Medeian kuvia

Eess" uudet tavat, joit ei koti neuvonut, kuin tietäjätär tietköön itsestään, kuin on nyt parhain elää kanssa vuodekumppanin.
-Euripides: Medeia

Median luoman illuusion varjopuolia on se, että olemme alituisesti varpaillamme jäämässä paitsi jostain olennaisesta. Media antaa meille mielikuvan, että omaksumalla myyttisiäkin identiteettimalleja voimme onnistua fokusoituneessa kamppailussamme. Se, että kaikki on yhtäaikaa läsnä, että kaikki tieto on saatavillamme ei suinkaan ole lohduttanut meitä. Olen varma, että elämme aivan uudenlaisen ajattelun ja nk. mielen evoluution suurta käännekohtaa. Ihminen ei pysty jäsentämään eikä sulattamaan kuin tietyn määrän tietoa. Ihmisen omaksumisen kapasiteetti on rajallinen. Median luoman illuusion ansiosta tätä rajallisuutta ei kuitenkaan osata arvostaa. Ihmisen psyyke on muuttumassa. Se on muuttumassa enenevässä määrin pois kahdenvälisestä kohtaamisesta nk. hajonneeseen kohtaamiseen, jossa ainoastaan jonkinlainen tehokkuuteen kykenevä operatiivinen osa persoonaa luo kohtaamisissa yhteyttä tai kuten väitän, useita samanaikaisia yhteyksiä kerrallaan. Tämän tyyppisen mielen kehityksen voisi kuvitella surkastuttavan juuri niitä yhteyksien muotoja, joissa todella ytimiltään erisisältöiset persoonat kohtaavat.

Viimeaikoina on mediassa käyty kiivasta keskustelua huoltajuuden ja varsinkin lastenoikeuksien kansainvälisistä sopimuksista. Minua on häirinnyt keskusteluissa lähestulkoon kaikki alkaen siitä, että on antauduttu mies/nais- tai äiti/isäasetelmaan lasten kustannuksella. Häiritsevää on myös se, että naiset yksinoikeudella ja yhteenkuuluvuuteen vedoten eivät osaa erottaa milloin projisoivat omaa turvattomuuttaan lasten kautta, tai että mies ryhtyy häikäilemätöntä yhteiskunnallista valtaa käyttäen varmistamaan oman statuksensa iskukykyisyyttä tai sukunsa jatkuvuuden turvaamiseksi käyttää väkivaltaa sekä se, että taistellakseen samoilla areenoilla naisen on otettava käyttöön sellainen asearsenaali, joka tekee hänestä kylmän operaattorin ja näin ollen paradoksaalisesti kyvyttömän äidiksi.

Olen jo muutaman vuoden pyöritellyt Euripideen Medeiaa mielessäni. Se on intuitiivisella tavalla häirinnyt minua, mutta en kuitenkaan ole löytänyt mieleistäni lähestymistapaa aiheeseen. Huoltajuuskiistat ja varsinkin "lasten etu" ovat tämän päivän käsitteitä, joissa moraalin hataruus tulee hyvin esiin. Aikamme ilmiöistä esim. saatananpalvontaa, pedofiliaa ja insestiä voi tarkastella kahdesta näkökulmasta: niitä on aina ollut, emme vain ole olleet niistä tietoisia tai että ko. ilmiöt ovat meidän aikanamme lisääntyneet juuri tiedottamisesta johtuen. Väkivallan tiedottamisen kasvussa korostuu se, että nykyajan lapsi joutuu ottamaan kantaa hyvin monisyisiin moraalisiin ongelmiin. Miten uupumuksen partaalla kamppailevien perheiden välinpitämättömyys ja aatteettomuus, totuuden ja moraalin ailahtelevaisuus vaikuttaa identiteetin syntymiseen?

