Taide vierailee kaupungissa

Saman taivaan alla -projektissa Nykytaiteen museo levittäytyy Helsingin kaupunginosiin. Hieman mietittyään huomaa ettei asia todennäköisesti ole aivan näin. Kun nykytaide tällä tavalla lähtee kaupungille - neljä kertaa neljä teosta neljällä alueella neljänä vuodenaikana - taide ei levittäydy kaupunginosien elämän päälle vaan joutuu elämään kaupungin toimintojen ja sen ihmisten keskellä, heidän ehdoillaan ja heidän kanssaan.

Nykytaiteelle ja modernille taiteelle, päättyvän vuosisadan vallitseville suuntauksille ja taideajattelulle vierailu on itse asiassa luonteenomaista: vierailu verbinä ja toimintana. "Mitä tuo tuossa vierailee?" Kysymys jonka voi kuvitella kuvastavan monien ihmisten reaktioita taideteoksiin, vaikka asiaa ei tietoisesti muotoiltaisikaan juuri näin. Kun esineet ja toiminta yleensä ovat enemmän tai vähemmän normaaleja ja odotusten mukaisia, taideteokset ovat erikoisia ja poikkeavia ilmiasultaan, sisällöltään ja tavaltaan puhutella luovaa mielikuvitusta. Asian merkittävyys on siinä, että taiteen kokeminen aina viime kädessä palautuu kokijan elämään ja arkeen. Taideteos on hämmentävä, kiinnostava, puistattava tai ihana suhteessaan arkitodellisuuteen ja niihin asioihin, joita otamme annettuina. Vastaavasti mielikuvitus tutkii ja kyseenalaistaa sitä mitä pidämme todellisena.

Nykytaiteelle (viittaan käsitteellä taiteeseen jota tehdään tänään ja, ollakseni tarkka, sen joihinkin näkyviin tendensseihin) ei ole enää tyypillistä shokeeraava vieraaksitekeminen, porvariston ällistyttäminen ja ärsyttäminen, kuten runoilija Charles Baudelaire aikanaan julisti. Avantgardistisuuden eli kulttuurin etujoukkona toimimisen sijaan on jopa puhuttu arvostavasti takajoukoista ja rearguardismista, kuten kriitikko Suzi Gablik sanoo. Hän käyttää esimerkkinä taiteilijoita, jotka pyrkivät saamaan kontaktin taiteen ja elämän sisältöihin ja jotka pelastavat ja nostavat ylenkatsottujen asioiden arvoa, esittävät yhteiskuntakritiikkiä (ei kuitenkaan julistamalla) ja osoittavat todellisuuden yllättävää monimutkaisuutta ja rikkautta. Taide ei silloin ensisijaisesti luo uusia sisältöjä vaan uusia ymmärtämisen tapoja, joiden sisältö on juuri se elämä jota me muuten emme katso silmästä silmään, mutta joka on silti olemassa. Syitä sen torjumiseen voivat olla ennakkoluuloisuus, mukavuudenhalu, pelko, tottumus ja älyllinen laiskuus.

Kutsumaton vieras?

Edellinen ei ole varsinaisesti kuvaus Saman taivaan alla -projektin teoksista, mutta on selvää, että projektin perusideaan sisältyy meneminen asioiden keskelle. Nykytaiteen museo on toki töiden takana, niiden tuottaja, ja tämän suuri osa kaupunkilaisista varmasti tiedostaa kohdatessaan teokset. Mutta toimiessaan omien seiniensä ulkopuolella, kaupungissa, museo ei voi nojautua museostatuksen tuomaan auktoriteettiin vaan joutuu kilpailemaan muiden ilmiöiden kanssa. Kaupunkitaide kilpailee huomiosta muiden arkisten ja erikoisten tapahtumien ja askareiden kanssa, mutta lisäksi se joutuu arvioitavaksi koko elämän eikä vain rajatumman taidemaailman kontekstissa.

