AUKI I oli kuuden nuoren taideopiskelijan kesällä 1984 toteuttama tapahtuma, jossa performanssi- ja ympäristötaiteeseen yhdistyivat maalaus ja tilataide. Nyt tapahtumaa kutsuttaisiin sosiaaliseksi taiteeksi. Ryhmä kutsui yleisön kotiinsa Helsingin Meilahteen, Seurasaarentie 1:n punaiseen mökkiin ja pihamaalle. Tapahtuma perustui ryhmän kollektiiviseen valmistautumiseen ja työskentelyyn sekä kokemusten jakamiseen yleisön kanssa. Uskonnolliset teemat ja mytologia olivat kokonaisuuden sisällöllisenä ideana.
Avajaistapahtuma oli alku seitsemän vuotta kestävälle sitoumukselle kunkin ryhmän jäsenen valitsemaan sisäisesti tärkeään tavoitteeseen. Tämän vahvistukseksi osallistujat tekivät erilaisia rituaaleja. Esimerkiksi Pekka Kantonen sidotutti itsensä puuhun hiuksista ja yleisö sai heitellä häntä mädillä tomaateilla. Lea Kantonen suuteli jokaista avajaisvierasta ja teki suudelmista kertyneestä syljestä ja jauheesta taikinan jonka söi. Rankanpuoleiset tai groteskit harjoitelmat liittyivät ryhmän jäsenten omiin kokemuksiin uskonnosta ja hengellisistä asioista. Kokemukset olivat työstettävinä sekä hartauden että huumorin hengessä. Mukana oli Kantosten lisäksi mm. Heidi Tikka, Tarja Pitkänen, Juha Saitajoki ja Iris Koistinen.
AUKI II jatkoi yhteisöllistä toimintaa uusin painotuksin vuosina 1986-1987. Ryhmään tulivat mukaan Katri ja Jouni Pirttijärvi ja Ami Hyvärinen. Seuraava projekti päätettiin tehdä Norjan Laskelvin erämaassa, jossa Kantoset olivat käyneet aiemminkin. Lapissa toteutettiin osin etukäteen valmisteltuja esityksiä, joista tehtyjä valokuva- ja videotallenteita esitettiin myöhemmin Vanhan gallerian Auki II, Jumalan silmä –näyttelyssä.
AUKI-ryhmän esitykset ja näyttelyt avasivat rajoja moneen suuntaan: henkilökohtaisesta tuli yhteistä, elämästä taidetta, esityksestä totta – ja päinvastoin. Yhteisöllisyys, tekijöiden ja yleisön vuorovaikutus sekä toisaalta ihmisen suhde pyhään, luontoon ja uskontoon olivat käsittelyn kohteena. Myös taidelajien väliset rajat hämärtyivät edelleen. Ryhmän esitykset olivat poliittisen ja sosiaalisen taiteen edelläkävijöitä, jotka ennakoivat tekijöidensä myöhempiä projekteja. Esimerkiksi Kantosten tarahumaraintiaanien, setukaisten ja saamelaisten parissa alullepanema Teltta-projekti jatkuu edelleenkin.
Teon ja tilan taidetta -näyttely on osa Kiasman Pohjoinen postmodernismi – kokoelmaripustusta. Se esittelee kappaleen suomalaisen performanssin ja ympäristötaiteen historiaa 1980-luvulta. Tuolloin taiteen tekemisen muodot laajenivat voimakkaasti perinteisen ulkopuolelle: käsitetaide, tila- ja ympäristötaide, prosessitaide, videotaide jne. valtasivat Suomessakin alaa. Taiteen esittäminen siirtyi museoiden ja gallerioiden ulkopuolelle yhä marginaalisempiin tiloihin. Taiteilijat löysivät hylätyt tehtaat ja makasiinit, joutomaan, metsät, tunturit ja suot. Myös ihmisruumiista tuli taiteen paikka, väline ja aihe. Teon ja tilan taidetta on kertomus AUKI-ryhmästä ja sen syntyä edeltäneestä matkasta Pohjois-Norjaan. Esillä on dokumentteja kolmesta kokonaisuudesta, joita yhdistävät osin samat tekijät, mutta myös jatkuvuus sisällössä ja toteuttamisen tavoissa. Näyttely alkaa 1981 Pohjois-Norjan Reise-joelta ja päättyy Vanhan Galleriaan vuonna 1987, AUKI II, Jumalan silmä –näyttelyyn ja esitykseen.
Teon ja tilan taidetta -näyttely tarkentaa katseen pieneen, mutta merkittävään osaan vuosikymmenen tapahtumia. AUKI-ryhmän performansseissa tiivistyy jotakin olennaista ajan ilmiöistä.
Teon ja tilan taidetta
Performanssi- ja ympäristötaiteen dokumentteja 1980-luvulta
Huone X:
3.11.2000 – 21.1.2001