Kuusi reittiä himalajalle

Ryhmä kulttuuritaustoiltaan erilaisia taiteilijoita vietti lokakuun 1999 vaelluksella Nepalissa. Kuuden taiteilijan kokemukset matkasta olivat hyvin erilaisia. Jotkut kokivat sen fyysisesti hyvin raskaana, toiset taas kokivat vaikeuksia primitiivisten olojen ja matkan aikana kohdattujen asioiden suhteen. Kaikkien yksimielinen kommentti matkan jälkeen oli kuitenkin,että se muutti tavalla tai toisella heidän maailmakuvaansa ja ehkä myös itseymmärrystään.

Tekstit: Xu Bing, Honoré δ'O, Simryn Gill, Jussi Heikkilä, Hannu Jännes, Hans Hamid Rasmussen ja Liisa Roberts

Hans Hamid Rasmussen: Mielenkiintoisinta oli tilaisuus tutustua uusiin ihmisiin,jotka kukin omalla tavallaan kohottivat tietoisuuteni uudelle tasolle. Taidetta ilmaisukeinonaan käyttävien ihmisten kohtaaminen. Ja paikalliset asukkaat, joita suurista kulttuurieroista huolimatta saattoi hetkittäin ymmärtää.

TERVEISET PYHÄN VUOREN JUURELTA

Olen vasta palannut maan kamaralle taivallettuani pitkään mahtavassa Himalajan vuoristossa. Oli valtava elämys saada nähdä pyhä vuori Sagarhmata eli Mount Everest, kuten vuorta hieman tylsästi kutsutaan. Sagarhmata ei ole terävä ja päälle käyvä kuten monet muut huiput, se pikemmin lepäilee loitolla hieman kainoksi hiottuna 8848 metrissä. Korkeudestaan huolimatta vuori ei siis suinkaan ole järin vaikea kiivettävä. Vain 6586 metriä korkea Ama Dablam sen sijaan työntyy vuoristosta kuin nuolenkärki; sen pystysuorat seinämät ovat erittäin rankka koetus niille, jotka haluavat elää vaarallisesti. Silti Sagarhmatha on kyllä vaatinut eniten ihmishenkiä synkillä ja tuulisilla rinteillään. Itse tyydyinkin katselemaan huippuja etäämpää.

Vasta nyt myöhemmin pystyn miettimään, mikä oikeastaan oli matkani tarkoitus. Ei totisesti ole helppoa luoda mietiskelevää suhdetta todellisuuteen, jos joutuu ponnistelemaan vaelluksella aamuseitsemästä iltaviiteen tai kuuteen ja jatkuvasti kiipeämään ja laskeutumaan koko päivän. Jo katseleminen tuntuu vaikealta, kun tarve luoda suhde ympäristöön suurentaa yksityiskohtia. Katse pyrkii kiinnittymään johonkin käsitettävään, jotta suhde syntyisi.
Katson syrjäsilmin jyrkännettä alas ja tajuan,että bambunversot luovat valheellisen turvallisuudentunteen kasvaessaan ulos reunamasta Simryn Gillin kohdalla. Mietin, kuvitteleeko Simrynkin itsensä pudonneena pari sataa metriä alapuolellemme ja joutuneena bambun vihreiden versojen seivästämäksi. Patikkaretken rasitusten vuoksi korvien välissä ei ole muuta kuin veren suhinaa ja silmissä valtavia ihmisiä, jakkeja ja kukkia.Tuntuu että mieleni tekisi muuttua lapseksi jälleen, jotta veisin vähemmän tilaa.

Istuessani heleän sinisen taivaan alla näen kaukaisuudessa pyhän vuoren. On kuin kaikkialla olisi tyhjää. Ajattelen itsekseni, että sanat eivät riitä kertomaan kokemustani vuoren kauneudesta; että juuri tämän matkan patikoiminen on ollut vaatimuksena tässä kokemani hetken kauneudelle. Silti korkean vuoren näkeminen ei ole taidetta. Taiteen kielellä on juurensa syvällä alitajunnassa, ja vuoren taide on karua ja kolkkoa, pikemmin kuolevaista kuin kielellistä. Vaeltaessani kotiin vuoren ääriviivat ovat piirtyneet mieleen vaaleana viivana tummaa taivasta vasten. Vielä uinuessani makuupussissa pyhä vuori seuraa sielua uneen, ja yö on levollinen.

Tutustuminen erääseen ihmiseen matkan aikana oli minulle tärkeää. Väkevimmin koen sen, että oli paljastettava heikkoutensa, osoitettava vahvuutensa ja tunnettava riippuvuutta vapaudessa. Kun Katmandun sokkeloisilla kaduilla kulkiessa kaikki valo yhtäkkiä katoaa ja pelko tilanteen hallinnan menettämisestä käy musertavaksi, on hyvä että ihmisellä on ystävä, joka näyttää tietä valoon.

