Yllätys ovella?

Kuvittele, että olet tyytyväisenä matkalla taiteen äärelle museoon. Aurinko paistaa ja hyräilet Ultra Bran biisiä askelten noustessa kevyesti. Tulet ovelle, mutta yhtäkkiä kynnys ylettyykin nenään asti. Onko tämä unta? Eikö sinne saakaan mennä? Joku nostamaan? Pitäisikö kiivetä? Toiselle puolelle ei oikein näe, mutta jotain jännittävää ja ääks niin vaikeasti saavutettavaa siellä on.

Toisella kertaa pyrit museoon, kun siellä on sähkökatko ja pilkkopimeää. Henkilökunta liikkuu silti ihan pokkana kaikuvissa tiloissa ja ilmoittaa, että tuolla ylhäällä se hieno teos on. Sinut talutetaan pimeässä paikalle ja kerrotaan, että tätä ihmeellistä teosta pitää varoa koskemasta eikä kannata mennä kovin lähelle koska se pyörii ilmassa. Et näe vilaustakaan teoksesta etkä ympäristöstä ja ihmettelet, miten löydät reitin ulos.

No se oli vain kuvittelua. Mutta entä jos oikeasti tulee eteen vastaavanlaisia tilanteita? On olemassa aika paljon ihmisiä, joiden kyky liikkua, toimia, suunnistautua tai kommunikoida on jännittävästi erilaista kuin keskivertotallaajalla. On ihmisiä, jotka haluavat museoiden kynnyksiä alas, ääniselostuksia, luetteloja teoksista joihin saa koskea, viittomakielisiä opastuksia jne. Vammaiset ihmiset haluavat museoon siinä missä muutkin. Kaikkien ihmisten museokäynnit voivat olla helpompia ja elämyksellisempiä jos otetaan huomioon ihmisten erilaisia tapoja aistia, liikkua ja ymmärtää.

Museon hyvä saavutettavuus on sitä, että palvelut toimivat kaikenlaisille kävijöille. Museolehtori Erica Othman on haaveillut hyvistä palveluista ja käynnistänyt kesällä 1999 Valtion taidemuseossa saavutettavuusprojektin. Sari Salovaara projektisihteerinä kartoittaa saavutettavuutta Kiasmassa, Ateneumissa ja Sinebrychoffilla. Monien vammaistahojen avulla ja yhdessä museoiden työntekijöiden kanssa mietitään ratkaisuja ja luodaan uusia palveluja. Suomen museoliitto on mukana projektissa siten, että saavutettavuuskartoitus ulotetaan kyselynä koko maan museoihin. Museoissakin opitaan huomaamaan saavutettavuusasioita ja keksimään ratkaisuja. Silloin ne kaulaan ylettyvät kynnykset ovatkin unta ja kulttuuriaarteet saadaan vähitellen kaikkien ulottuville.

Sari Salovaara, projektisihteeri