Olen pohdiskellut miten omille lapsilleen voi välittää kiistatonta ja hyvällä tavalla aatteellista maailmaa jos oma identiteetti on sarja yrityksiä irtautua perinteisestä naiskuvasta ja äitimyytistä oman elämänsä herraksi. Tuottaako rimpuilu hoivaamiskulttuurista itsenäisyyteen eteeni väistämättömästi itsekeskeisten strategioiden sarjan ja maskuliinisen taisteluvalmiuden kuvaston, jossa äitiys kyseenalaistuu ja kyseenalaistetaan. Olenko matkalla käytännölliseen operaattori-identiteettiin, jossa toimin selkeiden saavutusten, jäsentyneen päämäärätietoisuuden ka tilannesidonnaisen identiteetin tehokkaana mallina. Olenko siirtymässä Medeian "terribly practical" käytännönläheiseen todellisuuteen, jossa tunne on siirtynyt riippuvaisuuden pisteen yli ja rakkaus saa pakkomielteen merkityksiä.

Haluan omassa Medeia-tulkinnassani nähdä mediateollisuuden muokkaaman ihmiskäsityksen ja äärikokevan ihmisen vastakkainasettelun. Medeian aihe on omassa tulkinnassani myytiksi tulemisen pakko. Sitä edesauttaa median luoma illuusio siitä, että roolia vaihtamalla ja identiteetin kustannuksella löydetty imago, josta käytän nimitystä "operatiivinen minä", olisi toimintamallina joustavampi, psyyken kevyempi koneisto toimia tässä impulssien ylitarjonnassa. Kunnianhimoisena haasteenani on oman Medeiani dramaturgiassa löytää ja näyttää tunnistettavana se piste, jossa hylkäämme ytimellisen kokemisen ja siirrymme pelkkään praktiikkaan. Se on väitteeni aikamme ihmisyydestä. Sisältö häviää ja alamme seurata pelkkien ilmiasujen kompositiosta syntyviä liikeratoja. Tämä on sitten jo uutta rituaalisuutta.

Hanna Raulo

Together at last - Medeian kuvia
Ensi-ilta 29.3., muut esitykset 31.3. - 15.4.

Antiikin Medeia
Medeia oli Kolkhiin kuninkaan Aieteen tytär, joka rakastui argonauttien retken johtajaan Iasoniin ja auttoi taikakeinoin tätä saamaan haltuunsa isänsä omistuksessa olleen kultaisen taljan. Raivostunut kuningas lähetti poikansa karkulaisten perään, mutta Medeia repi veljensä kappaleiksi ja sirotteli palaset ympäriinsä hidastaakseen takaa-ajoon ryhtynyttä isäänsä. Pari hallitsi Thebaa kunnes Iason rakastui Kreusaan ja hylkäsi Medeian. Epätoivoinen nainen surmasi kilpailijattarensa sekä oman lapsensa ja pakeni Ateenaan. Myöhemmin Medeia avioitui Ateenan kuninkaan Aiegeuksen, Theseuksen isän, kanssa. Hän yritti suostutella miestään surmaamaan poikansa, mutta epäonnistui ja pakeni lohikäärmevaunuillaan takaisin kaukaiseen Kolkhiiseen. Medeiaakin kuuluisampi noita antiikin tarustossa on hänen tätinsä Kirke, joka tunnetaan yrityksistään lumota Odysseus.

Hanna Raulo tarkastelee Medeia-tulkinnassaan mediateollisuuden muokkaaman ihmiskäsityksen ja äärikokevan yksilön vastakkain-asettelua. Aiheena on myytiksi tulemisen pakko, jota edesauttaa median luoma illuusio identiteetin kustannuksella löydetystä imagosta. Medeian kuvia on kokeellista, visuaalista teatteria, joka ottaa kantaa aikaamme perheen hajoamisen ja yksinhuoltajuuden synnyttämien kuvien ja tekstimateriaalien sommittelulla. Se on dramaturgi-ohjaaja Hanna Raulon ja multimediataiteilija Pauli Hurmeen ensimmäinen yhteisprojekti, jossa perinteiset draaman lait saavat kyytiä ja näyttämölle kutsutaan kuva, trikki ja tulkinta