Hans Hamid Rasmussen

KATMANDU, NEPAL 22.10.1999

Olemme juuri palanneet Katmandusta. Projekti oli meille molemmille aivan uudenlainen, epätavallinen, outo ja uskomattoman intensiivinen kokemus. Ennen kaikkea se kuitenkin oli erittäin arvokas kokemus, josta voimme taatusti ammentaa vielä pitkään ja monella tapaa.

Vaellus oli kokemuksena monella tapaa herättävä ja virkistävä. Olosuhteet olivat sellaiset, että niihin tuskin koskaan joutuu, ei ainakaan niissä "vapautetuissa" globalisoituineissa maailmankolkissa, joissa yleensä asustamme.

Tuntuu siltä, että se mitä koimme oli ennen kaikkea itsemme ja omien selviytymistapojemme kohtaamista varsin hankalissa olosuhteissa. Yhden hengen teltan ja pienen hotellihuoneen jakaminen toisen kanssa yli kolmen viikon ajan pakotti meidät molemmat tajuamaan sen, mitä merkitsee olla ryhmän jäsen ja minkälaista rohkeutta vaatii avoimesti ymmärtää ja edistää sitä, mikä on hyväksi kaikille eikä vain itselle. Meistä molemmista tuntuu, että joissakin tilanteissa pärjäsimme hyvin ja joissakin taas teimme selkeitä virheitä, joista olisi hyvä ottaa opiksi.

Vaelluksen aikana Nepal jotenkin väistyi taka-alalle, kun olosuhteet veivät kaiken huomiomme. Mutta se johti moniin hyvin intensiivisiin eksistentialistisiin keskusteluihin: mistä ihminen saa perusturvallisuuden tunteen? mikä sanelee todellisuuden? mitä suurpiirteisyys todella on? miten ihmiset ovat läsnä kaikkien yhteisellä alueella, mutta silti hyvin sulkeutuneita omaan kokemuspiiriinsä? mitä merkitsee olla niin täydellisen riippuvainen?

Oivalsimme myös, miten paikallista globalisaatio loppujen lopuksi on. Tajusimme kouriintuntuvasti maailman kahtiajaon ja sen ankaran todellisuuden, missä suuri osa ihmisistä elää nimenomaan globaalin kapitalismin luoman maailmanjärjestyksen seurauksena. Mietimme mitä se voisi merkitä meille nykytaiteilijoina – meidän työmme - hän liittyy niin paljon globalisaation retoriikkaan. Pohdimme myös mitä merkitsee se,että olimme näennäisesti "tekemässä taidetta" paikassa, jossa ei oikeastaan ole tilaa nykytaiteelle siinä muodossa kuin me sen tunnemme. Mikä itse asiassa oli asemamme siinä tilanteessa? Tämä ajatus johti pohdintaan siitä, kuinka elämämme on vain ketju ylellisiä vaihtoehtoja, ja intensiivisiin keskusteluihin olemisen vaikeudesta ja sen paradoksaalisesta suhteesta käytännön työhön – eli niistä monista ristiriidoista, joita syntyy,kun ihminen on taiteentekijä ja samalla kuitenkin osa niitä rakenteita, jotka väittävät tukevansa taiteen tekemistä

Liisa Roberts ja Simryn Gill

Kohdalleni sattuneet retkiviiveet soivat tilaisuuden tutustua joihinkin paikallisiin ihmisiin hieman pidempään:miten mielenkiintoista, miten suuria sydämiä! Upeaa oli myös kulttuuri (joka ei monipuolisuudestaan johtuen aina ole ihan helppoa, jos edes mahdollista käsittää). Luonto ja jotkut erityiset linnut tekivät vaikutuksen. Ylempänä vuorilla on käsittämättömän kirkas kuunpaiste.

Vaikeinta oli erota porukasta jo alussa. SAS oli lähettänyt matkatavarani Intiaan, niiden joukossa laajakirjoantibiootit (kärsin jo ennen matkaa molempien keskikorvien tulehduksista). Tavarat tulivat viiden päivän odottelun jälkeen. Ehkä vähän heikosta fyysisestä kunnosta johtuen vaelluksen alku oli uskomattoman raskasta. Välillä tuntui että, tässäkö se nyt oli: kone hyytyy täysin. Porukan hajoaminen oli henkisesti varsin raskas juttu. Myös se, mitä Nepalissa näkyy ja tuntuu,elämän kärsimys, kurjuus ja köyhyys, siihen ei totu varmaan koskaan. Miten kovettaa sydäntään joka päivä?

