1970-LUVULLA, presidentti Urho Kekkosen vielä hallitessa maata, suomalaisessa taide-elämässä koettiin poikkeuksellinen, mutta hyvin aikansa oloinen ilmiö neuvostoliittolaisen maalarin Ilja Glazunovin vallatessa hetkeksi lehtien palstatilat.
Ilja Glazunov tuli tunnetuksi etenkin vuonna 1973 maalaamastaan Kekkosen muotokuvasta ja Helsingin Taidehallin yleisömenestykseen yltäneestä näyttelystään kaksi vuotta myöhemmin. Aika oli Suomessa otollinen taiteen ja sen myötä saadun julkisuuden hyödyntämiseen sisä- ja ulkopolitiikassa, UKK:n ja YYA:n hengessä.
Muotokuvat muodostavat Glazunovin suomalaistuotannon keskeisimmän osan. Niistä rakentuu varsinainen kasvogalleria aikansa vaikuttajahahmoista politiikassa sekä järjestö- ja kulttuurielämässä. Ahkerasti maalannut Glazunov ikuisti myös monet suomalaiset ystävänsä ja tukijansa. Näiden, mallin edessä luonnosteltujen teosten aitoudesta ei voida myöskään kiistellä, päinvastoin kuin monista muista taiteilijan toistamista aiheista.
Neuvostoliiton epävirallisen taidelähettilään tyyli poikkesi sosialistisesta realismista ja nojasi vankasti bysanttiin ja vanhaan venäläiseen perinteeseen. Myös osa ajan realismin nimeen vannoneista suomalaisista vierasti Glazunovin tyyliteltyjä teoksia ja varsinkin hänen hävyttömän rohkeaa roolia seurapiirien – ja presidentin – suosikkina.
Glazunovin myötä nousi esiin moni tyypillinen taidemaailman ääri-ilmiö: taiteilijaan kohdistunut julkisuus kaikkine kiroineen, huhut kopioista, väärennöksistä ja epämääräisistä taulukaupoista. Jokaisella aikakaudella on omat glazunovinsa – taiteilijat, joiden teokset kertovat eliitin oikukkaasta taidemausta ja joiden teoksilla on välinearvo poliittisessa toiminnassa tai muussa imagon luonnissa.
Ilja Glazunovin taiteellinen päätuotanto 1970-luvulta sijoittuu paikallisesti Neuvostoliitoon ja sisällöltään venäläisyyteen. Se muodostaa aivan toisella tavoin kuvioidun ornamentin ja eri yleisöä puhuttelevan tarinan, joka on vahvasti sidoksissa kansallishenkeen, traditioihin ja venäläiseen kirjallisuuteen.
Kiasman näyttelyssä katse ei kohdistu niinkään itään kuin ”sisäänpäin”: suomalaiseen 1970-luvun politiikkaan, arvoihin ja makuun, joita peilataan Glazunov-ilmiön kautta. Miten näemme tuon ajan tämän päivän perspektiivistä, tunnistammeko vielä maalausten hahmot ja heidän tarinansa – ja kuka muistaa Ilja Glazunovia?
Jari-Pekka Vanhala