Leea Klemola

Aurinkoteatteri palaa Kiasmaan uudella ensi-illalla Natural. Tarinassa kälviäläinen suurperhe lähtee lomanviettoon etelän aurinkoon, mutta matka on vain keino saada ihmiset yhteen. Natural ei perustu juoneen ja henkilöihin vaan erilaisiin tunnelmiin kuten muutkin Aurinkoteatterin produktiot. Seksuaalin menestys on vielä muistissa, mutta näyttelijä Leea Klemolaa eivät ennakkopaineet huoleta.

Mitä olet tehnyt Seksuaalin jälkeen?

Filmasin ohjaaja Auli Mantilan kanssa Pelon maantiede -elokuvan. Lisäksi olen kirjoittanut Pentti Halosen kanssa uutta tuotantoa ja tietenkin valmistellut Aurinkoteatterin kanssa Natural-näytelmää Kiasma-teatteriin.

Mistä Natural kertoo?

En tiedä. Natural on tavallaan keihäsmatkat film noirina, siinä liikutaan jatkuvasti huonon maun rajoilla.

Millainen teatteri Aurinkoteatteri on?

Se on perustettu vuonna 1989. Perusajatuksena oli, että kaikki voivat olla luovia, eivät ainoastaan ohjaajat tai käsikirjoittajat. Voimme tehdä mitä haluamme, myös ottaa riskejä. Aurinkoteatteri on vapauden idea yhdistettynä auktoriteettikammoon. Teatteri ilman tiloja on toiminut hyvin, mutta nyt olemme perustaneet yhdessä Siriuksen, Venuksen ja Marsin kanssa Universumin, jonka tavoitteena on muodostaa samantyyppisten esiintyvien ryhmien löyhä liitto. Universumilla olisi yhteinen näyttämö, jolle jokainen voi tehdä projekteja omaa tahtiaan ilman taloudellisia pakotteita.

Voisitko kuvitella työskenteleväsi laitosteatterissa?

Sanotaan että on olemassa vain kaksi syytä näytellä: raha ja nautinto. Laitosteatterissa ei saa kumpaakaan. Nautintoon kuuluu myös vapaus ottaa riskejä ja pistää kaikki yhden kortin varaan. Sitten jos epäonnistuu, käteen ei jää mitään. Tätä mahdollisuutta ei laitosteatterissa ole. Televisio-ohjelmissa näyttelemisestä maksetaan paljon juuri siksi, että kaikki vapaus on viety. Vähän niin kuin verirahaa.

Olet ohjaaja, käsikirjoittaja, näyttelijä ja elokuvanäyttelijä. Miten roolit poikkeavat toisistaan?

Käsikirjoittaminen on mukavinta, se on puhtain luomisen muoto. Olen tosin kirjoittanut vain Pentti Halosen kanssa, mutta se on ollut puhdasta keksimisen iloa. Siksi kai kirjoitammekin yhdessä. Ohjaajan rooli on rationaalisin. En koe olevani ohjaajana ammattilainen, sillä en ole ohjannut kuin yhden vieraan tekstin. Olen huono ymmärtämään toisten kirjoittamia tekstejä. Ohjaajan työssä kiehtoo vapaus. Ei tarvitse olla vastuussa muille kuin itselleen. Näytteleminen on kaikkein pelottavinta, siinä joutuu olemaan jatkuvasti toisten katseiden edessä. Sekä elokuvassa että teatterissa näytellessä suhde ohjaajaan on minulle tärkeä. Erityisesti se korostuu elokuvassa, jossa jo tiukempi aikataulu rajoittaa liikkumavaraa. Jos kommunikaatiosuhde ohjaajaan katkeaa, joudun luopumaan omasta tutkijanroolistani enkä saa ajatuksiani kuuluviin. Näyttämöllä kaikki sujuu helpommin, sillä esityksiä harjoitellaan vähintään pari kuukautta.

Olet esittänyt rankkoja rooleja sekä teatterissa että valkokankaalla. Miten osaat irrottautua näistä rooleista kun menet kotiin lastesi luo?

Tuohon on vaikea vastata, sillä en oikeastaan koe asiaa noin vaan tunnen olevani sama ihminen töissä ja kotona. Rankkuus perustuu tunteeseen, mutta mielestäni esimerkiksi Neitoperhon roolihahmoni ei ollut kovin aggressiivinen. Hän oli töksähtelevä, tyly ja hän käyttäytyi huonosti, mutta hän oli myös huumorintajuinen. Ihminen, joka voi lyödä paistinpannulla toista päähän tajuamatta teon vääryyttä, ei tunne mitään. Sellainen ihminen ei tunne vihaa tai aggressiota. Itse asiassa viisikuinen sylivauvani oli mukana Neitoperhon kuvauksissa eikä siinä ollut mitään ristiriitaista.

Millaisia ovat työskentelymetodisi?

Yritän tietoisesti välttää kaikkia metodeja.

Mitä et suostuisi mistään hinnasta tekemään näyttämöllä?

No esimerkiksi en haluaisi olla muusa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että esitän ihmistä, joka haluaa olla muusa, mutta en halua esittää muusaa. Ymmärrätkö eron?

Järkyttyvätkö ihmiset enää mistään?

En tiedä, onko yleisön shokeeraaminen edes tarpeellista. Esimerkiksi Seksuaalin ei ollut tarkoitus järkyttää, vaan tuottaa helpotusta. Itse tunnen suurta helpotusta kun 50-vuotias tukeva nainen on näyttämöllä alasti. Mutta kai ihmisiä voi shokeerata käymällä yleisöön käsiksi, leikkaamalla kätensä irti… kaikkea järjetöntä.

Entä onko ihmiset helppo saada ajattelemaan?

Minut on ainakin helppo saada ajattelemaan. Ehkä hyvän teoksen yksi mitta on, saako se ihmiset ajattelemaan. Katsoin juuri Tähtien sodan jaksot IV - VI ja minulla oli monta päivää sen jälkeen aivotoimintaa.

Millainen on mielestäsi hyvä elämä?

Hyvä elämä on sellainen, jonka kokee valinneensa itse. Hyvään elämään sisältyvät ihmissuhteet, jotka kestävät ikuisuuden. Ihmisiä, jotka tuntee niin hyvin, ettei heitä tarvitse ottaa huomioon.

Mitä haluaisit parantaa omassa elämässäsi?

Varmaankin johtuen siitä, että olen kahden pienen lapsen äiti, käytän noin 90 prosenttisesti vasenta aivopuoliskoa. Olen järkevä ja rationaalinen. Tästä meinaan tulla hulluksi. Täytyisi keksiä jonkinlainen tasapaino molempien aivopuoliskoiden käytölle.

Piia Laita