Nykytaiteen vierailu kaupungissa on tässä projektissa sen tilapäisyydestä johtuen, hienovaraisempaa kuin usein silloin, kun kyseessä ovat pysyvät teokset. Tilapäinen taide ei samalla tavalla kuin pysyvät teokset joissakin tapauksissa asetu pyytämättä asumaan tai jopa tunkeudu ulkotiloihin, jotka asukkaat kokevat omikseen. Se tulee visiitille, istahtaa ja puhuu, mutta ei ikuisuutta tai ikuisuudesta. Modernissa ja avantgardistisessa taiteessa vierailu on usein vieraannuttavaa, iskevää ja jopa tuhoavaa ilman että mitään tarjotaan tuhotun tilalle. On myös pehmeämpiä ja leikittelevämpiä vierailun ja vierauden muotoja, esimerkiksi sellaisen olennon tai ihmisen vierailu, joka antaa meille mahdollisuuden tunnistaa itsestämme asioita, joita emme tiedostaneet, löytää uusia kommunikaation muotoja tai unelmoinnin maailmoja. Itse asiassa toivon että tämä ainakin osittain toteutuisi Samaan taivaan alla -projektissa.

Kaupungin sosiaalinen peli on aina jo olemassa. Varsinkin vakiintuneessa kaupunginosassa kuten Kalliossa taiteen haaste ei siksi ole luoda uutta identiteettiä, mikä olisikin lähinnä mahdottomuus. Mutta vakiintunut urbaanius ei sulje muutoksia pois: asukasrakenteen koostumus vaihtelee jatkuvasti, ja asukkaat muuttuvat itse; naapurini ja minä emme enää ajattele ja tunne kaikista asioista täsmälleen samalla tavalla kuin kymmenen vuotta sitten. On paljon mahdollista, että taiteen vierailu jättää muistikuvia ja kaipauksen jälkiä mieliimme, ja ehkä taiteen kohtaaminen panee alulle ihmisten välisiä kohtaamisia - vierailu innostaa meidät vierailemaan.

Tuttu ja tuntematon kohtaavat

Saman taivaan alla -projektiin tulee teoksia myös muualta. Sörnäisten metroasemalla on kalifornialaisen Bill Violan videoteos Angel"s Gate, Hämeentiellä tanskalaisten Henrik Plenge Jakobsenin ja Jes Brinchin valtava Ruisku. Maantieteellinen vieraus, joka perustuu ihmisten tai esineiden alkuperään, on joskus merkittävää, joskus ei. Violan teoksessa esiintyvä palava kynttilä ei viittaa ensisijaisesti toiseen maantieteelliseen sijaintiin; sen vieraus on samassa, siinä mitä tuli ja palava kynttilä aina ovat ja sisältävät - viittauksen elämään, jossa kuolema on läsnä, rauhaan ja pyhään, rajaan. Tanskalaisen teoksen vieraus on sosiaalisempi, poliittisempi ja maantieteellisempi: huumeongelmat ovat Kööpenhaminassa toista luokkaa kuin Helsingissä. Silti ne ovat myös täällä, eivät vain uhkana vaan myös osana todellisuutta.

Toivon että projektin myötä kaupunki avautuu syvyyssuunnassa asukkaille ja vierailijoille. Avautuminen voi olla kansainvälisyyttä, josta on viime vuosina puhuttu paljon, mutta kansainvälisyys on laadullisessa mielessä yhtä tyhjän kanssa ellei se mielekkäällä tavalla linkity ihmisten ajatuksiin, haluihin ja toimintaan. Taiteen vierailu voi auttaa meitä näkemään ja päättämään, missä ja miten me nyt olemme. Taide voi olla peili, joka selventää omia käsityksiämme osoittamalla muita mahdollisuuksia ja todellisuuksia. Mutta lopuksi jokaisen kannattaa muistaa, että se mitä filosofi Lichtenberg kauan sitten sanoi kirjasta peilinä pätee myös taiteeseen: "Jos apina katsoo sisään, niin apostoli ei todellakaan voi katsoa ulos."

Pauline von Bonsdorff
tutkija, FT, työskentelee Helsingin yliopiston Taiteiden tutkimuksen laitoksella estetiikan vs. professorina.