Taide tieteen edelläkävijänä

Englantilainen biologi ja fyysikko Rupert Sheldrake haluaa nostaa taiteen tieteen rinnalle tapana selittää maailmaa. Hänen mukaansa taiteen kehitys kulkee usein tieteen edellä. Esimerkiksi perspektiivimaalaus muutti ihmisen tapaa hahmottaa maailmaa ja taiteilijat kuvasivat ympäristön paikallaan olevasta katselupisteestä jo paljon ennen teknisten kuvausvälineiden (kameran) keksimistä. Sheldrake tunnetaan parhaiten morfologisten kenttien käsitteestään. Nämä näkymättömät kentät ohjaavat organismien kehitystä. Muoto ja vaistot peritään kollektiivisen muistin kautta lajitovereilta, eikä tämä periytyminen tapahdu geenien vaan ei-materialistisen muistin välityksellä. Sheldrake vastustaa perinteistä mekaanista käsitystä luonnosta ja tarjoaa tilalle uudenlaista luontokuvaa, jossa jokaisella lajilla on tietoisuuden tasolla toimiva kollektiivinen muisti. Hän vertaa morfologisten kenttien toimintaa tietoisuuden eri tasoihin. Eläimet ja kasvit toimivat tarkoituksenmukaisesti, vaikka eivät välttämättä tietoisesti.

Monet taiteilijat Englannissa ja ympäri maailmaa ovat hyvin kiinnostuneita teoksistasi ja tapaat taiteilijoita usein.

Olen huomannut, että monet taiteilijat ovat hyvin avoimia ja uteliaita kuulemaan mitä tieteessä tapahtuu ja he ovat usein tietoisempia tieteen sisäisistä kiistoista kuin tutkijat itse.

Tiedettä on 300 vuotta hallinnut ajatus luonnosta koneena, ja koko modernismi perustui käsitykselle, että elämme sieluttomassa koneuniversumissa. Tiede tuntuu olevan hylkäämässä tämän ajatuksen ja ainakin oma työni yrittää vauhdittaa mekanistisen maailmankuvan murtumista ja uudenlaisen luontokäsityksen syntyä. Tämä kaikki tuntuu liittyvän siihen, mitä taiteilijat tekevät.

Olisi kiinnostavaa puhua projekteista, joissa olet itsekin astunut museoon. Teit Pariisin modernin taiteen museoon projektin, jossa loit telepatiaa museokävijöiden ja itsesi välille.

Se oli uraauurtava kokeilu: katselin ihmisiä videomonitorista nähdäkseni huomaisivatko he milloin heitä katseltiin. Olen ollut tekemisissä myös Lontoon Photographers" Galleryn kanssa, koska valokuvaajat ovat olleet sangen kiinnostuneita siitä, mitä merkitsee tulla katsotuksi ja havaituksi.

1990-lukua on kutsuttu "aivojen vuosikymmeneksi". "Tietoisuusvallankumous" on toinen laajalle levinnyt käsitys.

Monet tiedemiehet kiistivät pitkään tietoisuuden koko olemassaolon, koska sitä ei voinut punnita eikä mitata. Tällainen naiivi tiedeajattelu alkaa väistyä tietoisuuden luonnetta koskevan älykkäämmän keskustelun tieltä. Ongelma on siinä, että tiedemaailma ei ole kovin paljoa edistynyt, meillä on yhä edelleen dualisteja ja materialisteja ja useimmat tutkijat ovat asiallisesti katsoen materialisteja. Katsomisprojektin koko idea oli siinä, että yksinkertaisella kokeella pääsemme rikkomaan perinteisen aivot/mieli -ajattelun, sen että mieli sijaitsee päässä. Jos joku pystyy tietämään, milloin häntä katsellaan, on kyse siitä että mieli pystyy ulottumaan aivojen ylitse ja vaikuttamaan toisaalla oleviin ihmisiin.

