Ranskalaisen HipHopin metamorfoosit

"Tunnustusta ja taiteellista kypsyyttä." Näin vastaa ranskalaista hip hopia pitkään seurannut sosiolingvisti Claudine Moïse, kun häneltä kysytään,mitä katujen tanssi on saavuttanut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Hip hopin tie huonomaineisten lähiöiden betonipihoilta teatterilavoille on ollut kivinen ja ristiriitoja täynnä, mutta tanssijat ovat löytäneet paikkansa tunnustettuina artisteina.

OLD SCHOOL

Mutta aloitetaan alusta, vuodesta 1983, hip hopin kultaisesta vuodesta. Breakin ja smurfin liikkeet olivat rantautuneet kaduille jo pari vuotta aikaisemmin amerikkalaisten tanssijoiden mukana, mutta tuolloin tanssi levisi diskoihin, televisioon, elokuviin ja pitkin Ranskaa. Hip hopin ensimmäinen sukupolvi,ns.old school, tanssi yökerhoissa ja ostoskeskusten kaakeleilla: Franck II Louise, Gabin Nuissier, Farid Berki, Thony Maskot, Fred Bendongué, Max-Laure Bourjolly … Ensimmäiset ryhmät, kuten Traction Avant ja Black Blanc Beur , pääsivät lavoille asti. Muutamassa vuodessa kaikki tuntui kuitenkin olevan ohi. Hip hop oli mielletty muotiilmiöksi, jota kesti vain 80-luvun loppuun.Tanssijat sinnittelivät kukin tahollaan, breikkasivat betonilla ja odottelivat parempia aikoja.

MARGINAALISTA TEATTERIIN

Kun Claudine Moïse alkoi seurata hip hopia 90-luvun alussa, suurin osa ryhmistä tanssi vielä kadulla. Moïse oli mukana järjestämässa Montpellier "n tanssifestivaaleja, kiersi pitkin Ranskaa tapaamassa tanssijoita ja seurasi läheltä hip hopin siirtymistä lavalle.

"Tuolloin keskusteltiin paljon siitä, mitä tanssi menettää,mikä on hip hopin suhde instituutioihin", kertoo Moïse. "Samanlaiset kysymykset koskevat kaikkea marginaalitaidetta, joka lähestyy akateemisen taiteen kuvioita."

Useat old schoolin tanssijat, kuten Franck II Louise, puhuvat siirtymävaiheessa kadonneesta energiasta. Kadun tanssissa oli jotain hyvin spontaania ja voimakasta, jolla oli taipumus laimeta lavalla. Hip hopin perinteinen kehä purkautui frontaalisuudeksi: yleisö ei enää ollut ympärillä vaan vastapäätä.Tilaa oli opittava hallitsemaan toisin – puhumattakaan siitä, että teatteri oli tuntematon kenttä useille tanssijoille ja lavatekniikka oli opiskeltava alusta asti. Totutteleminen vei aikansa.

KOHTAAMISET NYKYTANSSIN KANSSA

Samoihin aikoihin, 90-luvun alussa, hip hop kohtasi nykytanssin. Kyse oli usein tilausteoksista, joissa nykytanssin koreografi loi teoksen hip hop -tanssijoille. Jälkimmäiset suhtautuivat asiaan varauksella: oltiinko hip hopia valjastamassa palvelemaan nykytanssin nimiä? Toisaalta yhteistyö samaisten nimien kanssa toi tunnustusta, jota katujen tanssi kipeästi kaipasi.

Asiasta käyty ajoittain kiivaskin keskustelu on rauhoittunut sitä mukaa, kun hip hop on saanut lisää arvostusta. Jotkut tanssijat eivät edelleenkään suostu muiden koreografioitavaksi, mutta on myös ryhmiä, jotka tietoisesti hakeutuvat nykytanssin pariin, esim.Olympic Starz,joka on työskennellyt Karine Saportankanssa. Inspiraatiota haetaan molemmin puolin. Mm.José Montalvo, Laura Scozzi ja Blanca Li ovat työskennelleet hip hop -tanssijoiden kanssa.

KAHTIA JAKAUTUNUT YLEISÖ

Siirtyessään kadulta lavalle hip hop toi teattereihin uuden yleisön: lähiöiden nuoret.Tanssijat toimivat sillanrakentajina lähiöiden ja akateemisemman kulttuurin välillä,mutta rooli on joskus vaikea. Kotikulmien yleisö saattaa odottaa tuttuja liikkeitä ja näyttävää suoritusta ja protestoi, kun esitys tuntuu etääntyvän liikaa kadun kulttuurista. Toisaalta tanssi muuttuu ja kehittyy, ja tanssijat kaipaavat tunnustusta – mutta millä hinnalla?

"Vielä viisi,kuusi vuotta sitten yleisö oli hyvin sekalaista, mutta parin viime vuoden aikana se on muuttunut yhä useampien esitysten kohdalla voittopuolisesti valkoiseksi ja keskiluokkaiseksi", harmittelee Moïse, jonka mukaan teatterit eivät aina ota huomioon tanssin alkuperäistä yleisöä. "Lähiöiden nuoret tarvitsisivat ohjausta, tanssin maailma pitäisi tehdä tutuksi myös heille." Moisen mukaan yleisön muuttuminen on vaikuttanut myös esityksiin, joissa saatetaan hakea tietynlaista akateemisuutta ja sovinnaisuutta.