Jussi Heikkilä

Matka oli minulle aivan erityinen kokemus, olenhan taiteilija, joka on työskennellyt Kiinassa menneinä vuosina. Ennen kulttuurivallankumousta ja sen aikana taiteilijat menivät maatiloille, tehtaisiin tai syrjäseuduille elämään työläisten parissa, jotta intellektuellit voisivat yhdistyä tavalliseen kansaan. Intellektuellien tuli myös ymmärtää yksityiskohtia työläisen työstä ja elämästä. Yhteiselon aikana intellektuellien odotettiin keräävän mahdollisimman paljon vaikutteita ja inspiraatiota. Hyvää taidetta voi tehdä vain tällä tavalla, koska taiteilijoiden pitää ajatella samalla tavalla kuin kansa. Tämä ajattelu kumpuaa Mao Tsetungin taidekäsityksestä, jonka mukaan taide on arkielämää, taide on korkeampaa kuin arkielämä ja taide palautuu arkielämään

Mieluisinta vaelluksella oli maisemapiirustus vuorilla. Käytin viivojen sijaan merkkejä ja tein merkeistä figuratiivisen piirroksen. Muistiinpanot olivat välillä piirroksia, välillä kalligrafiaa tai päiväkirjamerkintöjä. Sen jälkeen kun astuin länsimaisen nykytaiteen vaikutuspiiriin, en ole piirtänyt ollenkaan yli kymmeneen vuoteen. Nyt istuin luonnon keskellä ja piirsin maisemaa. Piirsin taas, mutta kaikki oli niin erilaista. Se innosti minua.

Vuoristossa olo ei suinkaan ollut matkan vaikein osuus. Saavuttuani Katmanduun en oikein tiennyt mitä tallettaisin muistiin työtäni varten. Kaupunki oli niin köyhä ja likainen, enkä tiennyt pitäisikö minun kertoa likaisuuden ja köyhyyden realismista vai kaupungin perinteistä vai siitä, miten länsimainen kulttuuri on vaikuttanut Katmanduun. En tiennyt mistä minun olisi pitänyt kiinnostua. Koko identiteettini tuntui aluksi hyvin epävarmalta. Kun vuosia sitten olin vielä Kiinassa, näin kuinka jotkin tietyt asiat kiinnostivat länsimaalaisia. Nyt tuntui kuin osat olisivat vaihtuneet, ikään kuin olisin nähnyt kaiken jonkun toisen ihmisen silmin, ja kyselin itseltäni miksi olin kiinnostunut niistä asioista joista olin.

Xu bing

Voin hyvin ja yritän piitata. Tuskin kommunikoin, mikä tarkoittaa että työskentelen varsin … Lohduntarpeeni ((kompensoimaan sitä mitä en täältä voinut löytää …)ilmeni epäsäännöllisenä ja dekonstruktiivisena elämänä. Veistoskuvistani tunnistaa sisäisen voodoon, ekstrahindulaiset, buddhalaiset taivaanrannat, eläinurheilut, dualistiset vuoret, diskurssia käyvät ilotulitukset…

Sana satisfaction tuli paljon täyteläisemmäksi, motilium ja immodium tanssivat keskenään: kun seisoin selkä vuoreen päin, toinen vuori tuijotti vatsaani, Katmandun tomu on yhtä puhdasta kuin hapen puute juomalasissa 4000 metrin korkeudessa, näin jännittävää minulla ei ole ollut koskaan: jopa jet lagini meni sekaisin.

h+ "aortta ei merkitse sydämelle samaa kuin huippu merkitsee himalajalle" = suukkoja

Honoré δ'O

TASAPAINOILUA – KUUSI REITTIÄ HIMALAJALLE 22.6.–10.9.

Tasapainottelua -näyttelyn keskeinen idea on kansainvälisen taiteilijaryhmän yhteinen vaellusmatka Nepaliin. Projektiin kutsuttiin kuusi taiteilijaa,joiden taide eri tavoilla heijastelee ympäristön havainnointia. Nämä ovat Kiinasta kotoisin oleva ja nykyisin New Yorkissa asuva Xu Bing, belgialainen Honoré d "O, intialaissyntyinen ja Sidneyssä Australiassa asuvat Simryn Gill, suomalainen Jussi Heikkilä, norjalais- marokkolainen Hans Hamid Rasmussen ja suomalais-amerikkalainen Liisa Roberts. Näyttely toteutetaan matkalla kerätyn ja jälkeenpäin työstetyn materiaalin, yhteisten ja yksilöllisten näkemysten ja ajatusten pohjalta. Näyttelyä tukee Sokos