Sekä dualistit että materialistit ovat olettaneet, että mieli sijaitsee pään sisällä. Keskiajan Euroopassa ja ympäri maailmaa vallinneen vanhan sielukäsityksen mukaan sielu ulottuu pidemmälle kuin ruumis: ruumis on sielussa eikä päinvastoin; sielu läpäisee koko ruumiin ja siitä suurin osa on tiedostamatonta; sielu liittää meidät eläinten ja kasvien maailmaan. Descartes"sta lähtien on kuitenkin ajateltu, että eläimet ja kasvit ovat koneita ja että ihmisillä on mekaaninen ruumis ja rationaalinen mieli, joka jollakin tavoin vaikuttaa pienellä alalla aivoja. Sekä dualisteilla että materialisteilla on yhä tämä sangen rajoittunut käsitys nykykeskustelussa. Dualistien mukaan jotain mystistä tapahtuu aivokuoressa tai jossain muussa aivojen osassa.

Materialistien mukaan mieli on vain aivojen toimintaa. Itse väitän, että mieli on laajempi kuin aivot, se toimii aivojen kanssa, mutta mieli ulottuu kaikkialle ympäristöömme. Se liittää meidät aikaan ja tilaan paljon laajemmin kuin aivojemme tai koko ruumiimme fyysinen rakenne.

1990-luvun taide siirtyy yhä enemmän pois objektista. Taiteilijat työskentelevät ajassa ja ajan kanssa, taiteella on enemmän tekemistä tilanteiden ja ajankäytön kuin objektin kanssa.

Vanhantyyppinen materialismi keskittyi materiaalisiin objekteihin ensisijaisena todellisuutena. Kvanttifysiikan valossa materiaaliset objektit ymmärretään paremminkin prosesseina tai rakenteina kuin esineinä ja objektien väliset suhteet ovat tärkeitä ymmärtämyksellemme.

Mitä on luonto?

Käsityksemme luonnosta on muuttunut paljon. Luonto määritellään usein ihmisen tai ihmiskunnan vastakohdaksi, aivan kuin kaikki se mikä ei ole inhimillistä olisi luontoa, mutta tietysti me olemme osa luontoa ja suuri osa ihmisestä on peräisin luonnollisesta alkuperästään. Luonto on hyvin monimutkainen käsite. 1700-luvulla luontoa ajateltiin rationaalisena ja matemaattisena.

Viime aikoina on havaittu, että luonnossa onkin paljon vapautta, spontaanisuutta, kaaosta, monimutkaisuutta. Luonnosta voi toki yhä löytää matemaattista järjestystä, mutta kyse ei enää ole rationalistien kirkkaasta, kiteytyneestä matemaattisesta järjestyksestä. Käsitykset luonnosta muuttuvat koko ajan.

Entä luonnon säilyminen?

Mitä tulee luonnon säilymiseen tällä planeetalla, monet tiedemiehet uskovat kuten minä, että luonto säilyy riippumatta siitä mitä me sille teemme.

Ihminen ja ihmisen luoma kulttuuri eivät välttämättä säily, mutta planeettamme historia osoittaa, että ennenkin on ollut suurtuhoja, joista on jäänyt elämää jäljelle. Meidän täytyy myös pitää mielessä, että tämä on vain yksi ainoa planeetta valtavassa maailmankaikkeudessa. Muuhun universumiin eivät maapallon tapahtumat luultavasti juuri vaikuta.

Edustat tiedenäkemystä, joka korostaa kokonaisvaltaisuutta ja vaakasuoria yhteyksiä. "Tiedettä kaikille"?

Tieteessä osallistuminen on tulossa yhä tärkeämmäksi. Kyseessä ei ole vain kapean erikoistumisen vastareaktio, vaan myös tapa voittaa tavallisten ihmisten vieraantuminen tieteenteosta, johon luotetaan aina vain vähemmän, koska sitä ylläpitävät hallintovalta ja talousvoimat. Lisääntyvä osallistuminen ei ole tiedemaailmassa ainoastaan toivottavaa vaan elintärkeää; sama pätee luultavasti myös taidemaailmaan, jotta sitäkin koskeva vieraantuminen vähenisi.

Olen maalaisjärkisen tieteen puolestapuhuja, eikä se ole onneksi ollenkaan niin vaikeaa kuin voisi luulla, koska tavallisia ihmisiä kiinnostavat asiat ovat niitä, joita tiede on hyljeksinyt. Koska kyse ei ole erikoistuneista tieteenaloista, ne ovat paljon avoimempia.

Hans-Ulrich Obrist

Kuraattori Hans-Ulrich Obristin haastattelu Rupert Sheldrakesta on julkaistu aiemmin Life/Live –lehdessä.