NOUSU TAVARAMERKIKSI

Ristiriidoista huolimatta lavakokemus on ollut voitto hip hopille. Tanssi on otettu festivaalien ohjelmistoon, teoksille voi hakea julkista rahoitusta ja esitykset ovat kypsyneet. Ranskalainen hip hop tunnetaan tätä nykyä maailmalla eräänlaisena tavaramerkkinä, jossa yhdistyvät nykytanssin ja katujen tanssin ainekset, maustettuna useiden tanssijoiden siirtolaisjuurten tuomilla kulttuurivaikutteilla.

Mutta yhtä asiaa ei hip hopkaan ole kyennyt ravistelemaan: televisiossa lähiöt ovat edelleen mellakoiden näyttämöitä, eivät tanssin.

Taina Tervonen

URB – JAZZISTA HIP HOPPIIN 31.7.–20.8.

Urbaanin festivaalin ideana on juhlia kaupunkikulttuuria ja sen tanssin kautta ilmenevää moninaisuutta. Yksi festivaalin kantava teema on urbaani tanssikulttuuri, joka viittaa tässä yhteydessä erityisesti jazz-ja rytmimusiikkiin ja sen ympärillä syntyneisiin tanssityyleihin. Festivaalin ohjelmisto rakennetaan seuraavien lajien ympärille: rap,break, street, hip hop, jazz, steppi ja etninen. Festivaalilla on myös avoimien ovien tunteja,joiden tarkoituksena on houkutella nuorisoa tanssiharrastuksen pariin. Ilmaisopetusta järjestetään keväällä Laakavuoren korttelitalossa Mellunmäessä sekä elokuussa ennen koulujen alkamista Nosturissa. Kiasman museopedagogisen yksikön työpajassa järjestetään graffitityöpaja lapsille ja nuorille

Dj Anonymous eli Sampo Axelsson on järjestänyt hip hop -bileitä mm. Tavastialla vuodesta 1996. Breikkaajia on ollut mukana alusta lähtien. "Silloin ei ollut juurikaan muita alan bileitä, joten päätimme järjestää niitä itse. Nykyään on muitakin järjestäjiä,ja harva se viikko kuulee Helsingissä laadukasta rappia. Kun bileissä ilmenee breikkausmeininkiä, soitamme sekaisin vanhoja klassikoita ja uusia breikkejä." Rumpubreikit ovat yksi hip hopin tärkeimmistä osista. Break dance perustuu juuri rumpubreikkeihin, joiden aikana breikkaajat kokoontuivat lattialle. Kahdella levysoittimella breikkejä pystyttiin jatkamaan pidempään, mikä on dj-toiminnan perusta. "Tanssin ja hip hop -musiikin suhde on valitettavasti jossain mielessä löystynyt. Hip hop -kappaleiden tempot ovat laskeneet 90-luvun alusta lähtien, yleinen ilmapiiri oli synkkä ja MC:tten teemat ankeita ja raadollisia. Mielestäni sosiaalinen kommentointi on osa rappia, mutta ei musiikki voi olla pelkästään sitä. Viime aikoina on ollut huomattavissa elpymistä ja ilmapiirin kevenemistä.

LYHYT HISTORIA

Hip hopiin olennaisesti kuuluva rap syntyi New Yorkin korttelibileissä 70-luvulla. Dj:n rinnalle hankittiin toinen puhuja, jotta itse dj pystyisi keskittymään levyjen soittoon. Tiettyjä fraaseja mikkiin toistelevia puhujia ryhdyttiin kutsumaan nimellä MC eli Master of Ceremony, joka on vanha juontamiseen liittyvä termi. Kun MC:t alkoivat saada statusta, pääpaino siirtyi rappaukseen eli "läpän heittoon ". Suuri yleisö sai ensikosketuksen rap-musiikkiin, kun Sugarhill levy-yhtiö päätti tuottaa markkinoille rap- singlen tavoitteenaan tehdä hittibiisi. Tuotteesta tulikin menestys ja rapin kaupallinen tehtailu alkoi. Kappaleet toistivat samaa kaavaa: ne oli muunneltu tunnetuista disco-tai funk biiseistä ja taustalla soitti studiobändi. Ensimmäinen sukupolvenvaihdos tapahtui noin 1983 mm. Run DMC :n myötä. Tekninen kehitys toi mukanaan rumpukoneen ja studiobändeistä luovuttiin,minkä seurauksena syntyi koneellisempi rap-soundi.

KAUPALLISUUDEN KIROT

Hip hop saapui Suomeen mm.Wild Style -elokuvan myötä. Samaan aikaan graffiti ja koko hip hop -kulttuuri levisivät. Suosion myötä ilmiö kaupallistui voimakkaasti. Break dance tuli mukaan mitä erilaisimpiin mainoksiin ja Suomessakin järjestettiin breikkauskursseja suurelle yleisölle. Siihen kaupallisuuteen hip hop -kultuuri 80-luvun lopussa lähes "Nyt ollaan uudestaan ajautumassa samanlaiseen umpikujaan. Vaikka hip hop on suunnattu lähinnä toisille alan harrastajille, käytetään sen saavutuksia laajasti hyväksi markkinoinnissa. Graffiti-aiheita käytetään mainoksissa kun halutaan vedota nuorisoon ja MTV:n pop-biiseistä valtaosa perustuu hip hop -rytmeihin aina Spice Girlsin ja vastaavista lähtien. Bomfunk MC "s ,joka on musiikkina oikeastaan saksalaishenkistä poptrancea eikä voisi olla kauempana afroamerikkalaisesta rytmimusiikista, on yksi ilmiöistä,joka antaa hip hopille kyseenalaista julkisuutta.12 –13-vuotiaat tyypit tulevat etsimään "breikkausmusaa ", mutta kun niille esittelee alan perusteita, ne on ihan pallo hukassa."

DJ Anonymousia haastatteli Piia Laita