Uniongelmia

Mä muutin ensimmäistä kertaa ulkomaille kun sain kohtuullisen työtarjouksen Tukholmasta. Se oli mun uralla askel eteenpäin. Siihen asti mä olin asunut aina Stadissa. Mä olin opiskellut Otaniemessä ja toiminut koko opiskeluajan ohjelmistosuunnittelijana ja myöhemmin ohjelmistoasiantuntijana. Olin terve jätkä, vaikken harrastanut ulkoilua enkä liikuntaa. Mähän olen aina ollut enemmän sisätiloissa ja etenkin PC:n läheisyydessä viihtyvä ihminen.

About samaan aikaan, kun aloitin Tukholmassa System Managerin duunit, mä rupesin sairasteleen. Aluksi se oli ihan tavallista vatsakipua ja närästystä enkä ottanut siitä paineita. Puskin hommia kellon ympäri ja mulla oli mieletön draivi päällä. Hyvistä fiilareista huolimatta mun vatsakivut vaan paheni. Mä pysäytin itteni sekunniksi ja kelasin syytä siihen, miks mun koneisto pykii. Päätin et syy on siinä et mä en huolehdi itsestä tarpeeksi hyvin. Aloin vetään aamiaiseksi suklaan ja kokiksen sijasta pullollisen Vita Novaa ja joskus yömyöhällä mä saatoin käydä Mäkkärissä tiputtamassa alas jotakin pientä. En dokannut enkä bailannut.

Terveistä elämäntavoista huolimatta mun vatsavaivat vaan kävi hevimmiksi ja ennenku mulle tarjottiin paikkaa New Yorkista mulla oli vatsahaava. Mä säikähdin sitä verenvuotoa sen verran, että heti kun kotiuduin New Yorkiin niin mä ostin pari viherkasvia tietsikan taakse. Vihreä tunnetusti rauhoittaa. Se muuten auttoki hieman ja mä innostuin itsehoidosta niin paljon, että alotin yrttikuurin. Mä pureskelin mäkikuismaa ja kauraversoja samalla ku koodasin ja huuhtelin kaiken alas ruotsintipoilla. Uskokaa tai älkää, mut vähitellen mun vatsavaivat hiipuivat pois.

Mä viihdyin New Yorkissa ja mun duuni tuntu mukavan haastavalta. Mä asuin huoneistohotellissa Upper East Sidella ja ajoin aina taksilla duuniin. Mun duunimesta oli ikkunaton koppi kuudennessatoista kerroksessa, just sellanen tila josta mä todella diggaan. Mä kehittelin uusia systeemejä ja tulosta synty. Vatsa oli totaalisen cool ja mun yleisfiilis oli kevyt ja seesteinen. Hetken mä ehdin luulla, että kaikki oli vihdoinkin kunnossa, mut sit selkä ja keuhkot breikkas. Kivuista huolimatta mä olin valmis muuttamaan Piilaaksoon, jossa mua odotti Technical Specialistin tehtävät.

Kun mä landasin Kaliforniaan pitkän lentomatkan jälkeen, mä huomasin valtavaksi yllätykseksi, et kaikki mun tuskat olivat gone. Mä leijailin, et Tsiisus. Paikan päällä mua odotti kuitenkin pienoinen yllätys. Kun mä ekan duunipäivän jälkeen ajoin taksilla hotelliin ja laitoin laventelilampun päälle, silmälaput silmille, korvatulpat korville niinku mä olen aina tehnyt, ei uni tullutkaan. Voitteko te kuvitella millasessa tilanteessa mä olin. Ekaa kertaa koko mun kolkytneljävuotisen historian aikana uni ei vaan tarttunut silmään. Se oli mun tähänastisen elämäni kaamein yö.

Nyt mä olen valvonut melkein neljä viikkoa ja käynyt tänä aikana läpi kaikki mahdolliset ammattiauttajat. Mutta mistään ei ole toistaiseksi ollut apua. Mun kiviparantaja sanoo, ett mä olen tietokoneille allerginen ja et mun kaikki ongelmat johtuvat siitä ja astrologi väittää, et perääntyvä Merkurius aiheuttaa energiakenttien muutoksia ja että se juttu on näiden munki probleemoiden takana. Aamulla mä soitin täältä Piilaaksosta Savoon yhdelle selvännäkijälle. Se lohdutti mua, et huomenna mä saan unilahjat takas ku maapallon energiakentät saa uuden suunnan. Mä uskon 100% tohon teoriaan ja tiedän, että huomenissa mä vaivun syvään ja raskaaseen uneen.

Rosa Liksom