskonnoissa on siirtää miesten luoma ja määrittelemä usko mahdollisimman muuttumattomana sukupolvelta toiselle. Naiset eivät voi harjoittaa uskontoa samalla tavalla kuin miehet. Uskontojen sukupuolitus tulee vastaan kaikkialla ja kaikissa kulttuureissa.” Henkilökuvien lisäksi sarjassa on kuvia luonnosta, arkkitehtuurista, pyhiinvaelluskohteista ja uskontoihin liittyvistä esineistä. Installaatioiden materiaalina on käytetty eri uskontojen kirjoja, huonekaluja, kulttiesineitä ja matkamuistoja. Esillä on myös taiteilijan käyttämää tutkimusmateriaalia sekä kuvauksissa käytettyjä pukuja ja koruja.
MAALAAMINEN MEDITAATIONA
Uutena aluevaltauksena Marita Liulia esittelee vuoden 2008 aikana syntyneitä suuria maalauksia, jotka puhuvat näyttelyn teemasta syvän symbolisen kuvakielen kautta. Liulia pyrki luomaan merkityksillä ladattuja monitulkintaisia kuvia, joiden innoittajana toimi uskonnollinen taide. ”Maalaaminen oli eräänlaista meditaatiota, jossa taideteos syntyi oman kehoni ja mielen yhteydestä. Maalasin isoja kankaita usein paljailla käsilläni, jotta hauras yhteys ei katkeaisi”, kertoo taiteilija teostensa synnystä. Näissä maalauksissa, samoin kuin tanssija Virpi Pahkisen tätä näyttelyä varten toteuttamassa koreografiassa Jumalattaren paluu, korostuvat vahvasti uskonnon kehoon ja tunteisiin vetoavat aspektit.
MATKA USKONTOJEN MAAILMAAN
Uskontotieteilijä Terhi Utriainen on verrannut Choosing My Religion -projektia tutkimusmatkaan ja monen uskonnon yhteiseen pyhäkköön. Teos pohjautuukin pitkään ja perusteelliseen taustatutkimukseen, jota taiteilija on tehnyt eri puolilla maailmaa. Tavoitteena ei kuitenkaan ollut uskontojen maailman tieteellinen analyysi tai realistinen dokumentointi. Liulia valitsi ja muokkasi aineistoaan ja sen esitystapaa taiteilijan luovalla vapaudella.
LOSING MY RELIGION
Uskonnollisen sitoutumattomuutensa Liulia näkee helpottaneen hänen työtään niin taiteilija kuin tutkijana. Viittaus R.E.M. -yhtyeen lauluun Losing My Religion kertoo jo hyvin nuorena tehdystä elämänkatsomusvalinnasta. ”Uskontoja tutkiessaan voi myös menettää uskonsa. Kulttuureja on kuitenkin vaikea ymmärtää jos ei ymmärrä uskontoja. Tämä on ollut oma lähtökohtani.” Liulia kutsuu näyttelyssään ihmiset leikittelemään ajatuksella siitä, minkä niistä valitsisi tai millaisen uskonnon niiden osasista itselleen rakentaisi.
USKONTOJEN JA TAITEEN YMMÄRTÄMISESTÄ
Taiteilijan mukaan taidetta ja uskontoa yhdistää tyhjyyden ja merkityksettömyyden, täydellisen kauneuden ja puhtauden tavoittelu. ”Nykytaiteilijoita kiehtovat erityisesti buddhalaisuuden eri muodot, taolaisuus ja ortodoksisuus. Nykytaidettakaan ei voi ymmärtää jos ei tunne uskontoja”, hän toteaa. Näyttelyn yhteydessä voi pohtia myös uskonnollisen kokemuksen ja esteettisen elämyksen eroja. Entä miten uskontoja ja niiden arvomaailmaa voidaan tulkita ja ymmärtää taiteen kautta? Ja lopulta: onko myös taide uskon asia?
Teksti pohjautuu Marita Liulian ja Terhi Utriaisen artikkeleihin Choosing My Religion -teoksessa, jonka on kustantanut Maahenki Oy.